Kotimaa

Lempäälä nimesi jäähallinsa Mörkö-areenaksi, Rajalalle tulossa tontti Parkanosta – Kultaleijonille sataa kunniaa ympäri Suomea

Lempäälän asukkaat ovat lähettäneet kunnanjohtajalle lukuisia toivomuksia siitä, miten Marko ”Mörkö” Anttilaa voitaisiin muistaa. Parkanossa puolestaan harkitaan Toni Rajalalle palkintotonttia.

Lempäälän jäähalli on nimetty Mörkö-areenaksi Suomen jääkiekkojoukkueen kapteenin Marko ”Mörkö” Anttilan kunniaksi, kertoo Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.

”Mörkö tulee treenaamaan kesäkuussa jäähallilla, hänen tyypillinen kesän treenauspaikkansa on täällä meillä, ja sen ajaksi olemme päättäneet, että se on Mörkö-areena.”

Pysyvästä nimityksestä ei ole ainakaan toistaiseksi kyse. Jäähalli kantaa Mörkö-areena nimeä kesäkuun ajan.

Muuten Lempäälän kunnianosoitukset oman kylän pojalle ovat vasta alussa. Voitonjuhlia suunnitellaan paraikaa, mutta mitään konkreettista ei olla vielä päätetty.

Kuntalaiset ovat lähettäneet lukuisia toivomuksia siitä, millä eri tavoin Anttilaa voitaisiin Lempäälässä muistaa. Mitään isompia päätöksiä ei kuitenkaan olla vielä tehty, kertoo.

”Kukkalähetykset ovat tietenkin lähteneet Marko Anttilan vanhemmille, eli hänen lapsuudenkotiinsa, ja toki hänelle itselleen.”


”Mörölle” on tiedossa palkinto myös Helsingin kaupungilta, joka palkitsee periaatteidensa mukaisesti kaupungissa asuvat maailmanmestarit 3 750 euron stipendeillä.

Helsinkiläisseuroissa päättyneellä kaudella pelasivat myös Anttilan tavoin Jokereita edustanut Sakari Manninen ja HIFK-hyökkääjä Juhani Tyrväinen.

Espoossa vastaavaa stipendikäytäntöä ei ole, vaan espoolaisille Jere Salliselle ja Veli-Matti Savinaiselle on luvassa onnitteluadressit sekä mitalikahvit, kertoo Espoon kaupungin johdon assistentti Stina Astala.

Eniten uusia maailmanmestareita tuli Porista ja Tampereelta, joista kummastakin on kultajoukkueessa kolme pelaajaa.

Porista kotoisin ovat puolustaja Oliwer Kaski sekä hyökkääjät Juho Lammikko ja Niko Ojamäki. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen toivoisi kolmikkoa Porin torille mestaruuspokaalin kanssa.

”Poika on tervetullut tänne poikien kotikaupunkiin. En todellakaan tunne käytäntöä, mutta tiedän, että NHL:n mestaruuden voittaneet pelaajat ovat käyneet kotipaikkakunnillaan pokaalin kanssa”, Luukkonen toteaa.

Porilla on Helsingin tavoin palkitsemisperiaatteet urheilumenestyjille.

”Tietenkin voidaan harkita myös muutakin”, Luukkonen kertoo.

Tampereelta ovat kotoisin maalivahti Juho Olkinuora, puolustaja Henri Jokiharju ja hyökkääjä Arttu Ilomäki.

Myös Tampereella on tehty linjaukset urheilumenestyjien palkitsemiseksi: kullasta tamperelaiset urheilumenestyjät saavat kukin 3 000 euroa.

Toiveena on myös saada järjestettyä Tampereella kultajuhlat vuoden 2011 tapaan, kertoo Tampereen kulttuuri- ja vapaa-ajan johtaja Lauri Savisaari.

Ilveksessä kiekko-oppinsa saanut Toni Rajala on kotoisin reilun 80 kilometrin päässä sijaitsevasta Parkanosta. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman mukaan Rajala on ollut Parkanolle hieno lähettiläs jo pidempään.

”Tulemme varmaan kysymään Tonilta, mikä olisi hänelle mieluisa muistamisen muoto. Pohdinnassa on ollut tontti vesistön läheisyydestä tai keskustasta, mutta päätöstä ei tehdä ennen keskustelua Tonin kanssa”, Heiniluoma kertoo.

Ensimmäiset arvokisansa 36-vuotiaana pelannut Kristian Kuusela tulee saamaan kotikaupungiltaan Seinäjoelta jonkinlaisen tunnustuksen. Kuuselan on jo aiemmin sovittu olevan paikalla heinäkuun loppupuolella Seinäjoen uusitussa jäähallissa järjestettävässä tilaisuudessa, jonne toivotaan nyt maailmanmestarin lisäksi myös pokaalia.

”Muistaminen tulee olemaan varmaankin jotain avaruuteen liittyvää”, kertoo ”Avaruuden pääkaupungiksi” viime kesänä julistautuneen Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki.

Muuramella puolestaan suunnitellaan kunnianosoitusta Harri Pesoselle.

”Kyllä me jotain kehittelemme”, lupaa Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho. Vielä ei kuitenkaan ole selvillä mitä tämä jokin voisi olla.

”Tuskin kuitenkaan patsasta.”

”Täällä Muuramen jäillä Harri on opetellut luistelemaan”, Ranta-aho kertoo. Kunnalla on kiinteät yhteydet etenkin Pesosen isään, joka edelleen asuu Muuramessa.

Ranta-ahoa itseään illan peli jännitti niin paljon, ettei uni tahtonut tulla vielä neljältä aamuyöstäkään.

Jyväskylästä on kotoisin maalivahti Veini Vehviläinen, ja myös Harri Pesonen on pelannut Jyväskylän JYPissä kaudella 2007–2008. Kumpikaan ei kuitenkaan tällä hetkellä sen enempää asu kuin pelaa Jyväskylässä.

”Me pohdimme tätä”, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. ”Arvostamme kovasti heidän Jyväskylä-yhteyksiään, mutta täytyy vähän miettiä näiden muidenkin kuntien ja kaupunkien kanssa, että kuka minkäkin mestari tässä tapauksessa on.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi – HS seurasi, kun työ­ministeri luopui vallastaan

      Tilaajille
    3. 3

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui Itä-Saksan Hollywoodin tarjoukseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    5. 5

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – Suomen seuraava EU-komissaari hyppää pestiinsä vanhempainvapaalta

      Tilaajille
    6. 6

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    7. 7

      Riittääkö oma äly? Kaksi testiä sen kertoo

    8. 8

      Hallitus haluaa leikata liikenne­päästöjä ruuhka­maksuilla, pääkaupunki­seudulla odotetaan sähkö­autoja

    9. 9

      Arvostelimme 22 uutuus­dekkaria kesä­lukemiseksi: yksi sai viisi tähteä, kaksi vain yhden tähden

    10. 10

      Ritva Oksanen kieltäytyy tv-rooleista: ”Ne pistää meidät mummu­rooliin huutamaan hävyttömyyksiä keinutuolista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    3. 3

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    4. 4

      Homehtunut Kätilöopisto seisoo tyhjillään Helsingin Kumpulassa, mutta nyt ikoniseen rakennukseen suunnitellaan uutta elämää

    5. 5

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    6. 6

      Tyttövauvan kasvaminen baletti­tanssijaksi oli liikaa: Seksistiset mainokset eivät ole enää sallittuja Britanniassa

    7. 7

      Todistusvalinta aiheutti reputtamisaallon Vaasan kauppakorkea­koulussa, nyt Helsingin yliopisto varautuu samaan

    8. 8

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    9. 9

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    10. 10

      Uusi puheen­johtaja Maria Ohisalo on poikkeuksellinen vihreä: Hänen puheestaan puuttuu ylen­palttinen hehkutus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    10. 10

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää