Kotimaa

Selvitys: Yhteis­kunnan jyrkkä ilma­piiri ajaa ruotsin­kielisiä nuoria pois Suomesta – maasta­muutto uhkaa paikoin jo talous­kasvua

Etenkin ruotsinkielisellä länsirannikolla maastamuutto pahentaa seudun työvoimapulaa. Siirtolaisuusinstituutin tuore selvitys nimeää muuttoinnon syyksi muun muassa koventuneet asenteet ruotsin kieltä kohtaan.

Maahan­muutto­keskustelussa usein unohtuu, että maastamuutto on Suomessa paikoin isompi haaste kuin maahanmuutto.

Maastamuuton tahti on kiihtynyt niin, että vuosina 2016–2018 Suomesta muutettiin pois merkittävästi enemmän kuin vuosina 2013–2015, kertovat Tilastokeskuksen tuoreet luvut.



”Ehdoton huippuvuosi oli koko maassa 2016, jolloin Suomesta muutti pois yli 18 000 ihmistä. Sen jälkeen trendi ei ole ollut enää nouseva”, korostaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo.

Viime vuonna Suomesta muutti pysyvästi eli vähintään vuoden mittaiseksi ajaksi yli 16 000 henkilöä, joista 820 väkiluvultaan suhteellisen pienestä, alle 200 000 asukkaan Pohjanmaan maakunnasta.



Maastamuutto on ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ollut selkeästi yleisempää kuin muualla Suomessa.

Siirtolaisuusinstituutin suomenruotsalaisen yksikön projektinjohtaja Magnus Enlund muistuttaa, että ruotsinkieliset ovat yleensä olleet muuttotilastoissa yliedustettuina. Lähtijöiden määrä on kolminkertainen suomenkielisiin verrattuna.

Yksikön julkaisemana ilmestyi vastikään tutkija Kjell Herbertsin raportti Inte bara Sverige, joka listaa syitä Suomen ruotsinkielisten viimeaikaiseen intoon muuttaa muualle.

”Negatiivinen Suomi-kuva, koventuneet asenteet ruotsinkielisiä kohtaan, yhteiskunnan yhä jyrkemmäksi muuttunut ilmapiiri”, Enlund luettelee syitä, joita kyselytutkimus toi esiin.

Eniten muuttamaan houkuttavat kuitenkin työ- ja opiskelumahdollisuudet, perhesuhteet sekä puhdas seikkailunhalu.

”Muuttaminen kuuluu suomenruotsalaisessa kulttuurissa perinteisiin. Usein se on myös helppoa, koska kohdemaahan on valmiiksi siteitä.”

Yleisin kohdemaa on Ruotsi, joka nähdään ikään kuin kotiseudun jatkeena.

”Kaksi kolmesta ruotsinkielisestä muuttajasta menee Ruotsiin, ja muutto tapahtuu yleensä nuorena opiskelun, työn ja seikkailun perässä.”

Suomenkielisistä maastamuuttajista vain neljännes valitsee Ruotsin. Suomenkieliset myös muuttavat tyypillisesti hieman vanhempina kuin ruotsinkieliset.

Pohjanmaan elinkeinoelämää nuorten muuttointo vaikeuttaa. Jokainen uusi työntekijä olisi kullanarvoinen kunnissa, joissa vallitsee lähes täystyöllisyys ja sitä kautta kova työvoimapula. Tällaisia kuntia ovat esimerkiksi Pedersöre ja Luoto.

”Muuttajien määrä Ruotsiin laski aina vuoteen 2013 asti, kunnes alkoi jonkin verran kasvaa. Parina viimeisenä vuotena käyrä on onneksi taittunut”, Enlund sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) työelämäasiantuntija Mikko Räsänen pitää luonnollisena, että Ruotsi imee Suomesta kielitaitoista väkeä.

”Parempi tulotaso varmasti houkuttaa. Ruotsin talous on voinut paremmin kuin Suomen, ja kansakuntana maa on vauraampi.”

Räsänen muistuttaa, että maastamuutosta on hyötyä kansantaloudelle silloin, kun henkilö palaa kotimaahan kansainvälistä kokemusta rikkaampana.

”Suomenruotsalaisten kohdalla tämä hyöty jää useammin saamatta, sillä he eivät palaa kotimaahan yhtä usein kuin suomenkieliset muuttajat”, sanoo Enlund.

Suomenkielisistä lähtijöistä kolme neljästä palaa kotimaahan jossain vaiheessa, ruotsinkielisistä vain vajaa puolet.

Palaamispäätökseen vaikuttaa raportin mukaan osaltaan Suomi-kuva. Raportin mukaan se ei ole poismuuttaneilla nykyään kovin ruusuinen.

”Esimerkiksi muukalaisvihamielisyyden koetaan kasvaneen”, kuvaa Enlund.

Ruotsin lisäksi suomenruotsalaiset muuttavat paljon Norjaan, Tanskaan tai muihin EU-maihin. Suomenkieliset taas muuttavat Ruotsin lisäksi useimmiten Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Espanjaan ja Viroon.

Maastamuuton huippuvuosina 1969 ja 1970 Suomesta muutti Ruotsiin noin 40 000 ihmistä vuodessa.

Nykyään lähtijöiden määrä on siihen nähden pieni, mutta muuttajat ovat useimmiten korkeasti koulutettua väkeä, josta Suomi pitäisi mieluusti kiinni.

”Jos lähtijät ovat niitä, jotka innovaatioillaan kykenisivät tuottamaan meille uusia työpaikkoja, menetys on iso”, Räsänen sanoo.

Kyse on Räsäsen mielestä myös siitä, miltä Suomi näyttää investoijien silmissä.

”Keskeinen kysymys on, onko osaavaa työväkeä saatavilla riittävästi.”

Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä muistuttaa, että ulkomailla luodaan verkostoja ja kasvatetaan henkistä pääomaa globaalissa maailmassa, mikä on aina myös työmarkkinoiden etu.

”Kaikki eivät tule takaisin koskaan, se on selvää. Paluumuutossa usein suuri kysymys on, saako ulkomaalainen puoliso Suomessa töitä, kun kielitaitovaatimukset ovat kovat.”

Koska kaikki eivät palaa, ulkosuomalaisia pitäisi Heikkilän mielestä entistä tehokkaammin linkittää verkostoiksi elinkeinoelämään ja taiteisiin.

”Heissä on käyttämätön voimavara, joka yhteiskunnan pitäisi paremmin huomata.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    2. 2

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    3. 3

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    4. 4

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    5. 5

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    7. 7

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    8. 8

      Junan kylkeen ilmestyi Mörkö-graffiti ja kirkko ohjasi kansaa torille Matteusta siteeraten – Näin Helsinki sekosi jääkiekon maailman­mestaruudesta

    9. 9

      Euroopan ”vihreän aallon” nostama Ville Niinistö lupaa, että EU:n ilmastopolitiikassa alkaa nyt todella tapahtua

    10. 10

      Oikeuskansleri moittii ankarasti puolustusministeri Jussi Niinistöä epäasiallisesta ja loukkaavasta arvostelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    4. 4

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    6. 6

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    7. 7

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    10. 10

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää