Kotimaa

Suomen seksuaali­rikosten lainsäädännön historia on täynnä kiusallisuuksia: avioliiton sisäisestä raiskauksesta keskusteltiin eduskunnassa vielä 1990-luvulla

Vuosituhannen vaihteen tienoilla seksuaalirikosten lainsäädäntöä uudistettiin urakalla.

Suomi siirtynee tulevina vuosina seksuaalirikoksissa suostumuksen puutteeseen perustuvaan lainsäädäntöön.

Tavoite on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan. Lisäksi Arkadianmäelle tuotiin kesäkuun alussa myös asiaa ajanut kansalaisaloite, joka keräsi 55 000 allekirjoitusta.

Muutoksessa Suomi seuraisi muun muassa Ruotsin, Islannin ja Saksan esimerkkiä. HS kertoi Ruotsin uudesta seksuaalirikosten lainsäädännöstä perjantaina.

Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun Suomen laki salli avioliiton sisäinen raiskauksen. Se kiellettiin samoihin aikoihin, kun pääministeri Esko Aho (kesk) allekirjoitti sopimuksen EU:n jäsenyysehdoista.

Nykypäivän näkökulmasta seksuaalirikosten lainsäädännön historia on pullollaan kiusallisuuksia.

Esimerkiksi vuonna 1970 eduskunnassa oltiin tiukan paikan edessä. Seksuaalirikoskomitea oli ehdottanut, että naisen ja tekijän välinen suhde poistettaisiin seksuaalirikoksen lievennysperusteista.

Hallitus päätti lopulta toisin. Perusteena mainittiin muun muassa se, että päätös vastasi kansan oikeuskäsitystä. Avioliiton sisäinen raiskaus voitiin siis jatkossa tuomita pakottamisena tai pahoinpitelynä mutta ei väkisinmakaamisena.

HS kertoi 25. marraskuuta 1970 kokoomuksen Orvokki Kauppilan todenneen, että ”rikoksen häpeällinen luonne aiheuttaisi aviomiehelle huomattavia vaikeuksia myöhemmin”.

Samana vuonna eduskunta dekriminalisoi homoseksuaalisuuden äänin 147–18. Aiemmin ”haureuden harjoittaminen” samaa sukupuolta olevan kanssa oli kielletty samalla pykälällä kuin eläimeen sekaantuminen. Enimmäisrangaistus molemmista oli kaksi vuotta vankeutta.

Eläimiin sekaantuminen poistettiin rikoslaista samanaikaisesti. Kun eduskunta käsitteli asiaa marraskuussa 1970, Smp:n Eino Poutiainen totesi, että eläimiin sekaantuminen yleistyy, jos rangaistus poistuu. Perusteluna rangaistavuuden poistamiselle oli kuitenkin se, että ”sekaantujat ovat sairaita tai häiriintyneitä”.

Eläinten seksuaalista hyväksikäyttöä ei ole edelleenkään säädetty rangaistavaksi Suomessa. Muissa Pohjoismaissa se on kielletty: Norjassa vuonna 2010, Ruotsissa vuonna 2014 ja Tanskassa vuonna 2015. Suomessa lakia valmisteltiin maa- ja metsätalousministeriössä Juha Sipilän hallituksen aikana, mutta asian eteneminen on nykyisellään epäselvää.

Kului muutama vuosikymmen, että avioliiton sisäinen raiskaus nousi uudestaan asialistalle. Siitä tehtiin kaksi lakialoitetta, joita käsiteltiin eduskunnassa vuonna 1991.

Toukokuisessa täysistunnossa kokoomuksen Sauli Niinistö ehdotti, että raiskaus säilytettäisiin asianomistajarikoksena, jotta uhrilla olisi edelleen mahdollisuus antaa anteeksi.

Suoranaisesti aloitetta vastaan asettui Smp:n edustaja Sulo Aittoniemi. Hän kertoi pelkäävänsä, että lainmuutos johtaisi perheriitojen yhteydessä vääriin ilmiantoihin. Aittoniemi myös muistutti, että osa avioliittolupausta on sitoutuminen sukupuolisuhteeseen aviopuolison kanssa.

Toiseen lakialoitteeseen sisältyi myös pykälä, jossa esitettiin homoseksuaalisiin suhteisiin yllyttämisen dekriminalisointia. Se sai kritiikkiä kristillisten Vesa Laukkaselta.

”Suomalainen yhteiskunta on menossa kohti suurta jumalattomuutta”, hän totesi puheenvuorossaan.

Avioliitossa tapahtuneesta väkisinmakaamisesta tuli lopulta rikos kesäkuun alusta 1994 lähtien. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa se oli tuolloin ollut rangaistavaa jo vuosikymmenten ajan.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla seksuaalirikosten lainsäädäntöä uudistettiin urakalla.

Väkisinmakaamisesta tehtiin vuonna 1997 sukupuolineutraali rikos. Se tarkoitti, että raiskaukseen saattoi syyllistyä ja sen uhriksi joutua sekä nainen että mies. Aiemmin uhriksi joutunut mies tai poika saattoi itse syyllistyä siveellisyysrikokseen.

Samassa uudistuksessa, joka tuli voimaan seuraavan vuoden alussa, myös rikoksen tunnusmerkistöä lavennettiin. Uhrin ei enää tarvinnut osoittaa, että hän oli vaarantanut itsensä teon ehkäisemiseksi. Riitti, että oli selvästi vastustanut sukupuoliyhteyttä.

Seuraavina vuosina raiskauksesta tehtiin virallisen syytteen alainen rikos ja se jaettiin kolmeen luokkaan: lievimpänä sukupuoliyhteyteen pakottaminen, sitten raiskaus ja törkeä raiskaus.

Eduskunnan naiskansanedustajien yhteysryhmä, naisverkko, vastusti muutosta ankarasti. Lakiehdotuksen katsottiin raiskaajia ymmärtäväksi.

Sukupuoliyhteyteen pakottaminen nimettiin lieväksi raiskaukseksi. Silloiselle oikeusministerille Kari Häkämiehelle (kok) tulvi muutosta arvostelevia kortteja.

Naisasialiitto Unioni pelkäsi, että juuri lievästä raiskauksesta tulisi rangaistusasteikon ahkerimmin käytetty nimike.

Vuonna 2011 seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö tiukentui jälleen.

Eduskunta päätti, että sukupuoliyhteys nukkuvan tai sammuneen kanssa määriteltäisiin aina raiskaukseksi.

Raiskaukseen oli aiemmin rinnastettu vain juottamalla tai huumaamalla tehty väkisinmakaaminen. Muuten sammuneen uhrin raiskaus oli katsottu seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Muutos oli perustavanlaatuinen, sillä raiskaussääntely oli aiemmin painottunut yksinomaan väkivaltaan, luonnehti hovioikeudenneuvos Timo Ojala Ylen haastattelussa.

Uusimmat suuret muutokset Suomen raiskaussääntelyyn on tehty vuonna 2014.

Naisverkon kritisoima ”lievä raiskaus” eli säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen poistettiin rikoslaista. Samalla säädettiin, että alle 18-vuotiaaseen kohdistuva raiskaus on aina törkeä raiskaus.

Nykyisin Suomen laki katsoo rikoksen olleen raiskaus, jos tekoon sisältyy väkivaltaa tai sillä uhkaamista tai uhrin puolustuskyvyttömyyden hyväksikäyttöä.

Oikaisu 13.7. kello 12.53: Eino Poutiainen oli Smp:n kansanedustaja. Artikkelissa hänen kerrottiin ensin virheellisesti toimineen kokoomuksen kansanedustajana.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    5. 5

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    8. 8

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    9. 9

      Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

    10. 10

      Hallitus kaavailee jälleen uutta kielistrategiaa, mutta mitä tapahtui alle kymmenen vuotta sitten laaditulle ”kärkihankkeelle”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    10. 10

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää