Kotimaa

Suomalaiset ovat maailman vene­hulluinta kansaa, ja vähitellen myös sähkömoottoreiden suosio kasvaa vesillä

Suomessa on Uuden-Seelannin ohella eniten veneitä asukasta kohti. Veneala toivoo yhtä hyvää vuotta kuin viime kesän helteet toivat.

”Veneilyssä vauhti on tärkeää, mutta parasta on vapaus.”

Kai Leppälahti istuu moottoriveneen kyydissä Helsingin Lauttasaaren edustalla ja nauttii auringosta. Ja mikäs nauttiessa: hän on juuri karannut työkaverinsa Martin Nuutisen kanssa lounaalle läheiseltä toimistolta. Silmien edessä on näyttöpäätteen sijasta Helsingin rantaviiva.

”Veneessä ei tarvitse juurikaan välittää kaistoista tai nopeusrajoituksista, ja kaiken näkee eri perspektiivistä autoon verrattuna”, Leppälahti sanoo.

Yhä useampi suomalainen ajattelee samoin kuin Leppälahti. Suomi on hurahtanut veneilyyn jopa siinä määrin, että Suomessa on Uuden-Seelannin ohella eniten veneitä asukasta kohti koko maailmassa. Tieto perustuu Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) eli nykyisen Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) vuonna 2017 tekemään tutkimukseen.

Suomessa oli tutkimuksen mukaan vuonna 2016 yhteensä noin 1,16 miljoonaa venettä. Esimerkiksi ruotsalaisiin ja norjalaisiin verrattuna suomalaisilla on todella paljon veneitä. Suomessa veneitä on tuhatta asukasta kohti 210. Ruotsissa vastaava luku on 66 ja Norjassa 143.

Suomen suosituin venemalli on yhä perinteinen soutuvene.

”Viime kesänä kävi selvä myötätuuli, kun kaikki mökkeilyyn ja vesillä olemiseen liittyvä kasvoi. Esimerkiksi pienet mökkiveneet suorastaan vietiin käsistä ja varastot myytiin tyhjiksi. Enemmänkin olisi mennyt kaupaksi”, sanoo toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo Venealan keskusliitosta Finnboatista.

Katso, millaisia veneitä kuntaasi on rekisteröity. Rekisterissä olevien veneiden määrä on tuntuvasti koko Suomen venemäärää koskevaa arviota pienempi.



Alle kuusimetristen moottoriveneiden toimitukset lisääntyivät viime vuonna 23 prosenttia edellisvuodesta.

”Positiivisen taloustilanteen ja hyvän sään yhdistelmä sai ihmiset liikkeelle ja aloittamaan harrastuksen. Kun yt-neuvottelujen suo alkaa olla takana ja poissa mielistä, kuluttaja tekee helpommin ratkaisuja, jotka edellyttävät lainanottoa. Korot ovat alhaalla, ja rahoitusta saa helposti”, Pajusalo sanoo.

”Näkymät ovat edelleen kohtuullisen hyvät, ja kuluttajien luottamus talouteen on tärkeä osa tällä alalla.”

Vuosi oli hyvä mutta vielä kaukana 2000-luvun alkupuolen huippuvuosista.

Ala odottaa hyvää myös alkaneesta veneilykaudesta. Paljon riippuu nyt siitä, millainen sää Suomessa on alkukesästä ja miten talouden rattaat pyörivät Suomessa ja maailmalla.

Jo nyt on nähtävissä, että vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana rekisteröityjen moottoriveneiden myynti on kasvanut 43 prosenttia viimevuotisesta, mutta määrät ovat aina pieniä vielä tähän aikaan vuodesta.

Unohdetaanpa talousluvut hetkeksi: rantaviivassa näkyy jotain kiinnostavaa.

”Onkos tuo se Kimi Räikkösen talo?” Nuutinen kysyy. Samalla Kaskisaaren modernit rantahuvilat jäävät kauas taakse.

Kuten Leppälahti kertoi matkan alussa, kaikki näyttää erilaiselta mereltä päin. Jopa kerrostalokolossit ovat veistoksellisen kauniita horisonttia halkoessaan. Tuskin Räikkösen huvilaakaan olisi maalta tullut huomattua.

 


Nuutinen ja Leppälahti eivät ole liikkeellä omalla veneellä. He päättivät vierailla lounastauollaan Finnboatin tapahtumassa Helsingin Lauttasaaressa.

Myös veneen kapteeni on Finnboatin järjestämä. Leppälahden ja Nuutisen venettä ohjaa Mikael Winqvist.

Nuutinen viihtyy merellä, mutta vain kyydissä. Leppälahti sen sijaan tunnustautuu veneharrastajaksi ja purjehtii kilpaa jollaluokassa. Hän on suunnitellut myös oman moottoriveneen hankintaa.

Kaukana satamassa kymmenet veneet odottavat merelle pääsyä. Joukkoon mahtuu niin perinteisiä moottoriveneitä, pieniä mökkiveneitä, uljaita purjeveneitä kuin moderneja sähköveneitäkin.

Sähköveneiden suosio on vähitellen kasvamassa. Sähköperämoottoreita myytiin viime vuonna lähes kaksinkertainen määrä toissa vuoteen verrattuna.

Ne korvaavat osittain vanhoja polttomoottoreita ja tekevät vesillä kulkemisesta huomattavasti hiljaisempaa ja ekologisempaa, mutta lähinnä pienissä veneissä.

Alalla uskotaan, että kun moottori- ja akkuteknologia kehittyy, sähkömoottoreita käytetään pian myös muissa veneissä.

Samalla veneiden koot ja moottorien tehot ovat Finnboatin mukaan pienessä kasvussa. Maailmalta tuttu monen sadan hevosvoiman perämoottori tai perämoottoriyhdistelmä ei ole enää ihmetyksen aihe.

 

Suomalaiset ovat muutenkin alkaneet suosia perämoottoreita sisämoottoreiden tai sisäperämoottoreiden sijaan.

”Maailmalla ja erityisesti Yhdysvalloissa selkeä kasvutrendi on isot perämoottorit. Suomessa myytävien perämoottorien tehot ovat kuitenkin kansainvälisesti verrattuna alhaisia, eli volyymi on pienissä perämoottoreissa”, Pajusalo luonnehtii.

”Markkina kuitenkin muuttuu jatkuvasti myös Suomessa, ja isojen perämoottorien myynti on lievässä kasvussa. Vastaavasti 60-hevosvoimaisten ja sitä pienempien perämoottorien myynti on laskussa.”

Suurten moottorien ohella monet kaipaavat alleen vesiskootteria. Niiden rekisteröinti ylitti ensi kertaa tuhannen rajan. Kasvu edellisvuodesta oli valtava, 45 prosenttia, ja on kova myös tänä vuonna.

”Vesijetti on kohtuullisen edullinen ja vauhdikas tapa liikkua vesillä, mikä vetoaa varmasti nuorempaan sukupolveen ja on osaltaan korvannut ensimmäistä venettä. Niiden imago on parantunut, kun niiden äänimaailma on muuttunut. Ne ovat nyt hiljaisempia, eivätkä ne ylitä ihan samalla tavalla ärsytyskynnystä kuin aiemmin”, Pajusalo sanoo.

Itse veneilykin on pienessä muutoksessa, sillä koko ajan suositummaksi tulevat pitkän matkaveneilyn sijaan nopea päivä- ja viikonloppuretkien tyyppinen veneily. Juuri sellaisessa tarvitaan isoa perämoottoria, mikä osaltaan selittää niiden kasvavaa suosiota. Samalla niin veneille kuin veneilijöillekin on tarjolla aiempaa enemmän palveluita.

Suomen suosituin venemerkki on alumiininen Buster. Heti sen perässä tulevat Yamarin veneet ja sitten muut alumiiniveneet Faster ja Silver. Myös Terhi ja Suvi ovat suosittuja pienemmissä malleissa, joita ei tarvitse rekisteröidä.

Vene pitää rekisteröidä, jos moottorin teho on yli 20 hevosvoimaa tai jos vene on yli 5,5 metriä pitkä.

 

”Tämä on aika fiilispohjainen harrastus.”

Nuutisen ja Leppälahden venettä ohjaavalla Mikael Winqvistillä on kiinnostavaa kerrottavaa veneiden ostajista. Hän sanoo, että 95 prosenttia veneen hankkijoista ei koeaja ostostaan vaan ostopäätös tehdään yleensä hallissa veneen kyytiin istuttaessa.

Näin on siitä huolimatta, että veneiden hinta saattaa pyöriä kymmenissätuhansissa euroissa.

Winqvistin luulisi tietävän, mistä puhuu, sillä hän työskentelee suomalaisia veneitä valmistavassa yrityksessä.

”Ostaessa ei mieti sadepäiviä tai veneen teknisiä yksityiskohtia, vaan päässä on ajatus upeasta veneestä kiitämässä auringon alla. Tämä on kuitenkin aika fiilispohjainen harrastus, joten veneen pitää miellyttää silmää ja tuntua hyvältä myös kuivalla maalla.”

Winqvist, Nuutinen ja Leppälahti ovat yhtä mieltä siitä, että vesillä kaikki ovat iloisia ja rentoutuneita. Muita veneilijöitä tervehditään ja hätään joutunutta autetaan.

”Jos auto alkaa reistailla maantiellä, kiireiset autoilijat harvoin pysähtyvät auttamaan”, Winqvist pohtii.

”Vesillä kaikki ovat herrasmiehiä.”

Fakta

Suosikki on pieni


 Yleisin moottoroitu vesikulkuneuvo 2016 oli enintään 20 hevosvoiman (hv) perämoottorivene, joita on 54 prosenttia.

 Yli 20 hv:n perämoottoriveneitä oli 30 prosenttia, sisämoottoriveneitä 10 prosenttia ja purjeveneitä 3 prosenttia.

 Eniten vesikulkuneuvoja on Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.

 Vuonna 2016 Liikenteen turvallisuusvirasto arvioi kaikkien moottoroitujen vesikulkuneuvojen keskipituuden olevan 5,4 metriä ja keski-iän 19,5 vuotta.

 Moottorityyppien keskiteho oli 36 hevosvoimaa.

 Veneilijät käyttivät veneitään mökkimatkoihin (20 prosenttia), lyhyisiin päiväretkiin (69 prosenttia) sekä usean päivän tai viikon mittaisiin matkoihin (11 prosenttia).

 Veneissä käytetään vuosittain noin 50 miljoonaa litraa dieseliä ja bensiisiä. Veneily aiheuttaa 126 000 tonnin hiilidioksidipäästöt, jotka vastaavat 0,2:ta prosenttia koko Suomen hiilidioksidipäästöistä.

Lähde: Trafi, Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa 2017

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    2. 2

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    3. 3

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    4. 4

      Kuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä kertoo siirtolaisten ahdingosta Yhdys­valtojen ja Meksikon rajalla

    5. 5

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    6. 6

      Ely-keskus antoi lopullisen linjauksensa: Malmin lentokenttää ei tarvitse suojella rakennusperintölailla

    7. 7

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    8. 8

      Oliko Jari Aarnio huumekauppaa tehnyt ”Pasilan mies”? Hovi­oikeus antaa torstaina tuomionsa Helsingin entisen huumepoliisin päällikön syytteistä

    9. 9

      Ranskalainen Mirazur valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi, listaus näyttää kärkikymmenikön

    10. 10

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    7. 7

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    8. 8

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää