Kotimaa

Ruokavirasto: Tornion­joen ”zombielohet” todennäköisesti vitamiininpuutoksen aiheuttamia

Ruokaviraston kalatautieläinlääkäri pitää epätodennäköisenä, että Tornionjoen lohikuolemat johtuisivat ympäristömyrkyistä.

Tornionjoella havaittujen lohikuolemien ja sairastumisten taustalla on todennäköisesti vitamiininpuutos. Näin arvioi asiaa tutkiva Ruokaviraston kalatautieläinlääkäri Perttu Koski.

”Meillä on tutkimukset vielä kesken, mutta on mahdollista, että kalojen kuolemat johtuvat tiamiinin puutostilasta”, Koski sanoo HS:lle.

Tiamiinin eli B1-vitamiinin puutostila aiheuttaa lohilla M74-nimellä tunnettua lisääntymishäiriötä. Se vaivaa etenkin lohia, jotka ovat tehneet syönnösvaelluksensa Itämeressä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan M74 ilmenee etenkin vastakuoriutuneiden poikasten oireina ja kuolemisena.

”Myös emolohissa voi ilmetä voimattomuutta ja tasapainohäiriöitä. Nämä niin kutsutut ’kylkiuimarit’ voivat kuolla jo ennen kutua”, Luke kirjoittaa nettisivuillaan.

Koski sanoo juuri lohien passiivisuuden viittaavan siihen, että kyse on tiamiinin puutoksesta.

”Tätä tukee julkisuudessa liikkunut tieto siitä, että lohet ovat olleet passiivisia eivätkä ole ottaneet kiinni vieheeseen”, Koski sanoo.

”Sairas kala ei jaksa samalla tavalla kuin terve.”

Tiamiinin puutos syntyy Luonnonvarakeskuksen mukaan silloin, kun lohi syö runsaasti rasvaista kalaa. Tiamiinipitoisuus jää tällöin liian pieneksi energian ja tyydyttymättömien rasvahappojen määrään nähden.

”Voimakkaimmillaan oireyhtymä oli 1990-luvun puolivälin tienoilla, jolloin jopa 90 prosenttia lohiemoista tuotti M74-oireisia poikasia”, Luken sivuilla kerrotaan.

Kosken arvion mukaan tiamiinin puutostila voi aiheuttaa lohikannan harventumista.

”Pahimpina vuosina tällä on ollut vaikutusta Tornionjoen poikasiin, mutta ei se lohta silloinkaan pois kiskonut. Poikastuotanto voi olla selvästi alhaisempaa”, hän sanoo.

HS kertoi sunnuntaina, että Tornion-Muonionjoessa on havaittu tänä kesänä paljon kuolleita lohia ja sairaita, poikkeavasti käyttäytyviä lohia.

Lue uutinen: Oudot oireet vaivaavat lohia Tornion-Muonionjoessa: ”Pahimmassa tapauksessa se tietää lohikannan menoa”, sanoo tutkija

Luken erikoistutkijan Atso Romakkaniemen mukaan tänä kesänä on havaittu jopa satoja kuolleita tai sairaita lohia. Todellisuudessa määrä on paljon suurempi, sillä läheskään kaikkia tapauksia ei havaita noin tuhannen kilometrin pituisen Muonion-Tornionjoen vesistössä.

Lohikuolemat ovat olleet esillä myös muun muassa Iltalehdessä ja Kalevassa. Lehdet ovat nimittäneet kuolleita kaloja ”zombielohiksi”.

Viime viikolla Pro Ylläs -kansanliike julkaisi Facebook-seinällään kuvia ja alla näkyvän videon joen rannalla kelluvasta ruskeasta mönjästä.


Pro Ylläs on huolissaan siitä, päätyykö Ruotsin Pajalassa toimivasta Kaunisvaaran kiistellystä rautakaivoksesta jokivesistöön jotain sinne kuulumatonta.

Ruokaviraston Perttu Kosken mukaan vaikuttaa nykytiedon valossa epätodennäköiseltä, että kalakuolemat johtuisivat kaivoksesta.

”Vastaavia ongelmia ei ole havaittu muissa kalalajeissa. Minusta tuntuu epätodennäköiseltä, että kysymys olisi siitä.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Lääkekannabis on toiveiden tynnyri”, sanoo Fimean ylitarkastaja

    3. 3

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi varoittaa: Huijarit keksivät käyttää hyväkseen pankkien harjoitussivustoja

    5. 5

      Päävalmentaja muistutti Kaapo Kakkoa vastuusta, joka ”jokaisen 18-vuotiaan pitää ymmärtää”

    6. 6

      Tutkimus: Pienten asuntojen buumiin liittyvät pelot osoittautuivat turhiksi, ainakin toistaiseksi

    7. 7

      Harjavallan rikosepäily koveni: Poliisi epäilee 16-vuotiasta tyttöä murhan yrityksestä

    8. 8

      Francis Ford Coppolan mielestä supersankarielokuvat ovat ”halveksuttavia”, ohjaaja heittää lisää vettä myllyyn Martin Scorsesen Marvel-kommentteihin

    9. 9

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    10. 10

      Britit purkivat Lars Sonckin arvohuvilan Kaivopuistosta 1970-luvulla, eikä skandaali ole unohtunut helsinkiläisiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    4. 4

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    5. 5

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    6. 6

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    9. 9

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää