Kotimaa

Suomessa tehdään vuosittain 15 000 silmien laserleikkausta, kaikilla ei kuitenkaan ole realistisia odotuksia

Silmäleikkausten suosio on laskenut ja vakiintunut 2000-luvun huippuvuosista.

Silmien laserleikkausten suosio Suomessa on laskenut hieman viime vuosikymmenen huippuvuosista ja vakiintunut tasolle, jossa vuosittain tehdään noin 15 000 leikkausta. Laserleikkauksissa korjataan useimmiten likinäköisyyttä, mutta myös kaukonäköisyyttä sekä hajataittoa, kertoo Näe ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.

Näe ry edustaa muun muassa yksityisiä optikkoliikkeitä ja silmäsairaaloita.

”15 000 laserleikkauksen vuositahtia voisi suhteuttaa silmälasimarkkinoihin: Suomessa myydään vuosittain noin 1,1 miljoonat silmälasit”, Tast toteaa.

Tastin mukaan laserleikkausten suosio ei ole muuttunut merkittävästi kymmeneen vuoteen. Merkittävänä syynä määrän laskuun huippuvuosista Tast pitää sitä, että ihmiset ovat oppineet ymmärtämään laserkirurgian olevan harvoin ratkaisu, joka pidemmällä aikavälillä johtaa täydelliseen silmälasittomuuteen.

”Vuonna 2016 Taloustutkimuksen tutkimus osoitti, että noin viisi vuotta laserleikkauksen jälkeen 39 prosenttia operoiduista käyttää uudestaan silmälaseja jollekin etäisyydelle. Laserleikkaus on silti hyvä vaihtoehto silmälasien käyttöä vierastavalle, sillä leikkauksen jälkeen lasien käyttö yleensä rajoittuu vain tiettyihin tilanteisiin.”

Tastin mainitsemaan tutkimukseen haastateltiin henkilökohtaisesti runsasta tuhatta suomalaista.

Lääketieteen tohtori ja silmäkirurgi Samy Mrena Silmäsairaala Valosta kertoo, että laserleikkaukset ovat tarkkoja noin +5:n ja -10:n diopterin väliin asettuvan näön suhteen. Kaikki leikkaukseen haluavat seulotaan tarkasti, ja esimerkiksi liian ohut sarveiskalvo tai silmäsairaus voivat estää laserleikkauksen.

Näe ry:n Tastin mukaan on tärkeää, että leikattava henkilö on sen ikäinen, että hänen likinäkönsä kehittyminen on pysähtynyt. Likinäön kehittyminen vakiintuu yleensä noin 25 ikävuoteen mennessä, mistä syystä nuoria likinäköisiä henkilöitä ei useinkaan operoida.


Helsingin yliopistollisen sairaalan silmätautien klinikan osastonylilääkäri ja silmäkirurgi Kari Krootila sanoo, että laserleikkaukseensa tyytymättömien potilaiden osuus on noin prosentin luokkaa. Niiden potilaiden osuus, joilla näöntarkkuus on leikkauksen seurauksena huonontunut huomattavasti, on alle prosentin. Täydellisen näöntarkkuuden saavuttaa Krootilan mukaan heti operaation jälkeen noin 91 prosenttia potilaista. Osalta heistä näkö tosin heikkenee taas myöhemmin.

Krootilan mukaan yleisin leikkauksen jälkeen ilmenevä ongelma on kuivasilmäisyys, jota esiintyy ohimenevästi lähes puolella potilaista.

Silmäkirurgi, lääketieteen tohtori ja silmätautiopin dosentti Juhani Pietilä Tampereen silmäsairaalasta yhdistää leikkauksiin liittyvät riskit lähinnä vanhaan tekniikkaan. Hänen mukaansa erityisesti Viroon, Latviaan ja Liettuaan on pakkautunut vanhempia laitteita.

”Näissä leikkauksissa tapahtuneita virheitä sitten korjaillaan Suomessa. Onneksi leikkaukset eivät ole sielläkään enää yhtä halpoja kuin joskus, ja niiden suosio suomalaisten keskuudessa onkin jo vähentynyt.”

Pietilän mukaan laserleikkausten hinnat ovat laskeneet Suomessa merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Esimerkiksi Suomessa suosittu Smile-leikkaus maksoi markkinoille tultuaan kahden silmän osalta noin 4000 euroa, mutta nyt sen saa alle 3 000 euron.

Lopputulos voi olla pettymys, vaikka silmälaseja ei enää tarvita

Kaikilla silmien laserleikkauspotilailla ei ole täysin realistisia odotuksia sen suhteen, miten leikkauksen jälkeen näkee. Menetelmästä riippumatta pettymyksiä saattaa tulla siinä, että silmälasien voimakkuus ja näön tarkkuus ovat jossain määrin kaksi eri asiaa.

”Leikkauksessa voidaan päätyä tilanteeseen, jossa leikkauksen jälkeinen kuvanlaatu on ainakin joissakin tilanteissa heikompi kuin se oli ennen leikkausta silmälaseilla tai piilolinsseillä korjattuna”, Näe ry:n Tast kertoo.

”Silmissä ei ole kuitenkaan enää voimakkuusvirhettä, jota voisi silmälaseilla tai piilolinsseillä korjata.”

Tastin mukaan moderneissa laserleikkaustekniikoissa tällainen on nykyisin onneksi harvinaista, mutta esimerkiksi ikänäköä korjaavissa silmän sisäisissä moniteholeikkauksissa sitä tapahtuu jonkin verran.

Jonkinlaisia ja joissakin valaistusolosuhteissa esiin tulevia muutoksia tulee Tastin mukaan lähes jokaiselle silmäkirurgiapotilaalle. Tyypillisintä on, että näkö ei ole leikkauksen jälkeen yhtä tarkka hämärässä tai kontrastit muuttuvat, eli lähellä toisiaan olevien valoisuus- ja värierojen erottaminen heikkenee.

”Suurin osa kuitenkin kokee leikkauksesta saadut hyödyt tällaisia muutoksia suuremmiksi”, Tast huomauttaa.

Lääketieteen tohtorin ja silmäkirurgin Samy Mrenan mukaan yleisimmät laserleikkausmenetelmät eivät korjaa lähinäköä enää noin 40 ikävuoden jälkeen, ellei turvauduta monovisioon, jossa silmät leikataan niin, että toisella silmällä henkilö näkee kauas ja toisella lähelle, tai käytetä erityisesti ikänäön korjaamiseen tarkoitettua menetelmää.

Ikänäköä korjaavien leikkausten määrä on Mrenan mukaan voimakkaassa kasvussa.

”Tämä johtunee siitä, että on paljon ihmisiä, joille monitehosilmälasit tai monitehopiilolasit eivät sovellu, tai halutaan helpotusta harrastuksiin, joissa silmälaseista on haittaa.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    6. 6

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    7. 7

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    8. 8

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    9. 9

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    10. 10

      Tarja Kivistö loi itselleen ammatin, koska ei halunnut kahden tragedian jälkeen enää joustaa arvoistaan: nyt hän kuuntelee työkseen työtoverien murheita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää