Kotimaa

Romutuspalkkiot uudistivat autokantaa ja tuottivat valtiolle yli 30 miljoonaa euroa

Viime vuoden alkupuolella toteutetussa kampanjassa kierrätettiin 6 677 keskimäärin yli 17-vuotiasta autoa.

Viime vuonna tammi-elokuussa toteutettu romutuspalkkiokampanja auttoi uudistamaan autokantaa, kertoivat Autoalan tiedotuskeskus sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom keskiviikkona.

Kampanjan aikana uuden auton ostaja sai uudesta vähäpäästöisestä henkilöautosta 1 500 tai 2 500 euron alennuksen, mikäli hän samalla vei romutettavaksi omistamansa vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton.

Traficomin mukaan kampanja onnistui tavoitteissaan, jotka olivat autokannan uudistamisen lisäksi liikenteestä aiheutuvien päästöjen vähentäminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen.

Palkkioilla hankittujen uusien autojen päästöt olivat keskimäärin 40 prosenttia pienemmät kuin romutetuissa autoissa.

Kaikkiaan hiilidioksidipäästöjen arvioidaan vähentyneen romutuspalkkion myötävaikutuksesta noin 6 500 tonnilla vuodessa. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tämä vastaa yli 12 000 suomalaisen autolla kulkemien työmatkojen vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Valtiolle kampanja oli myös taloudellisesti vahvasti plusmerkkinen. Palkkion tuella hankituista autoista kertyi autoverotuloja noin 16 miljoonaa ja arvonlisäverotuloja noin 23 miljoonaa euroa. Romutuspalkkioiden kokonaismääräksi tuli 7,3 miljoonaa euroa.

Eniten romutuspalkkio kiinnosti sellaisissa maakunnissa, joissa uusia autoja ostetaan tavallisesti vähemmän.

Palkkion avulla hankittiin keskimäärin selvästi halvempia ja pienempiä autoja kuin keskimääräiset uutena hankitut autot. Kampanjan yhteydessä toteutetun seurantatutkimuksen mukaan romutuspalkkiota hyödyntäneet olivat pienempituloisia ja nuorempia kuin keskimääräiset uuden auton ostajat.

Romutetut autot olivat keskimäärin 17,3 vuotta vanhoja, kun kaikkien viime vuonna romutettujen autojen keskimääräinen ikä oli 20,6 vuotta.

Kampanja on toteutettu aiemmin vuonna 2015. Tuolloin noin 60 prosenttia kampanjaan osallistuneista arvioi, ettei olisi hankkinut uutta autoa ilman palkkiomahdollisuutta.

Kampanjan uusimisesta ei ole tietoa. Autoalan tiedotuskeskus toteaa, että romutuspalkkio olisi tärkeää toistaa muutaman vuoden välein, sillä sen avulla autokantaan saadaan vähäpäästöisempiä autoja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    4. 4

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    5. 5

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    6. 6

      Kaksi saksalaisturistia sai 950 euron sakot kahvin keittämisestä Rialton sillan juurella Venetsiassa

    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    9. 9

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    10. 10

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    3. 3

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    4. 4

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    10. 10

      Kaksi vuotta Töölönlahden rannalla toiminut jäätelökioski sai äkkiä kaupungilta lähtöpassit ja ilmoituksen 1 000 euron sakosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää