Kotimaa

Ulkomaalaisia epäillään rikoksista huomattavasti suomalaisia useammin – grafiikat näyttävät, miten epäilyt eroavat rikoksittain

Seksuaalirikoksien kohdalla irakilaiset miehet ovat epäiltynä 12,8 kertaa useammin kuin suomalaiset miehet.

Ulkomaalaisia epäillään Suomessa rikoksista 1,2 kertaa suomalaisia useammin, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset ovat suomalaisiin verrattuna erityisen usein epäiltyinä omaisuusrikoksissa sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa.

Omaisuusrikosten kohdalla epäilyjä on 8,7 tuhatta suomalaista kohti. Ulkomaalaisten kohdalla vastaava luku oli 11,2.

Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten kohdalla epäilyjä on 3,5 tuhatta suomalaista kohti ja 5,4 tuhatta ulkomaalaista kohti.

Luvut ovat ikä- ja sukupuolivakioituja eli luvut on pyritty tekemään keskenään vertailukelpoisiksi riippumatta esimerkiksi väestöryhmien välisistä eroista.



Tilastokeskuksen luvut paljastavat isoja eroja eri kansallisuusryhmien välillä. Esimerkiksi huumausainerikoksien kohdalla somalialaiset miehet ovat epäiltyinä 3,4 kertaa useammin kuin suomalaiset miehet. Seksuaalirikoksien kohdalla irakilaiset miehet ovat epäiltyinä 12,8 kertaa useammin kuin suomalaiset miehet.



Suora vertailu kansallisuuksien välillä on kuitenkin vaikeaa, sillä rikostilastoissa selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäilty lasketaan yleensä mukaan yhtä monta kertaa kuin hän on epäiltynä samasta tai eri rikoksesta vuoden aikana.

Viime vuonna poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli 443 500 rikoslakirikosta. Selvitettyihin 273 600 rikoslakirikokseen syylliseksi epäiltyjä oli 297 600. Heistä 34 200 oli ulkomaalaisia.

Suomalaiset ovat epäiltyinä noin 89 prosentissa selvitetyistä rikoslakirikoksista.

Lue myös HS-analyysi: Netissä pitää varoa myös suomalaisia saalistajia – Turvapaikanhakijat korostuvat silti seksuaalirikostilastoissa

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    6. 6

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    7. 7

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    8. 8

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    9. 9

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    10. 10

      Keski-ikäinen mies kuoli moottoripyörä­onnettomuudessa Keravalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    8. 8

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää