Kotimaa

Luulitko, että koko Suomi juoksee? Todellisuudessa juoksubuumi on jo nähnyt huippunsa

Vapaa-aikatutkimus osoittaa suomalaisten juoksevan enemmän kuin 2000-luvun alussa, mutta piirun vähemmän kuin 1990-luvun alussa.

Mikä ihana juoksubuumi! Pururadoilla, poluilla, juoksumatolla, kaupungissa, kilpailuissa, vaimennetuilla kengillä tai ilman.

Löytyy artikkelia kertomaan, miten rapakuntoisesta tuli ultrajuoksija, ja somekuvaa näyttämään, että kaveri on käynyt taas 10 kilometrin lenkillä. Viimeksi perjantaina HS neuvoi, miten huonon juoksuasennon voi tunnistaa ja korjata.

Tänäkin viikonloppuna juostaan ympäri maata: ainakin puolimaratoneja Helsingissä, Terwahölkkää Oulussa, puistojuoksua Tampereella, ultrajuoksua Kokkolassa, 25 kilometrin Kaltimon kilipajuoksu Enossa ja ylämäkijuoksua Sappeessa.

Tilastojen mukaan juoksuhuumaa on kuitenkin koettu jo ennenkin, ehkä jopa voimakkaammin kuin tänä päivänä.

HS kertoi toukokuun alussa Tilastokeskuksen tuoreimmasta vapaa-aikatutkimuksesta, joka selvittää suomalaisten vapaa-ajanviettotapoja ja muun muassa eri liikuntalajien harrastajamääriä.

Vaikka juoksuharrastajia oli sen mukaan vuonna 2017 enemmän kuin edellisenä tutkimusajankohtana vuonna 2002, suomalaiset eivät juokse yhtä paljon kuin vuonna 1991. Oliko juoksun kultakausi siis 1990-luvulla?

Ei, vaan vieläkin kauempana. Elämme nimittäin jo toisen juoksuaallon suvantovaihetta, kertoo Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologi Hanna Vehmas.

”Valistunut arvaukseni on, että tällä vuosituhannella juoksuharrastajien määrä on ollut kansainvälisestikin huipussaan vuonna 2013. Ensimmäinen juoksuhullutus alkoi Yhdysvalloissa ja Euroopassa sekä siten myös Suomessa 1970-luvulla.”

1970- ja 1980-luvulla urheilullisuudesta tuli Yhdysvalloissa muodikasta, ja Suomessa Lasse Virénin kaltaiset kestävyysjuoksusensaatiot saivat suomalaiset pinkomaan jalanjäljissään. Juoksutapahtumat, kuten maratonit, alkoivat kasvattaa suosiotaan.


Tilastokeskuksen vuoden 1991 tilastoissa juoksuharrastajia oli ikäryhmästä riippuen hieman enemmän tai yhtä paljon kuin vuonna 2017.

Seurantatutkimus toistetaan epätasaisin väliajoin, ja tutkimusajankohtien välissä juoksutrendikin aaltoilee. Vehmaksen mukaan juoksuhuuma oli yhtä lailla 1990-luvun alussa ollut hiipumaan päin.

”1990-luku oli jo suvantovaihetta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen noin vuonna 2005 tai 2006 juoksuharrastus alkoi kerätä uudelleen suosiota.”



2010-luvulla juoksu on kaupallistunut ja tuotteistunut entisestään, mikä Vehmaksen mukaan liittyy lajin uuteen tulemiseen. Jo vuosituhannen vaihteessa Suomeen rantautuivat toden teolla muutkin kaupallisen urheilun ilmentymät, kuten fitness- ja kuntosaliyritykset.

Viiden viime vuoden aikana liikunnan lajikirjo ja vapaa-ajan harrastamisen mahdollisuudet ovat monipuolistuneet entisestään, Vehmas epäilee.

”Eivät ihmiset ehdi harrastaa kaikkea, mikä on positiivinen ongelma. Mikään yksittäinen laji ei Suomen kokoisessa maassa voi kasvattaa suosiotaan loputtomiin, koska on niin paljon muutakin mukavaa.”

Juoksun ei tarvitse olla kallis harrastus, mutta Vehmas huomauttaa, että siihen liittyy sosiaalista ja kulttuurista pääomaa.

”Vapaa-aika ikään kuin vakavoituu työelämän rinnalla, jos harrastuksellakin viestitään tavoitteellisuutta, itsekuria, sinnikkyyttä ja säännöllisyyttä.”

Vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan joka viides 10 vuotta täyttänyt suomalainen käy juoksulenkeillä. Eniten eri ikäisistä juoksivat 15–24-vuotiaat, joista säännöllisesti lenkkeili neljä kymmenestä.

Iän myötä juoksuharrastuskin näyttää hiipuvan, kun vastaan saattavat tulla fyysiset rajat ja kaikenlaiset kolotukset.

”Jos ei pysty juoksemaan, saattaa vaihtaa toiseen lajiin. Mielestäni onkin turhaa puffata yhtä lajia tai olla huolissaan, jos yhtenä vuonna ei hiihdetä niin paljon kuin edellisenä. Harrastajalle on tärkeintä, että löytää kivan liikuntaharrastuksen”, Vehmas sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Miksi Jokerit ei nöyrry ja lopeta kiemurtelua, kun siihen on vielä mahdollisuus?

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Taksikuski luuli portaita rampiksi ja yritti ajaa niitä alas: Auto jäi keinumaan perä ja keula ilmassa

    8. 8

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    9. 9

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    10. 10

      Yhteen Suomen parhaista lukioista jäi yllättäen 35 vapaata paikkaa, uusi haku aiheutti hakemusten vyöryn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    5. 5

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    6. 6

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    7. 7

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    8. 8

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää