Kotimaa

Pohjoisen ja etelän välillä suuri lämpötilaero: Pohjois-Lapissa voi jopa sataa lunta

Ukkonen saattaa iskeä taas loppuviikosta.

Helteisen viikonlopun jälkeen sää on viilennyt. Kilpisjärvellä satoi maanantaiaamuna räntää ja illaksi voi tulla jopa lunta, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto kertoo.

Mahdolliset lumikertymät ovat paikallisia ja rajoittuvat lähinnä Pohjois-Lappiin etelärajanaan Sodankylän ja Savukosken pohjoisimmat osat. Karusto arvioi, että lunta kertyy korkeintaan viisi senttimetriä.

Lumisateen myötä kylmää ilmaa valuu myös maan keskiosaan. Tiistaina ja keskiviikkona pohjoisessa ja maan keskiosissa on vähän viileämpää.

Lämpötilaerot pohjoisen ja etelän välillä voivat olla melko rajuja.

”Maan eteläosassa liikutaan 20 asteen paikkeilla, pohjoisessa [tiistain] lämpötilat voivat jäädä pariin asteeseen”, Karusto sanoo.

Lyhyen viileän jakson jälkeen sää lämpenee loppuviikkoa kohti, jolloin saattaa myös ukkostaa.

Kuluvan kuukauden aikana on Ilmatieteen laitoksen mukaan salamoinut jo yhtä paljon kuin kesäkuussa keskimäärin. Yli 30 000 salamaa iski Suomen maankamaralle perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. Paikoitellen rajut ukkoset johtuivat helteisestä, kosteasta ja epävakaasta säätyypistä. Eniten salamoi Etelä-Pohjanmaalla.

Lähipäivinä on luvassa yksittäisiä ukkoskuuroja Etelä-Lapin, Kainuun ja Koillismaan alueella, mutta salamamäärät jäävät päivystävän meteorologin mukaan huomattavasti viikonlopun ukkosmyrskyjä pienemmiksi.

”Varsinkin perjantai näyttää siltä, että tosi kosteata ilmaa voi olla maan länsiosan päällä sen verran, että rankkasateen ja ukkoskuurojen mahdollisuus on pikkasen koholla”, Karusto sanoo.

Suomessa ukkoset ja salamointi painottuvat touko–syyskuulle. Ajanjaksolla eniten ukkostaa heinäkuussa, vähiten syyskuussa. Viimeisten noin 20 vuoden aikana salamointi on Ilmatieteen laitoksen mukaan painottunut maan länsi- ja keskiosiin.

Yleisiä salamaniskun aiheuttamia ongelmia ovat häiriöt sähköverkoille ja -laitteille sekä rakennuksille.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    7. 7

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    8. 8

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    10. 10

      Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää