Kotimaa

Koska Muumi­maailma haluaa laajentua ja asunto­messu­alue pitää rakentaa, Naantali kutsui kaavoittajat eläkkeeltä takaisin töihin

Anja Latvala jätti eläkepäivien sukankutomisen ja palasi suunnittelemaan kaupungin rakentamista.

Naantalin kaupungille tuli alkuvuodesta akuutti kaavoitusongelma. Teknisistä yliopistoista kaukana olevat kaupungit eivät ole nuorien kaavoittajien silmissä houkuttelevia paikkoja. Sama ongelma oli Naantalilla, kun se haki uusia kaavoittajia. Kaksi paikkaa oli auki, yksi saatiin täytettyä.

Kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala, kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa ja kaupunginjohtaja Jouni Mutanen päätyivät yhteistuumin poikkeukselliseen ratkaisuun. Kaupunki palkkasi jo eläkkeelle jääneitä kaavoittamisen osaajia tekemään asemakaavoja määräaikaisesti.

”Kaikki lähti liikkeelle siitä, että kaavoitusarkkitehtimme siirtyi aluearkkitehdiksi Turun seudulle. Mietimme, miten selviämme tilanteesta ja päädyimme pyytämään kovan luokan ammattilaisia töihin”, Ojala kertoo.


Turun ympäristötoimialan entinen johtaja Markku Toivonen ja entinen kaavoitusarkkitehti Anja Latvala sekä Uurasmaan edeltäjä Kirsti Junttila saivat Ojalalta ja Uurasmaalta pyynnön tulla määräaikaisiksi kaavoittajiksi. Heitä yhdistävänä tekijänä on, että he olivat jääneet jo aiemmin eläkkeelle.

”Meillä oli keskeneräisiä kaavoja, jotka piti saada eteenpäin, kun kaksi kaavoittajaa siirtyi Naantalista muualle töihin. Eläkeläisvoimat ovat nyt tehneet niitä valmiiksi”, Uurasmaa kertoo.

Nämä kolme osa-aikaista työviikkoa tekevää kaavoittajaa vastaavat kahden henkilön täyden työviikon työskentelyä.

”Ajattelin ensin, että kyseessä on aprillipila, kun Ojala soitti ja pyysi töihin. Puolisoni Anja Latvalan kanssa päädyimme sitten hyväksymään pyynnön. Minun kannaltani oli hyvä palata arkkitehdin töihin johtamistöiden jälkeen”, Toivonen kertoo.

Toivonen ja Junttila sanovat, että nyt on ollut hienoa tehdä sitä työtä, johon on aikoinaan saanut koulutuksen. Ilman johtajan byrokraattisia velvollisuuksia voi keskittyä suunnitteluun.

”Olemme kuin eläkeläisteekkareita.”

”Olin ennen eläkkeelle jäämistä 15 vuotta kaupunginarkkitehtina ja ajattelin, että olin saanut työni loppuun. Saimme juuri rantarakennuksemme valmiiksi, kun pyyntö kaavoittajaksi tuli”, Junttila sanoo.

”Tänne oli helppo palata, kun tietää, että asiat rullaavat. Naantalissa on erittäin osaavia suunnitteluavustajia. He ovat perehdyttäneet meitä tietopalveluasioihin.”

Anja Latvala oli ollut kaksi vuotta eläkkeellä. ”Villasukkia oli tullut kudottua jo monta laatikollista ja akryylimaalauksiakin oli jo niin paljon, että harrastus oli vaihtunut helpommin säilytettäviin akvarellimaalauksiin. Olin tehnyt Reiman ja Oscun kanssa töitä Turussa ja tiesin, että heidän kanssaan on helppo työskennellä”, hän kertoo.

Osa-aikaisuus antaa aikaa palautumiseen ja harrastuksia ei tarvitse jättää.

Naantalin kaavoitusohjelmassa oli kolmikon tullessa kiireisiä kaavoja. Uurasmaan mukaan niiden tekeminen priorisoitiin. Osaa kaavoista oli valmisteltu jo pitkään ja niitä on saatu vietyä valmiina päätöksentekoon.

Kuluvan vuoden aikana on tavoitteena saada hyväksytyksi strategisesti merkittävät viisi kaavaa: asuntomessualue, Ruonan yhdystien kaupan tontti ja liikennejärjestelyt, Soinisten pientaloalueen kaava, Muumimaailman laajentamisen mahdollistava Kailon asemakaavamuutos sekä Luonnonmaan koulun, päiväkodin, muiden palvelujen, kaupan sekä asumisen alue.

Vuoden 2022 asuntomessualueen kaava saatiin valmiiksi jo alkuvuonna. Se on osa Luonnonmaan aluetta, joka on Naantalin pääkehittämisalue.

”Naantalin asunto-ohjelman tavoitteena on, että kaupungin asukasmäärä kasvaa 150 asukkaalla vuodessa. Se tarkoittaa samalla sitä, että pitäisi rakentaa 150 asuntoa vuodessa. Luontainen väestönkasvumme on negatiivinen. Pelkkä kerrostalorakentaminen ei tuota toivottua väestörakennetta”, Uurasmaa kertoo.

Ojala arvioi, että senioreiden myötä kaavoitukseen tuli valtava määrä osaamista, tietoa ja taitoa. Uurasmaa korostaa sitä, että nämä ammattitaitoiset ihmiset ovat tuoneet lisäarvoa kaavoitukseen.

”Naantali ei kuitenkaan katso mustavalkoisesti työvoiman hankintaa. Kesäksi meille tulee opiskelijoita töihin”, Uurasmaa sanoo.

Eläkeläiskolmikon työ Naantalissa päättyy tällä erää kesään. ”Olemme vitsailleet, että voisimme laittaa pystyyn kaavoitusarkkitehtien osuuskunnan. Voisimme tehdä akuutteja keikkoja”, Toivonen sanoo.

Naantalin kaupunki on käyttänyt seniorivoimia myös kaupungin kiinteistöistä vastaavassa Tilalaitoksessa ja ympäristöpuolella.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on eristänyt Mustikkamaan tulipalon takia

    2. 2

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    4. 4

      Villeimmänkin riemun jälkeen onnellisuus tuppaa palautumaan lähtötasolle – viisi faktaa onnellisuudesta

    5. 5

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    6. 6

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Rinteen hallitus haluaa panna EU-öykkärit kuriin ja tehdä unionista hiili­neutraalin – ja pettymykseksi öykkärit ehkä vielä palkitaan

    10. 10

      Kaapo Kakko ehti jo näyttää taitonsa New York Rangersin paidassa: seura julkaisi kaksi videota rankkarimaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    9. 9

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    10. 10

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää