Kotimaa

Kotimaiset työntekijät kadonneet mansikkapelloilta: ”Ensimmäistäkään suomalaista hakemusta ei ole tullut”

Kotimaisten kausityöntekijöiden määrä mansikkapelloilla on romahtanut parissa vuosikymmenessä.

Kausityöntekijä Ariadna Koshelevaa väsyttää. Edellisenä päivänä tehty matka Petroskoista Suonenjoelle kesti kymmenen tuntia, ja yöunet ovat jääneet lyhyiksi. Työt mansikanpoiminnassa alkoivat heti aamulla.

Kosheleva, 42, on työskennellyt suonenjokelaisella mansikkatilalla joka kesä seitsemäntoista vuoden ajan. Nykyisin hänen olisi vaikea kuvitella, ettei tulisi kesäksi Suonenjoelle. Työyhteisöstä on tullut melkein kuin toinen perhe.

Kotimaassaan Venäjällä suomen kielen opettajana työskentelevä Kosheleva kertoo, että Suomeen tulo kesäisin on hyvää kieliharjoittelua. Fyysinen työ tuo myös lepoa ja vaihtelua.

”Kotona Petroskoissa minulla on aina päässä paljon ajatuksia.”

Myös palkka houkuttelee. Opettajana Petroskoissa Kosheleva tienaa noin 500 euroa kuukaudessa. Suomessa maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksessa vähimmäispalkka on 8,57 euroa tunnissa, joten tavanomaisilla työtunneilla kesän kuukausipalkka nousee vähintään yli kaksinkertaiseksi kotimaan ansioihin verrattuna.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtajan Miika Ilomäen mukaan ulkomainen kausityövoima on elinehto suomalaisille marjanviljelijöille.

”Tiloilla voi olla kolmestakymmenestä kolmeensataan työntekijää. Harvaan asutulla maaseudulla ei yksinkertaisesti ole (kotimaista) työvoimaa”, Ilomäki sanoo puhelimessa.

Maatalouden kausitöihin tarvitaan Ilomäen mukaan 10 000–15 000 kausityöntekijää vuosittain. Suurin osa heistä työskentelee marjatiloilla. Pääosa tilojen marjanpoimijoista tulee Ukrainasta, Venäjältä ja Valko-Venäjältä.

Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys ry:n (SSMY) toiminnanjohtaja Leena Koponen puolestaan arvioi, että kausityövoiman tarve yksistään Suonenjoen seudulla on jopa 2 000–3 000 henkilöä.

Koshelevan työnantaja Pauliina Kovanen pitää mahdottomana, että useita tuhansia suomalaisia kerääjiä löytyisi alueelta. Kovasen Metsäpellon mansikat -tilalla työskentelee kesän kiireisimpänä sesonkina 55 kausityöntekijää Ukrainasta, Venäjältä ja Valko-Venäjältä – eikä yhtään suomalaista.

Kotimaisten kausityöntekijöiden määrä mansikkapelloilla on vähentynyt huomattavasti esimerkiksi 1990-luvulta. Itsekin nuorena kesätöissä mansikoita poiminut Kovanen on pohtinut ilmiön syitä.

Esimerkiksi satokauden pidentyminen on tehnyt työstä aiempaa vaativampaa. Nykyisin satokausi saattaa kestää jopa kolme ja puoli kuukautta. Tämä voi olla suomalaiselle opiskelijalle liian pitkä ja työttömälle liian lyhyt aika.

Ympärivuotista työtä ei Kovasen marjatilalta löydy.

Suomalaisten palkkaaminen olisi Kovasen mukaan haastavaa myös siksi, että ulkomaisiin kausityöntekijöihin on syntynyt tiiviit suhteet. Koshelevan tavoin monet kerääjät palaavat tilalle useana kesänä.

Kovasen mielestä ryhmädynamiikan kannalta on parempi, että työntekijät ovat tuttuja keskenään. Metsäpellon tilalla kausityöntekijät asuvat yhteismajoituksessa 2–8 hengen huoneissa.

SSMY:n toiminnanjohtaja Koponen kertoo, että suomalaisten into hakea kausitöitä on laskenut ainakin Suonenjoen seudulla. Jos julkiseen hakuun laitettuun työpaikkaan ei tule kotimaisia hakijoita, voi työntekijän palkata EU:n ulkopuolelta.

Koposen mukaan viljelijöiden kokemus on, että avoimiin työpaikkoihin alkaa heti tulla hakemuksia Venäjältä ja Ukrainasta.

”Mutta ensimmäistäkään suomalaista hakemusta ei ole tullut.

Kausityöläisten määrä kasvaa

Viime vuonna Suomeen saapui noin 15 000 kausityölain piiriin kuuluvaa kausityöntekijää. Tänä vuonna luku on todennäköisesti suurempi.

Maahanmuuttovirasto (Migri) oli heinäkuun 4. päivään mennessä tehnyt yli 9 400 päätöstä kausityötodistukseen ja kausityölupaan. Lisäksi ulkoministeriön tilastojen mukaan vuonna 2018 myönnettiin noin 7 000 kausityöviisumia.

Kausityölaki koskee EU:n ulkopuolisista maista tulevia kausityöntekijöitä. Kausityön kesto voi lain mukaan olla enimmillään yhdeksän kuukautta.

Migrin maahanmuuttoyksikön tulosalueen johtajan Anna Hyppösen mukaan EU-direktiiviin perustuva kausityölaki on tehnyt ulkomaisen kausityöntekijän asemasta turvatumman ja säädellymmän. Lain myötä työajat, palkka ja työtehtävät on aiempaa tarkemmin määritelty, Hyppönen kertoo.

Marjanviljelijät ovat kuitenkin arvostelleet vuoden 2018 alussa voimaan tullutta lakia lisääntyneestä byrokratiasta.

”Kausityö normaalikielessä tarkoittaa työtä, jota tehdään kausittain, yleensä kesällä”, kertoo työvoiman muuttoliikkeisiin erikoistunut hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kausityölain myötä termille on tullut toinenkin merkitys. Tällöin se koskee sellaista kausityötä, johon sovelletaan kausityölakia. Tämän määritelmän mukaan kausityöksi lasketaan esimerkiksi suoraan työllistävät maatalouden ja matkailualan kausityöt, kuten juuri mansikanpoiminta.

Rakennusalan kausityöt ja metsämarjojen poiminta puolestaan eivät ole kausityölain alaista työtä.

Sorainen arvioi, että yhteensä ulkomaisten kausityöntekijöiden määrä Suomessa voi olla jopa 25 000 henkilöä vuodessa. Kolme suurinta ryhmää ovat ukrainalaiset, venäläiset ja thaimaalaiset.

Soraisen mukaan ulkomaalaisvaltaisiksi muuttuvilla aloilla tapahtuu usein itseään ruokkiva kierre. Kun kotimaista työvoimaa ei ole riittävästi ja ennustettavasti tarjolla, työnantajat palkkaavat ulkomaista työvoimaa. Pikkuhiljaa nämä alat saattavat leimautua ulkomaalaistöiksi, eivätkä enää houkuta oman maan kansalaisia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    5. 5

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    8. 8

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    9. 9

      Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

    10. 10

      Hallitus kaavailee jälleen uutta kielistrategiaa, mutta mitä tapahtui alle kymmenen vuotta sitten laaditulle ”kärkihankkeelle”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    10. 10

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää