Kotimaa

Uusi vesiliikennelaki: Huviveneilläkin pitää tulevaisuudessa olla päällikkö

Myös vuokraveneiden sääntely kevenee, kun uusi vesiliikennelaki astuu voimaan kesäkuun 2020 alussa.

Uusi vesiliikennelaki muuttaa muun muassa veneen päällikköä koskevaa sääntelyä ulottumaan myös huviveneilyyn. Tasavallan presidentti vahvisti kesäkuun 2020 alussa voimaan tulevan lain keskiviikkona.

Uuden lain myötä jokaisella huviveneellä tai muulla vapaa-ajan vesikulkuneuvolla tulee olla päällikkö, kertoo Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote.

Päällikön tehtävänä on huolehtia veneen kulusta ja matkustajien turvallisuudesta muun muassa varmistamalla, että matkustajilla on pelastusliivit olosuhteiden niin vaatiessa. Päällikkö on venettä ohjaava tai hallitseva henkilö, joka voi olla myös joku muu kuin veneen kuljettaja.

Uudistuksessa voimaan tuleva sääntely vastaa osittain merilain ammattiliikennettä koskevaa sääntelyä, mutta se on kuitenkin vaatimuksiltaan kevyempi.

Myös muun muassa vuokraveneitä koskeva sääntely muuttuu. Nykyisistä vuokraveneiden teknisistä vaatimuksista ja katsastusvaatimuksista luovutaan, ja miehittämättömistä vuokra-aluksista tulee tavallisia huviveneitä. Näin ollen myös niitä koskee huviveneitä koskeva päällikkösääntely.

Vain miehitetyt vuokraveneet eli esimerkiksi taksiveneet lasketaan tulevaisuudessa ammattimaiseksi vuokravenetoiminnaksi. Niihin sovelletaan tiukempaa päällikkösääntelyä.

Lisäksi sanktiojärjestelmä uudistuu samankaltaiseksi liikennevirhemaksujärjestelmäksi kuin tieliikenteessä uuden vuonna 2020 voimaan astuvan tieliikennelain myötä.

Uusi järjestelmä korvaa nykyisen rikesakkojärjestelmän vähäisemmistä teoista. Maksujen suuruus ja promilleraja pysyvät kuitenkin tiedotteen mukaan nykyisellä tasolla.

Vesiliikenteessä virhemaksua ei kuitenkaan voi määrätä pysäyttämättä vesikulkuneuvoa. Virhemaksusta määrää poliisi, Rajavartiolaitos tai Tulli.

Keskiviikkona niin ikään julkaistun Liikenne- ja viestintäviraston Traficomin tiedotteen mukaan vesiliikenneonnettomuuksissa kuoli vuonna 2018 edellisvuotta enemmän ihmisiä. Viime vuonna kuolleita oli 52, kun taas vuonna 2017 luku oli 36. Kuitenkin vuosien 2007–2018 keskiarvo on noin 50 kuollutta vuodessa.

Traficomin alustavien tilastojen mukaan tämän vuoden tammi-huhtikuun aikana vesiliikenneonnettomuuksissa on kuollut 7 ihmistä. Yleisin kuolemaan johtavan veneilyonnettomuuden syy on veneen kaatuminen tai kallistuminen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    9. 9

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    10. 10

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää