Kotimaa

Kelan vastaava suunnittelija selvittäisi jopa ympärivuotista opintotukea: ”Tilanne on kestämätön”

Tukikuukausien määrää pitäisi lisätä ja ympärivuotista opintotukijärjestelmää selvittää, sillä opiskelijoiden perustoimeentuloturva on muista väestöryhmistä poiketen sidoksissa kuukausirajoituksiin.

Mitä jos opintotukea voisi saada ympäri vuoden?

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) kysyi viimeviikkoisessa kannanotossaan, miksei opiskelijoilla ole oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon.

Keskustelu opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta yltyi viikonloppuna. Opiskelijan ensisijainen sosiaaliturva on syys- ja kevätlukukaudella opintotuki. Kesäksi tukia haetaan huomattavasti vähemmän.

Jos korkeakouluopiskelija ei työllisty kesäksi, vaihtoehtoja ovat riittävän opintopistemäärän suorittaminen kesäkuukasina tai toimeentulotuen hakeminen.

Kelan opintotukiryhmän vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen arvioi tiistaina HS:lle, että vaikka opintotuen määrä on hyvällä tasolla, opintotukijärjestelmän muita osia on kiristetty tavalla, joka heikentää sen toimivuutta ja opiskelijoiden toimeentuloa.

Siksi ympärivuotinen opintotukijärjestelmä olisi Lahtisen mukaan tutkimisen arvoinen ajatus.

”Miksi yhdellä väestöryhmällä perustoimeentuloturva on sidoksissa kuukausirajoituksiin, kun leipää pitäisi ostaa joka ikinen kuukausi? Näkisin, että SYL:n kannanotto liittyy tähän isoon kysymykseen. Yhteiskunta turvaisi jokaiselle väestöryhmälle toimeentulon ympärivuotisesti”, Lahtinen sanoo.

Tällä hetkellä perusongelma on Lahtisen mukaan tukikuukausien riittämättömyys. Siihen tarvittaisiin joka tapauksessa korjaus. Käytössä on kuusi erilaista enimmäistukiaikaa eri vuosina opintonsa aloittaneille.

Samalla ympärivuotisen tuen mahdollisuutta voisi selvittää.

”Tukien rajallisuus on heikentänyt kesätuen hyödyntämistä ja ympärivuotisen opiskelun mahdollisuutta. Tällä hetkellä tilanne on kestämätön, eikä tahdo löytyä ihmistä, joka hallitsisi opintotuen enimmäisaikojen kaikki säännöt. Se on jo oikeusturvaongelma”, Lahtinen kertoo.

Yleisimmin kandidaatin ja maisterin tutkintojen suorittamiseen myönnetään 48 tukikuukautta. Opintotuen nostaminen kesällä kuluttaa siis kallisarvoisia tukikuukausia.

Ympärivuotinen opintotukijärjestelmä on käytössä esimerkiksi Tanskassa. Siellä korkeakouluopiskelija voi saada opintotukea enintään 82 kuukaudelta, joista opintorahaa 70 kuukaudelta.

Yksinkertaisimmin mallin voisi Lahtisen mukaan toteuttaa niin, että lisäkuukaudet olisivat pelkkää opintolainaa. Opintorahaa maksettaisiin yhdeksältä kuukaudelta, mutta lainatakaus myönnettäisiin 12 kuukaudelle.

Tulo- ja opintopisterajat eivät tarvitsisi isoa remonttia. Päinvastoin ne pitäisivät huolen siitä, ettei tukea käytetä ilman tarvetta tai oikeutta, vaikka sitä maksettaisiin ympäri vuoden.

Yksinkertaisen mallista tekisi se, ettei opintolainakuukausia lasketa tulovalvonnassa, opintojen edistymisen seurannassa tai enimmäistukiajoissa tukikuukausiksi.

Velkaantumisen rajoittamiseksi Lahtinen esittää, että myös opintolainahyvitystä laajennettaisiin.

”Mallin jatkokehityksessä opintorahan ja -lainan suhdetta voitaisiin opintojen eri vaiheissa arvioida. Malli ei ole valmis, mutta sitä olisi syytä harkita ja eri toteuttamisvaihtoehtoja selvittää.”

Jos ylimääräisten lainakuukausien sijaan opintorahaa maksettaisiin läpi vuoden, pitäisi malli luultavasti ulottaa vain uusiin opiskelijoihin, Lahtinen arvelee. Muutoin siirtymäsäännöksistä tulisi liian hankalia.

Tukikuukausien määrän Lahtinen nostaisi 60:een. Kaksitoista tukikuukautta viitenä vuotena.

”Siihen päälle vielä joustotukikuukaudet. Nykyisin niitä on kolme, mikä on liian vähän. On poliittinen ja rahakysymys, saisiko niitä nostettua viiteen tai jopa kymmeneen.”

SYL:n puheenjohtajan Sanni Lehtisen mukaan ehdotuksessa on sekä hyviä että huonoja puolia.

”Sinällään ehdotus olisi parannus nykytilanteeseen. Se ei kuitenkaan ole toivomamme kokonaisuudistus, vaan nykyisen, erillisen opintotukijärjestelmän hienosäätöä.”

SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto Samok ajavat opiskelijoita osaksi sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.

Hyväksi puoleksi Lehtinen mainitsee tukikuukausien määrän nostamisen, mikä nykyjärjestelmässä helpottaisi monia. Yhtä mieltä on Samokin puheenjohtaja Iiris Hynönen.

Opinnot ammattikorkeakoulussa kestävät yleensä 3,5 vuotta.

”Tukikuukausien määrä on alkuvuoden 2014 tasosta tippunut seitsemällä. Olisi hienoa, jos päästäisiin takaisin muutaman vuoden takaiseen tasoon”, Hynönen sanoo.

Velan lisäämisestä Hynönen ei ole innoissaan. Yksi kesätoimeentulon ongelmista on hänen mukaansa nytkin se, että jos opiskelija ei työllisty tai pysty edistämään opintojaan, joutuu tämä hakemaan opintolainaa ennen toimeentulotukea.

Myös Lehtisen mielestä olisi ongelmallista, jos opiskelijan kesäajan sosiaaliturva perustuisi velkaantumiseen opintolainalla ilman, että tällä olisi välttämättä mahdollisuutta edistää opintojaan.

”Toki osittain tilanne on tämä nytkin, sillä opintoraha ei yksin riitä elämiseen.”

Kelan Lahtinen muistuttaa, että ympärivuotinen tukijärjestelmä vaatisi selvittelyä, jotta yhden ongelman korjaaminen ei tuottaisi uusia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    4. 4

      Britannia: Iran otti haltuunsa kaksi säiliö­alusta Hormuzin­salmella – Iran tunnustaa vain toisen

    5. 5

      Poliisi julkaisi seitsemän kohdan selviytymis­ohjeen marjastajille: Älä pukeudu maastoasuun

    6. 6

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    7. 7

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    8. 8

      Kuluttajavirasto: Festivaalin pääesiintyjän peruuntuminen voisi oikeuttaa hinnanalennukseen – Flow kehottaa pettyneitä myymään lippunsa pois

    9. 9

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    10. 10

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    6. 6

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    11. Näytä lisää