Kotimaa

Varusmiehet joutunevat tyytymään pussilounaisiin jatkossakin, vaikka kylläisyyden tunne jäi vajaaksi

Puolustusvoimat laajentaa alkuvuonna aloitettua lounaspussien kokeilua kesällä.

Puolustusvoimat aikoo jatkaa kohuttua pussilounaskokeiluaan myös heinäkuussa palvelukseen astuvien varusmiesten kanssa.

Kokeilua jatketaan samoissa joukko-osastoissa kuin aikaisemminkin eli Porin prikaatissa Niinisalossa, Maasotakoulussa Haminassa, Rannikkoprikaatissa Upinniemessä ja Tikkakosken Ilmasotakoulussa.

Seuraavat kokeilut tehdään lähes koko varusmiespalveluksen aikana eli 22.7.–15.12.2019. Aikaisempi kokeilu suoritettiin vain peruskoulutuskauden aikana.

Puolustusvoimat aloitti tammi–helmikuussa lounaspussikokeilun, johon osallistui noin 2 500 varusmiestä.

Varusmiehille annettiin maastoharjoituksiin mukaan lounaspussi kuukauden ajan kolme kertaa viikossa. Lounas oli tarkoitus syödä harjoituksen lomassa.

Lounaspussi aiheutti keskustelua julkisuudessa, koska eräät varusmiehet ja heidän vanhempansa huolestuivat ravinnon riittävyydestä talven pakkasissa.


Lounaspussin sisältö oli tarkoitettu syötäväksi sellaisenaan, eivätkä ne vaatineet lämmitystä tai vettä urheilujuomatuotteita lukuun ottamatta.

Pusseja oli kokeilussa viisi erilaista. Ne sisälsivät muun muassa energiapatukoita, pähkinöitä ja levitteitä. Muut päivän ateriat tarjottiin varuskunnassa normaalisti.

Kokeilun tavoitteena oli selvittää, voisiko lounaspusseilla tehostaa varusmiesten ajankäyttöä ja millainen vaikutus pussiruoalla on varusmiesten toimintakykyyn. Maastoruokailulla säästettäisiin ruokailuun siirtymisissä käytettyä aikaa, koska ruoka syödään harjoituspaikalla.

 


Puolustusvoimat kertoo nyt, että lounaspusseista on saatu ”rohkaisevia tuloksia”.

Pussien käyttö on säästänyt siirtymisiin käytettyä aikaa ja varusmiehet ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä pussitetun ruoan makuun. Se kuitenkin myönnetään, että lounaspussin sisältö ei tuonut varusmiehille lämpimän lounaan kaltaista kylläisyyden tunnetta.

”Samoin kävi, jos pussin koko sisältö oli käytetty yhdellä ruokailukerralla tai jos varusmies oli nauttinut kaikki eniten energiaa sisältävät tuotteet jo päivän aluksi”, tiedottaa Puolustusvoimat.

Puolustusvoimat aikookin lisätä pusseihin hitaammin vaikuttavia energialähteitä ja pureskeltavia tuotteita.

Lounaspussikokeilu on osa Puolustusvoimien Koulutus 2020 -hanketta, jossa uudistetaan varusmiesten ja reserviläisten koulutusta enemmän kuin vuosikymmeniin. Uutta koulutusjärjestelmää testataan paraikaa eri varuskunnissa.

On mahdollista, että lounaspussit ovat tulleet armeijaan jäädäkseen. Puolustusvoimien mukaan niitä saatetaan käyttää tulevaisuudessa yhtenä vaihtoehtona kaikessa koulutuksessa ja myös poikkeusoloissa.

Tästä on kyse

Pussiruokien riittävyys nousi keskusteluun


 Puolustusvoimat on kokeillut pussiin valmiiksi annosteltuja lounaita, jotka varusmiehet voivat syödä harjoituksen lomassa.

 Kylmät pussilounaat ovat herättäneet keskustelua, koska niiden riittävyyttä on epäilty erityisesti talviolosuhteissa.

 Kokeilu liittyy Puolustusvoimissa käynnissä olevaan Koulutus 2020 -hankkeeseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    2. 2

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    3. 3

      Tuuliviiri, joka suuttuu ja leppyy nopeasti – Suomen toden­näköinen pääministeri Antti Rinne on mainettaan hauskempi mies, jonka epävarmuus mietityttää puolue­tovereita

      Tilaajille
    4. 4

      Naapurimme sai luvan jatkaa tupakointiaan, meitä kehotettiin tiivistämään ikkunamme

    5. 5

      ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – Kansan­edustajaksi valittu Hussein al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan, Sdp:ssä aiotaan keskustella asiasta

    6. 6

      Timo Soini ymmärsi lopettaa ajoissa

    7. 7

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koekuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    8. 8

      Vantaalaisella Marja Vinnillä on poikkeuksellinen harrastus: Hautajaiset

    9. 9

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    10. 10

      Väkivallan ja vainon uhrit jättävät hakematta lähestymis­kieltoja uuden maksun vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    2. 2

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    3. 3

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    4. 4

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    5. 5

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    6. 6

      Timo Soini jättää politiikan

    7. 7

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    8. 8

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    9. 9

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    10. 10

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää