Kotimaa

Tulevatko kellokortit takaisin? EU määräsi työnantajat mittaamaan päivittäistä työaikaa

Etenkin asiantuntijoiden työ ja etätyöt ovat vaikeasti mitattavissa.

Kuinka mitataan ja kirjataan asiantuntijan työpäivän kesto, jos hän työskentelee pari päivää viikossa etänä kotoa käsin?

Työnantajien pitää kehittää siihen jokin keino, näin edellyttää Euroopan unionin tuomioistuimen tuore päätös. EU-tuomioistuin päätti tiistaina Luxemburgissa, että kaikissa jäsenmaissa työnantajien on alettava mitata työntekijöiden päivittäistä työaikaa.

”EU-tuomioistuimen päätöksen mukaan kaikkien jäsenmaiden työntekijöiden työaikoja tulee seurata päivätasolla. Tämä tulee vaikuttamaan meihin kaikkiin ja jää nähtäväksi, millä aikataululla pystytään ottamaan jokin työaikojen seurantamenetelmä käyttöön kaikilla työpaikoilla”, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen.

Päätöksen voi lukea täältä.

Oikeuden päätös jättää menetelmät työnantajien valittaviksi eri aloille sopiviksi. Niitä voivat olla esimerkiksi sirukortti, kirjausohjelma kannettavalla työtietokoneella tai mobiilisovellukset. Käytännössä ne olisivat digiajan vastineita perinteiselle kellokortille.

Työajan mittaaminen sinänsä on suurella osalla suomalaisia työpaikkoja osa arkea. Monissa toimistoissa työntekijä leimaa digitaalisesti työpäivän alkaneeksi. Esimerkiksi kotihoidon työntekijät kirjaavat keikkojensa pituuden mobiilisovellukseen.

Hämärää aluetta on asiantuntijatyö, jota tehdään välillä etänä ja joustavasti. Tyypillistä on, että asiantuntijat lukevat työhön liittyviä materiaaleja, soittavat työpuheluita ja lähettävät sähköpostia iltamyöhällä sieltä missä sattuvat olemaan.

Tavoitteena on saada todenmukaista tietoa tehdyistä ylitöistä ja työntekijöiden lepoajoista. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että työntekijät eivät ole voineet luotettavasti määritellä työtuntejaan ja lepoaikojaan. Näin on lähes mahdotonta varmistaa, että heidän oikeutensa toteutuvat, oikeus linjasi.

Päätös syntyi tuomioistuimen käsiteltyä tapausta, jossa olivat vastakkain espanjalainen ammattiliitto ja Espanjassa toimivan saksalaisen pankin Deutsche Bankin yksikkö.

Siihen oikeus ei ottanut kantaa, pitääkö esimerkiksi sähköpostin lähettäminen kirjata ylös.

Ropposen mukaan Työterveyslaitos suosittaa, että asiantuntijoiden työaikaa seurataan. Uusi työaikalaki tulee voimaan ensi vuoden alussa. Siinä ohjenuorana on, että neljän kuukauden aikana keskimääräinen viikkotyöaika ei saisi ylittää 40:ää tuntia.

EU:n työaikadirektiivi määrittelee enimmäistyöajan, kuten myös vähimmäisrajat päivittäiselle ja viikoittaiselle lepoajoille. Suomessa työaikalaki edellyttää työnantajan seuraavan työntekijöiden työaikaa.

Esimerkiksi Saksassa työnantajien keskusjärjestö BDA hermostui päätöksestä toden teolla.

”Vastustamme 2000-luvun kellokortin yleistä käyttöönottoa. Työelämä 4.0:n haasteisiin ei voi reagoida 1.0-tyylin työajan kirjauksilla”, BDA kirjoitti kannanotossaan Der Spiegel -lehdessä.

Samaan aikaan eurooppalaiset ammattiyhdistysliikkeet ovat kiitelleet päätöstä, joka voisi poistaa ”rajoittamattomat työtunnit”.

Elinkeinoelämän keskusliitto taas näkee EU-tuomioistuimen päätöksen niin, ettei se vaikuta käytännössä suomalaiseen työelämään.

”Nykyisen työaikalain ja ensi vuonna voimaan tulevan työaikalain mukaan suomalaisella työnantajalla täytyy olla työaikakirjanpito. Tällä päätöksellä ei ole vaikutusta Suomeen”, sanoo EK:n lakiasiainjohtaja Markus Äimälä.

Jo nyt esimerkiksi työsuojeluviranomaiset voivat pyytää työnantajalta tiedot työaikakirjanpidosta, jos joitakin laiminlyöntejä epäillään.

Äimälä katsoo, ettei päätös velvoita kellokorttien tai sovellusten käyttöön.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaismedia ryöpyttää Tre Kronoria: ”jättefiasko”

    2. 2

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatkoaikamaalilla, Suomi pelaa MM-jääkiekon välierissä

    3. 3

      Grace sanoo olevansa lesbo, ja kotimaassa se tietää vankilaa – Nyt hän elää Italiassa, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    4. 4

      Lohduttomat kuvat paljastavat minkälaista ryönää Helsinki kumosi viime talvena suoraan mereen

    5. 5

      Tutkimus: Theia-planeetta toi veden maapallolle samassa törmäyksessä, jossa Kuu syntyi

    6. 6

      Finanssialan kulisseissa kiista: Eläkeyhtiöiden edunvalvoja kieltäytyi lähtemästä poliittiseen kamppailuun Sdp:tä vastaan

    7. 7

      Kuvauskiellolla halusin suojella lastani, mutta hän joutui pukemaan päälleen hiostavan ison punaisen liivin

    8. 8

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    9. 9

      Yksi EU:n työkalu käynnisti huomaamattoman murroksen, joka voi vähentää Euroopan päästöjä nopeasti ja dramaattisesti

    10. 10

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    2. 2

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    3. 3

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat yli­hintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennus­liikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    4. 4

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, sanoo psykologi

      Tilaajille
    5. 5

      Kirkossa kuohuu: Korkeaan virkaan valittiin esittelijän miespuolinen kaveri tohtorinaisen sijaan

    6. 6

      Perussuomalaisten opiskelijajärjestö erotettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta

    7. 7

      Liikenteenjakaja rakennettiin vinoon keskelle ajokaistaa Espoossa ja autoilijat alkoivat heti ajaa sitä päin

    8. 8

      Aku Hirviniemen ahdistelu­syytteiden taustalla yöllinen hätä­puhelu

    9. 9

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatkoaikamaalilla, Suomi pelaa MM-jääkiekon välierissä

    10. 10

      Näyttelijä Geoffrey Rush saa Australian historian suurimmat korvaukset kunnianloukkauksesta voitettuaan #metoo-oikeudenkäynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    3. 3

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    7. 7

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    11. Näytä lisää