Kotimaa

Kysely: Valinnanvapaus ei ole suomalaisille tärkeintä sote-uudistuksessa

THL:n kyselyyn vastasi useita tuhansia ihmisiä.

Valinnanvapaus ei ollut kärkipäässä, kun kymmenettuhannet suomalaiset vastasivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finsote 2018 -kyselyyn. Siihen poimittiin jokaisesta 18 maakunnasta 3 000 ihmistä, joista 45 prosenttia vastasi.

Heille esitettiin joukko tavoitteita, joita sosiaali- ja terveyspalveluja uudistettaessa on ollut esillä, ja pyydettiin valitsemaan kolme tärkeintä.

Tutkimus oli osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston hankkeita. Neuvosto rahoittaa tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan merkittäviin haasteisiin.

Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi nousi palvelujen yhdenmukainen saatavuus. Sen valitsi 60 prosenttia vastaajista.

Valinta ei yllätä, sillä useat tutkimukset ovat osoittaneet, että terveyspalveluja käytetään eri tavoin eri puolilla maata. Säännölliset seurantatutkimukset hoitoon pääsystä myös näyttävät, että odotusajat hoitoon vaihtelevat.

Toiseksi tärkeimpänä tavoitteena pidettiin palvelujen sujuvuutta, jota kannatti 55 prosenttia vastaajista.

Lähes yhtä tärkeänä pidettiin peruspalvelujen vahvistamista. Tätä mieltä oli 54 prosenttia vastaajista.

Poliitikkojen usein toistama tavoite valinnanvapaudesta taas ei näytä kovin merkittävältä vastaajien mielestä. Sen mainitsi kolmen tärkeimmän tavoitteen joukossa vain 24 prosenttia vastaajista, miehet useammin kuin naiset.

Tutkijat huomauttavat, että valinnanvapaus voi haitata palvelujen sujuvuutta, jota vastaajat pitivät tärkeämpänä.

”Väestö saattaa tiedostaa palvelujärjestelmän monimutkaisuuden ja pitää monituottajamallia hankalana”, tutkijat pohtivat.

Valinnanvapautta tärkeämpinä tavoitteina vastaajat pitivät kustannuskuria (47 prosenttia) ja yhtenäisiä käytäntöjä (39 prosenttia).

Politiikassa myös usein esiintynyttä omaa vastuuta piti tärkeänä 11 prosenttia vastaajista.

Tutkijat tulkitsevat tuloksia varovaisesti. Ne osoittavat, että ”sosiaali- ja terveyspolitiikan keskeisillä tavoitteilla on väestön vankka tuki”, he päättelevät.

He myös muistuttavat, että kansa pitää sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita tärkeinä. Ne olivat yhdenvertaiset, vahvat ja integroidut peruspalvelut.

Nämä tavoitteet pitäisi säilyttää uudistuksen keskiössä edelleenkin, että ”väestön luottamus järjestelmään säilyisi”.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      Useita räjähdyksiä Sri Lankassa – ainakin 80 loukkaantunut

    5. 5

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    7. 7

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    8. 8

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    9. 9

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    8. 8

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    9. 9

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    10. 10

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää