Kotimaa

Löysitkö tällaisen kiven? Arvokkaista mineraaleista halutaan nyt havaintoja, ja näyte voi johtaa kaivoksen syntymiseen

Akkuteollisuus tarvitsee mineraaleja, joita voi löytää Suomesta.

Maailmalla pyörii nyt niin kova akkumineraaliboomi varsinkin sähköautoteollisuuden vuoksi, että Suomessa Geologian tutkimuskeskus GTK kannustaa kiviharrastajia lähettämään löytöjään ja näytteitään entistä enemmän keskukseen arvioitavaksi. Niiden avulla voi löytyä arvokas esiintymä.

Erityisesti tutkimuskeskusta kiinnostavat nyt akkumineraalit, kuten litium, koboltti ja grafiitti. Niistä se toivoo taas kesäkaudella näytteitä kansan­näytetoimistoonsa.

Tutkimuskeskus perusti akkumineraalien tutkimista ja kartoittamista varten vuodenvaihteessa neljä vuotta kestävän hankkeen, joka tutkii ja kartoittaa esiintymiä Suomessa.

”Pohjanmaalla on litiumia, kobolttia löytyy Savosta ja Keski-Suomesta. Grafiittia on löytynyt Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta. Koetamme nyt arvottaa potentiaalisia alueita, joista olisi mahdollista löytää näitä”, sanoo geologi Jari Nenonen.

Samasta syystä GTK aikoo tutkia nyt uudelleen myös vanhat näytearkistonsa, koska niistä saattaa löytyä uutta tietoa näiden mineraalien esiintymistä Suomessa. Arkistossa on tuhansia näytteitä, joista vanhimmat ovat 1800-luvun loppupuolelta.

”Meille on kerääntynyt isot näytearkistot, joita nyt käydään näiden suhteen läpi. Aikanaan ei pantu merkille akkumineraaleja, koska niille ei ollut tarvetta, mutta nyt on boomi meneillään”, Nenonen sanoo.

Grafiitti on tumma mineraali, joka mustaa käden ja on usein öljymäinen. Litium on usein vaaleanpunertava mineraali. Koboltti taas on tumma raskas ja metallimainen mineraali, joka esiintyy usein kuparin ja nikkelin yhteydessä.


GTK on varannut hyvien kansannäytteiden palkitsemiseen tänä vuonna 15 000 euroa, joka jaetaan eri lähettäjien kesken.

”Tämä on luontoharrastus, joka soveltuu retkeilyn ja metsässä liikkumisen oheen. Samalla kun katselee sieniä tai lintuja, voi katsella kiviä”, hän sanoo.

Kesällä GTK julkaisee myös uuden kansannäytesovelluksen, jonka kautta harrastaja voi lähettää kännykällään löytämänsä näytteen paikkatiedot ja valokuvat suoraan keskukseen.

”Idea on, että ihmiset voivat maastosta lähettää suoraan puhelimella viestin, jossa on kuva ja paikkatieto. Me voimme katsoa paikkaa ja näytettä ja antaa ohjeet siitä, kannattaako näyte lähettää tutkittavaksi.”

Tarkoitus on myös vähentää sellaisten näytteiden lähettämistä ja tutkimista, jotka eivät ole kiinnostavia. Näin säästyy aikaa tärkeille näytteille, keskus linjaa.

GTK-Kansannäytesivusto löytyy osoitteesta http://kivinayte.gtk.fi

Voiko kansalaisen löytämä näyte sitten johtaa esimerkiksi kaivoksen syntymiseen?

”Aina se on mahdollista, jos löytyy oikein hyvä näyte lohkareena tai suoraan kalliosta”, Nenonen sanoo.

”Suomessa jääkausien aikana mannerjäätikkö on repinyt kallioperää ja irrottanut siitä lohkareita ja kuljettanut mukanaan. Jäätikön sulettua lohkareet ovat kerrostuneet maaperään niille sijoilleen. Lohkareiden kulkureittejä selvittämällä niiden lähtöpaikka voidaan paikallistaa.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    2. 2

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    3. 3

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    4. 4

      Nettivideon otsikossa ”rasistiseksi poliisiksi” kutsuttu konstaapeli sai sakot rahan vaatimisesta alaikäiseltä pojalta

    5. 5

      Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Tältä näyttää Helsinki Kalasataman tornin huipulta – katso video 134-metrisen asuintalon ylimmistä kerroksista

    8. 8

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä seuraisi, jos koko Suomesta katkeaisi sähköt? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Elina Lepomäen 116 000 euron vaalibudjetti tähän mennessä isoin, pankkiiri Björn Wahlroos yksi suurimmista tukijoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Sunnuntain sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä sähköttä Argentiinassa ja Uruguayssa, vian syy on yhä epäselvä

    3. 3

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    4. 4

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    5. 5

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    6. 6

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi: Vantaan väki­vallan­teon uhri valikoitui sattumalta, epäilty löi rollaattorilla liikkunutta miestä useita kertoja miekalla

    9. 9

      Miksi Suomessa laitetaan oreganoa pizzaan? Italiassa sitä ei näy pöytämausteena

    10. 10

      Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää