Kotimaa

Myös Puolustusvoimain komentajaa epäillään rikoksesta Lemmenjoki-tapauksessa

Komentaja kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Syyttäjä on määrännyt esitutkinnan toimitettavaksi Puolustusvoimain komentajaa koskevassa asiassa. Asiasta kertoi Valtakunnansyyttäjänvirasto perjantaina aamupäivällä.

Keskusrikospoliisi on jo tehnyt syyttäjän määräämää esiselvitystä Puolustusvoimain komentajan menettelystä Lemmenjoen harjoitukseen liittyen.

Nyt siis myös Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergiä epäillään rikoksesta Lemmenjoen tapaukseen liittyen.

Varsinaista Lemmenjoen pääasiaa käsitellään parhaillaan Helsingin hovioikeudessa.

Esiselvityksessä ilmenneiden seikkojen ja muun samaan kokonaisuuteen liittyvän aineiston perusteella syyttäjä on päättänyt käynnistää asiassa esitutkinnan. Siinä selvitetään, onko komentaja syyllistynyt rikokseen rikkomalla sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annettuun lakiin perustuvia velvollisuuksiaan.

Puolustusvoimain komentaja on esiselvityksessä kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Lindberg ei halunnut pääesikunnan mukaan kommentoida asiaa perjantaina enempää, koska asian käsittely on kesken ja hän itse ulkomaanmatkalla.

Syyttäjä Sampsa Hakala korostaa, että kyseessä on vasta esitutkinta, jossa ratkaistaan, onko asiassa mahdollisesti tapahtunut rikosta. Hän ei voi juuri avata syitä, miksi epäilyt kohdistuvat nyt myös Lindbergiin, joka on komentoketjussa ylimpänä.

”Hän on ollut Ilmavoimien komentajan esimies ja toisaalta lennoston entisen komentajan ylempi esimies. Esitutkinnassa selvitetään hänen menettelynsä tässä asiassa sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annetun lain velvollisuuksien näkökulmasta. En voi sen tarkemmin kommentoida sitä”, Hakala sanoo.

”Puolustusvoimain komentajalla on tietty asema sotilaskurinpitolain perusteella. Sitä selvitetään, onko hän harjoitukseen liittyvässä asiassa rikkonut velvollisuuksiaan tämän lain näkökulmasta”, hän sanoo.

Lindberg on ollut komentaja elokuusta 2014 ja jää eläkkeelle tämän vuoden elokuussa.

Esitutkinnan toimittaa keskusrikospoliisi.

Samaan asiakokonaisuuteen liittyen on aikaisemmin nostettu syytteitä sotilasrikoksista Karjalan lennoston entistä komentajaa ja ilmavoimien entistä komentajaa vastaan. Syyttäjä Hakala pyysi esiselvitystä käynnistettäväksi Lindbergin osalta jo tammikuussa.

Syytteet liittyvät syyskuussa 2017 Inarissa järjestetyn vapaaehtoisen kertausharjoituksen tapahtumiin ja niiden johdosta toimitetun esitutkinnan aloittamiseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      ”Annetaan tälle asialle hyvä loppu” – Ääni­tallenteet paljastivat, mitä Saudi-Arabian konsulaatissa tapahtui ennen toimittaja Khashoggin murhaa

    5. 5

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    6. 6

      Helsinkiläis­poliitikko ehdottaa Kalliolle omaa juna-asemaa

    7. 7

      Jopa alakouluikäiset varastavat kaljaa Soukassa: Kauppias Juha Määttä päätti puuttua asiaan

    8. 8

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    10. 10

      Latvia julisti Virolle ”viinasodan”: maa yrittää runnoa läpi laki­uudistuksen, joka vastaisi rajanaapurin päätökseen laskea alkoholiveroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    5. 5

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    6. 6

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    7. 7

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    8. 8

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    9. 9

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    10. 10

      Sari Essayah: Päivi Räsänen saa vapaasti arvostella kirkon Pride-kumppanuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää