Kotimaa

Työvoimapula on syrjäseutujen vitsaus, Lieksassa ongelma haluttaisiin ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa

Pohjois-Karjalan Lieksan yritykset yrittävät houkutella kaupunkiin paluumuuttajia ja toivovat lisää työperäistä maahanmuuttoa.

Pirkko Piironen, 55, paistaa pinaattilettuja iltavuorossa Perhekokki-yrityksessä Lieksassa. Hän muutti heinäkuun alussa Lohjalta takaisin kotiseudulleen. Gluteenitonta kotiruokaa valmistava yritys tarjosi vakituisen työpaikan, sillä uusia käsipareja tarvitaan kipeästi lisää.

Etelän työkeikka venähti pariksikymmeneksi vuodeksi. Lieksaan jäi aikoinaan omakotitalo sekä sukulaisia, ja kotiseudulla on vierailtu tiuhaan.

”Eläkeikään on vielä kymmenen vuotta, ja päätin palata. Täällä on paljon halvempaa asua ja elää”, Piironen kertoo.

Yrityksen toimitusjohtajan Annukka Tiaisen etelän keikka kesti vielä kauemmin, yli 30 vuotta. Hän perusti Lieksaan gluteenittomiin tuotteisiin erikoistuneen yrityksen vuonna 2002, mutta muutti itse paikan päälle vasta neljä vuotta myöhemmin.

”Vanhan ajan kotoisen ruuan kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja keskusliikkeet haluavat kotimaisista ja paikallisista aineksista, kuten järvikaloista, valmistettuja aterioita. Meiltä menee tuotteita pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun ”, Tiainen kertoo.

Myötätuulessa yhä suuremmaksi huoleksi kasvaa kuitenkin pula työntekijöistä. Sopivia ja halukkaita ei paikkakunnalta tahdo löytyä. ”Ongelmasta ei puhuta tarpeeksi,” Tiainen sanoo ja kertoo käyneensä houkuttelemassa paluumuuttajia Tamperetta myöten.

Joskus muuton saattaa estää se, ettei puolisolle ole saatavissa heti oman alan työtä. Piirosenkin mies jäi vielä Uudellemaalle, mutta etsii sähköasentajan hommia Lieksasta. Häntä auttanee uusi 5T-työllisyyshanke, jossa etsitään muun muassa piilotyöpaikkoja paikallisista yrityksistä sekä tarjotaan työtä palkkatuen avulla.

Tuotantolaitokseksi muutetussa koulussa työskentelee seitsemän ulkomaalaista. Jotkut heistä ovat lähtöisin rajan takaa Venäjältä.

”Työperäistä maahanmuuttoa pitäisi sallia, jos täältä ei löydy tekeviä käsiä tarpeeksi”, Tiainen sanoo.

Työvoimapulan kanssa painii myös kasvava Porokylän leipomo. Gluteenittomia tuotteita viisi vuotta leiponut yritys tarjoaa syötävää keliaakikoille Hangosta Ivaloon. Vientiä käynnistellään parhaillaan muun muassa Saksaan. Leipomo on jo neljä kertaa laajentanut vuokratilojaan Lieksan kaupungin omistamassa uudessa tuotantolaitoksessa.


”Meillä ei ole ikäsyrjintää, olemme palkanneet kuusikymppisiä. Ja meillä työskentelee jatkuvasti neljästä viiteen työntekijää oppisopimuksella”, kertoo hallituksen jäsen Timo Väänänen.

Työvuorolistoilla on jo thaimaalaisia, slovenialaisia, puolalaisia ja venäläisiä. ”Maahanmuuttajien pitää opetella suomea niin, että he ymmärtävät kunnolla työohjeet.” Väänäsen mukaan kaikilta se ei ole onnistunut.

Englannillakin pärjää, kun tekee hommia EC-Engineering Oy:ssä. Puolalainen Daniel Bavan, 37, testaa yhdessä Pentti Ahtosen kanssa komposiittirakenteen kestävyyttä. Lieksassa asuvat maanmiehet perheineen houkuttelivat hänet seitsemän vuotta sitten Pohjois-Karjalaan, mutta oma perhe asuu yhä Szczecinin lähellä.


Tulevaisuus näyttää lupaavalta ratikoihin, busseihin ja junanvaunuihin lattia-, seinäpaneeleita ja hyllyjä sekä ravintolavaunuihin osia valmistavalle yritykselle. Tehtaalta viedään myös wc- ja suihkutilojen moduuleita risteily- ja off shore -aluksiin.

Äskettäin VR ilmoitti investoivansa 250 miljoonaa euroa kalustoonsa. Myös ratikkaverkko laajenee pääkaupunkiseudulla.

”Tämä antaa hyvät mahdollisuudet meillekin, jos vain tekijöitä on tarjolla”, iloitsee toimitusjohtaja Jukka Koiranen.

Jo viime syksynä työntekijäpula rajoitti toimintaa, sanoo paikallisjohtaja Jari Jormanainen. Hän kertoo, että ongelmaa ratkotaan täsmäkoulutuksella. ”Viimeksi palkkasimme Irakin kurdin.”


Lieksan työttömyys on pudonnut 20 prosentista 14 prosentin tuntumaan. Monella työttömällä on takana vuosia ilman vakituista työtä ja eläkeikä on lähestymässä. 2020-luvulla eläkeaalto alkaa pyyhkäistä myös kunnan palkkalistoilta pois kymmenittäin tekijöitä.

Silti yrityksillä riittää uskoa. Itävaltalainen puualan yritys Binderholz osti Lieksan ja Nurmeksen sahat valtion Vapo-yhtiöltä vuonna 2016, ja uutta toivoa ennakoivat aallot alkoivat velloa Pielisenrannalla. Euroopan toiseksi suurimmalla sahateollisuusyhtiöllä on Itävallassa ja Saksassa kymmenen isoa tuotantolaitosta.

Binderin perheen vuonna 1957 perustaman yhtiön rantautumista paikkakunnalle voi verrata siihen, mitä tapahtui saksalaisen Meyerin perheyhtiön jalkauduttua Turun telakalle. Euroopan johtaviin laivanrakennusyrityksiin kuuluva Meyer pelasti työpaikat, ja uusia laivatilauksia ropisee jatkuvasti.


”Binderholz Nordic Oy on tullut jäädäkseen hyvien raaka-aineiden äärelle, mutta se tietää toiminnassa vaatimustason nousua ja tehokkuuden lisäämistä”, varatoimitusjohtaja Juha Kohonen sanoo. Häntäkin huolestuttaa se, miten etenkin toimihenkilöitä saadaan palkkalistoille.

Päättäväisyys näkyy käytännössä Kevätniemessä. Toinen varatoimitusjohtaja Jochen Schäfer ohjaa kävijät uuteen, näyttävään, puulevyistä rakennettuun toimistotaloon. Hänen Powerpoint-esityksensä vilisee kuvia yrityksen clt-levyistä, liimapuupalkeista ja puumateriaaleista rakennetuista korkeista kerrostaloista ja julkisista rakennuksista Euroopassa, mutta myös Australiassa ja Yhdysvalloissa.


Suuri yllätys odottaa myös vanhan saha-alueen laidalla. Siellä komeilee uusi, yli 20 miljoonaa maksanut tuotantolaitos, joka on tietysti tehty lattiasta kattoon puusta. Sahalinjalla tehdään parhaillaan vuosihuoltoa. Kesälomien jälkeen tuotannossa ahertaa parisen sataa työntekijää.

Binderholz noudattaa Schäferin mukaan tiukkaa periaatetta, joka vaatii käyttämään puuainekset sataprosenttisesti. Tästä saattaa kenties olla apua, kun naapuriin nousevalle Green Fuel Nordic Oy:n tulevalle tuotantolaitokselle kerätään raaka-ainetta.

Kevätniemessä odottaa neljän hehtaarin tontti Hollannista keväällä tilatulle bioöljyä valmistavalle laitokselle. Siellä samanlainen on jo toiminnassa. Noin 25 miljoonan euron investointiin kerättiin rahat muun muassa suurimmalta osakkeenomistajalta Kyösti Kakkoselta, EU:n aluekehitysrahastolta, Euroopan investointipankilta ja valtiolta.

Laajan asfalttikentän reunassa seisova toimitusjohtaja Timo Saarelainen vakuuttaa: ”Laitos on käynnissä ensi vuoden lopussa. Sen jälkeen katsotaan, milloin on vuorossa seuraava, samanlainen. ”

Bioöljylaitoksen tulevaisuus varmistui, kun edellinen eduskunta sääti viime töikseen lain, jonka mukaan lämmitysöljyyn pitää sekoittaa kymmenen prosenttia biopolttoöljyä. Tavoite toteutetaan vaiheittain vuodesta 2021 lähtien.

”Uusi bioöljytuotanto avaa mahdollisuuksia myös muille yrityksille. Tavoitteena on kehittää Kevätniemestä bio- ja metsäteollisuuden keskus”, visioi Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.


Tulevaisuudenuskoa nostattaa myös 8–9 miljoonaa euroa maksava koulukampus, joka on tarkoitus rakentaa puusta. Ainutlaatuiseen koulukeskukseen rakentaminen käynnistyy piakkoin.

”Siihen kerätään kaikki yläasteen, lukion ja toisen asteen ammatillisen opetuksen opiskelijat. Kun kaikki nuoret ovat saman katon alla, opettajat tuntevat heidät ja pitävät huolta, ettei kukaan pääse putoamaan kyydistä”, Määttänen uskoo.

Paljon päättäväisyyttä ja hyvää tuuria tarvitaan myös Pielisen vastarannan Kolin kehittämisessä kansainvälisen luokan luontomatkailukeskukseksi. Kansallispuiston kupeeseen suunnitellun Koli Culturan hotelli, loma-asunnot ja Purnulammen rannan elämyskeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen pitäisi saada kerättyä yli sata miljoonaa euroa.

Lieksasta tähyillään ulkomaisia investoijia. Hanke ei voi enää kaatua kaavoituskiistoihin niin kuin kävi aiemmin.

”Kaikki kaavoituksesta esitetyt valitukset kaatuivat toista vuotta sitten. Kunta on myös hankkinut maita hanketta varten”, Määttänen kertoo. ”Pitäisi vain löytää ulkomainen rahoittaja, joka uskoo Pohjois-Karjalan kansallismaisemien ja luontoelämysten houkuttelevan turisteja ympäri Eurooppaa ja kauempaakin.”

Itä-Suomi on jäänyt kehityksessä jälkeen, ja muiden maakuntien etumatka on suuri. Vauhdissa pysyvät Kuopio, Joensuu ja jossain määrin Mikkeli.

Muualla Suomessa mielikuvat Itä-Suomesta ovat hyvin mustavalkoisia, sanoo alue- ja väestökehitykseen erikoistunut valtiotieteen tohtori Timo Aro. Hänen mukaansa usein nähdään vain yksi vaihtoehto eli se, että alueet on menetetty.

”Kun kampaa alueita tarkemmin, löytyy paikkakuntia, joilla on osaavia yrityksiä ja aitoa elinvoimaa. Ne tuottavat tuotteita, joille löytyy kysyntää kotimaasta ja ulkomailta. Usein ne eivät ole siinä kaupunkiseutujen tuntumassa, vaan hieman etäämpänä maakuntien reunoilla kuten Lieksa”, sanoo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä.


Kainuun Kuhmolla on samansuuntainen tilanne. Ylä-Savossa elinvoimaisia yrityksiä löytyy Iisalmelta ja Vieremältä.

Näiden paikkakuntien ongelmana on väestörakenteen painottuminen ikääntyviin ihmisiin. Nuoremmat ovat lähteneet opintielle kauemmaksi, ja työvoimapula alkaa tulla yrityksille pullonkaulaksi.

”Apukonstit ovat aika vähissä. Etätyössä on mahdollisuuksia, ehkä myös verotuksessa. Hallituksen pitäisi pystyä löytämään uusi sivu, väestöltään supistuvien alueiden elinvoimaiset yritykset. Säätytalolla ongelma nähtiin, mutta nyt pitäisi löytää keinoja, miten houkutella väkeä.”

Työttömyyttä yritetään Timo Aron mukaan ratkaista niin, että ohjastetaan työntekijöitä Pohjois- Karjalasta ja Kainuusta Länsi-Suomeen.

”Lähteminen ei ole aina helppoa. Sosiaalinen todellisuus on siellä todella erilainen.”

Maahanmuutossa katseet pitäisi Aron mielestä siirtää esimerkiksi rajan taakse Karjalan suuntaan.

”Sieltä tulleista työntekijöistä on hyvät kokemuksia. He ovat näppäriä käsistään ja tekevät rivakasti töitä.”

Oikaisu 14.8. kello 11: Jutussa todettiin aiemmin virheellisesti, että jatkossa bioöljyn osuutta lämmitysöljyssä tulee lisätä. Uuden lain tavoitteena on lisätä biopolttoöljyn osuutta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    4. 4

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    5. 5

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    6. 6

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    7. 7

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    8. 8

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    9. 9

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää