Kotimaa

Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

Ensimmäisenä asiaa linjannut Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoo, että kirkon kanta avioliittoon on vielä sääntelemätön, joten papille ei voi antaa varoitusta.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut papille määrätyn varoituksen homoparin vihkimisestä avioliittoon. Kyseessä on ensimmäinen hallinto-oikeuden päätös asiassa.

Hallinto-oikeuden mukaan papille ei voi antaa varoitusta, koska kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen ei ole lisätty säännöstä vihittävän pariskunnan sukupuolesta. Tällainen muutos olisi pitänyt tehdä sen jälkeen kun homoparien avioliitot mahdollistava avioliittolaki tuli voimaan maaliskuussa 2017.

Asian tila on siten epäselvä ja sääntelemätön. Tämän takia papin ei voida katsoa toimineen vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta vihkiessään homoparin avioliittoon elokuussa 2017 Oulussa.

Oulun tuomiokapituli antoi papille varoituksen pari kuukautta vihkimisen jälkeen. Se huomautti, että evankelis-luterilaisella kirkolla on avioliittolain mukaan oikeus päättää kirkollisen vihkimisen ehdot ja muodot.

Pappi puolestaan piti tilannetta epäselvänä avioliittolain muutoksen jälkeen. Kirkkojärjestyksessä ei mainita mitään vihittävän parin sukupuolesta, eikä kirkko ole tehnyt päätöstä rajoittaa vihkimistä vain eri sukupuolta oleviin pareihin. Tätä rajausta ei ole tehty myöskään kirkkolaissa.

Asiasta on olemassa vain piispojen ohjeistus, mutta se ei riitä näin merkittävässä asiassa, pappi perusteli. Asiasta pitäisi olla kirkolliskokouksen ratkaisu.

Pappi korosti myös sitä, että avioliittoon vihkiminen on virkatoimi ja pappi on tällöin julkista valtaa käyttävä virkamies.

Hän huomautti, että piispojen ohjeistuksen lainmukaisuus on kyseenalainen. Joidenkin kantojen mukaan ohjeistusta ei edes saa noudattaa, sillä se on kirkkojärjestyksen ja perustuslain vastainen.

Hän myös painotti, että sekavasta tilanteesta huolimatta yksittäisellä virkamiehellä on päätöksentekopakko, kun häntä pyydetään toimittamaan vihkiminen. Yksittäistä pappia ei tule rangaista siitä, että kirkko ei ole laittanut kuntoon säännöksiä, pappi totesi.

Hallinto-oikeus hyväksyi pitkälti papin perustelut. Päätös syntyi äänin 2–1. Yksi hallinto-oikeuden jäsenistä olisi pitänyt voimassa tuomiokapitulin määräämän varoituksen.

Enemmistö korosti, että avioliittolailla ei puututa uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodoista. Ratkaisevaa kuitenkin on, oliko pappi toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.

Hallinto-oikeus päätyi siihen, ettei hän ollut. Aivan kuten pappi oli todennutkin, kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen ei ollut tehty muutoksia avioliittolain uudistuksen jälkeen.

”Vaikka kirkon avioliittokäsitys tuomiokapitulin päätöksissä esille tuoman mukaisesti olisikin miehen ja naisen välinen, on tilanne edellä kerrotulla tavalla edelleen sääntelemätön. Ainoa viittaus vihittävän parin sukupuoleen sisältyy kirkkokäsikirjan avioliittokaavaan, ja tuokin viittaus on ajalta ennen avioliittolain muuttamista”, hallinto-oikeus totesi.

Koska tilanne on edelleen sääntelemätön, papille ei voida antaa varoitusta homoparin vihkimisestä. Tuomiokapitulin päätökset ovat siis lainvastaisia, ja hallinto-oikeus kumosi ne.

Päätöksestä voidaan valittaa kuukauden kuluessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Pappia edustanut asianajaja Juha-Pekka Hippi on erittäin tyytyväinen päätökseen ja toivoo, että asian käsittely maallisissa tuomioistuimissa päättyisi tähän. Kirkko voisi nyt todeta, että tuomioistuin on ratkaissut asian, ja hyväksyä sen perustelut, Hippi esittää.

”Ei ole kenenkään etu, että samaa asiaa käsiteltäisiin maallisissa tuomioistuimissa eli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kenties vuosia tästä eteenpäin. Sen sijaan kirkko voisi tyylikkäästi laittaa tämän asian osalta kannet kiinni ja keskittää energiansa esimerkiksi arjessa ilmenevän eriarvoisuuden, syrjäytymisen ja pahoinvoinnin kohtaamiseen.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    4. 4

      Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt Christina Aguilera loihti Poriin spektaakkelin – Lady Marmaladen esittäjä on yhä aikamme tärkeimpiä popmuusikoita ja feministejä

    5. 5

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Weekend-festivaali siirtyi Hietaniemestä Suvilahteen, mutta riita viime vuonna tuhotusta hautausmaan kivi­muurista jatkuu yhä

    8. 8

      Työvoimapula on syrjäseutujen vitsaus, Lieksassa ongelma haluttaisiin ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa

    9. 9

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    10. 10

      Helsingissä on alettu järjestää juhlia, joissa ahdistelu on harvinaisen selvästi kielletty: Järjestäjien mukaan tavallisissa yökerhoissa ei välttämättä ole ”turvallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    6. 6

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    7. 7

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää