Moni suomalaisten suosikkiolut tehdään kotimaisesta viljasta mutta maustetaan ulkomaisella humalalla. Tulevaisuuden oluen humalakin voi olla kotimaista, sillä Suomessa kasvaa satoja humalakantoja, jotka ovat maailmassa ainutlaatuisia.
Luke etsi parhaita aromihumaloita kolmessa eri hankkeessa. Tavoite on saada ne panimoiden ja yritysten käyttöön. Sadoista löytyneistä humalakannoista tutkittiin 26 tarkemmin ja 21 on lisäyksessä. Niitä odotetaan myyntiin lähivuosina.
Lopputuote voisi olla luomuolut, joka maustetaan kotimaisen humalan aromeilla, tai käsityöläisoluen kaltainen erikoistuote.
Luken kyselyssä ainakin puolet panimoista ilmoitti olevansa valmis ostamaan suomalaista humalaa, jos laatukriteerit täyttyvät. Historiallista taustaa pidettiin tärkeänä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Tornion panimon omistava Sangen Oy kasvatti viime vuonna humalaa Pyhäsalmen kaivoksessa 660 metrin syvyydessä. Tulokset olivat rohkaisevia.
Espoolainen Fat Lizard -panimo kokeili talomuseo Glimsin pihassa kasvavaa ”muinaista” humalaa viime vuonna.
”Glimsin humala oli oikein miellyttävä. Keksimme vuosi sitten, että voimme tehdä sen avulla wet hop ale -olutta, tuorehumalaolutta. Sitä ei ole tehty Suomessa, koska ei ole tuoretta humalaa.”
Fat Lizardin humalat tulevat kuivattuina Yhdysvalloista. Glimsin humala saatiin pataan puolen tunnin kuluessa poimimisesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
”Olisin ollut tyytyväinen, jos olut olisi ollut OK”, Koskipää muistelee.
”Siitä tulikin oikein hyvää. Olut oli kevyttä ja lagermaista. Aromi oli herkkä ja persoonallinen.”
Luonnonvarakeskus tutki humalan ja totesi sen ainutlaatuiseksi. Samaa kantaa ei ole muualla.
Erikoisolut myytiin ravintoloissa ja yrityksen myymälässä. Palaute oli myönteistä:
”Siitä tykättiin. Suurin arvo oli hyperpaikallisuus. Tänä vuonna teemme ainakin kaksinkertaisen erän.”
Humala kiinnostaa myös Ilpo Markkolaa https://www.hs.fi/haku/?query=ilpo+markkolaaHämeenkoskella. Haapamäen tilalla kasvaa kuutta eri humalakantaa sekä maltaiksi sopivaa ohraa, vehnää, ruista ja kauraa. Humalat on tutkittu ja puolet todettu aromeiltaan hyviksi.
Tavoitteena on aluksi sahti, jota Markkola muistaa maistaneensa pikkupoikana. Sitä tehtiin Lammilla vielä 1950-luvulla muutaman kerran vuodessa, talojen omasta viljasta ja humalasta.
”Isä toi humalaa Lammin Vilkkilästä lähes 50 vuotta sitten”, Markkola kertoo.
”Se on ollut talon takana hoitamatta.”
Hoitamattomuutta on vaikea uskoa, sillä kasvusto on rehevää. Nelimetriset puupylväät ovat tummanvihreiden köynnösten peitossa.
Elinvoimainen köynnös kiipeäisi vielä korkeammalle, jos pylväitä riittäisi.
”Ensi vuonna meillä on oikea humalisto, jossa on lanka 6–8 metrin korkeudessa”, Markkola sanoo.
Elokuun myötä köynnöksiin ilmaantuu vaaleanvihreitä käpyjä, jotka turpoavat vielä kolmin–nelinkertaisiksi.
Suomessa kasvatetaan myös ulkomaista alkuperää olevia humalalajikkeita. Ne kasvavat hyvin mutta eivät tee käpyjä, koska kesä loppuu kesken.
”Kun kävyissä näkyy ruskehtavia suomuja, käpyjä hierotaan ja keltaisissa rauhasissa olevat hapot tulevat esiin. Ne tekevät aromin”, Markkola näyttää.
Aromit ovat saksalaisen luokituksen mukaan sitrusmainen, hedelmäinen, yrttimäinen, mausteinen ja kukkainen. Suomalaiset humalat ovat enemmän aromihumaloita, katkerat humalat ovat harvinaisempia, hän kertoo.
”Maltaasta tulee enemmän kuin viljelyn sivuelinkeino”, Markkola sanoo.
”Tavoite on käyttää tilan viljantuotanto maltaisiin. Olutta pitää tehdä sen verran, että tietää, mitä tilan maltaasta saa.”
Mielessä ovat myös viski ja gin. Kaikkien tekemisestä Markkola on käynyt kurssit.
Vanhoja kotimaisia humalia kasvaa edelleen vanhojen talojen nurkilla. Talojen oli 1300-luvulta alkaen pakko viljellä humalaa, koska sen kävyillä maksettiin veroa.
”Sotia käyvä Ruotsi maksoi osan sotilaiden palkasta oluena”, Markkola selittää.
”Liikun työni puolesta pitkin Suomea”, hän kertoo.
”Ajan välillä sivuteitä vaihtelun vuoksi ja katselen entisiä asuinsijoja. Olen löytänyt humalia rauniotalojen ja aittojen nurkilta.”
Kangas ottaa löytämästään humalasta juurenpalan pistokkaaksi ja monistaa sen useaksi kasviksi.
”Olen löytänyt seitsemän selvästi toisistaan eroavaa lajiketta”, Kangas sanoo.
”Vanhin on Seinäjoen Joupin talon seinustalta, missä se on kasvanut perimätiedon mukaan 200 vuotta.”
Kangas sai juuri valmiiksi 50 litraa olutta, jossa hän käytti Ähtäristä löytämäänsä viimevuotista humalaa. Hän luonnehtii makua saksalaisen jalohumalan kaltaiseksi. Oluestakin tuli perinteisen saksalaisen kaltaista.
”Suomalaiset humalat ovat hyviä ja sopivat saksalaislajikkeiden tapaan lagereihin. Lajikkeistani seitsemän muistuttaa aromiltaan jalohumalaa.”
Yläneeltä löytynyt humala oli yllätys. Autiotalon pihassa keskellä metsää kasvoi humala, jonka aromi olikin sitruksen ja trooppisten hedelmien kaltainen. Se sopii apaan (american pale ale), joka on yksi pintahiivaoluen tyyppi.
Kotimainen humala voisi olla hyvä köynnös myös puutarhoihin, koska se on rehevä ja sitkeä.
Kasvi menestyy luonnonvaraisena aina Lappiin asti. Pohjoisin havainto on Sodankylästä.
Humala kasvaa ravinteikkaassa ja kosteassa maassa 5–7 metrin korkuiseksi. Kuivassa maassa ja aurinkoisessa paikassa se saa helposti tuholaisia, kuten kirvoja.
Käpyjä kasvaa vain emikasveihin, ei hedekasveihin. Viljellyt humalat ovat yleensä emikasveja.
Käpyjä on käytetty myös kansanlääkinnässä. Kuivatuilla kävyillä täytetyn tyynyn on uskottu voivan tuoda apua huonoon uneen.
Kiitos, kun osallistut keskusteluun. Kommenttisi on nyt moderoitavana.
Kommentteja julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa.
Kommentteja tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24.
Kommentit