Kotimaa    |   Kolumni

Ihmisoikeus­asioissa ei kaivata moni­kulttuurista ymmärrystä

Niin kutsuttu kunniaväkivalta on häpeällistä kulttuuritaustasta riippumatta. Maassa maan tavalla on ihan hyvä sääntö, kunhan muistamme, että huonoja tapoja ei kannata jäljitellä, kirjoittaa arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Maassa maan tavalla tai maasta pois! Tätä vanhaa sanontaa ovat viime aikoina viljelleet innokkaimmin maahanmuuttovastaiset piirit, jotka tuntuvat asettavan niin uskonnon kuin ihonvärinkin vaihtamisen maan tavalla elämisen ehdoksi. Toisaalla taas korostetaan maahanmuuttajan oikeutta säilyttää oma kulttuurinsa uudessa maassakin.

Mutta pitääkö maassa elää maan tavalla? Ääritapauksissa on helppo yhtyä vaatimuksiin maan tavan mukaan elämisestä: tyttöjen ympärileikkaukset tai niin kutsuttu ”kunniaväkivalta” eivät kuulu suomalaiseen elämäntapaan eikä niiden tulekaan kuulua. Maassa maan tavalla.

HS kirjoitti sunnuntaina, miten Suomessakin elää tyttöjä ja naisia, joiden elämää rajoitetaan vahvasti vetoamalla perheen ja suvun kunniaan.

Toisaalta tuntuisi naurettavalta ulottaa maan tapa ruokakulttuuriin: samosat ja hummus eivät ole yhtä lailla perisuomalaisia kuin karjalanpiirakat ja mämmi, mutta kukaan tuskin vaatisi maahanmuuttajaa luopumaan ruokakulttuuristaan käydäkseen suomalaisesta. Sianlihasta tai alkoholista kieltäytymistä ei voi pitää pahana.

Päinvastoin, sillä sekä eettisestä että terveydellisestä näkökulmasta kantaväestöllekin tekisi hyvää ainakin vähentää sianlihan ja alkoholin käyttöä.

Vaikeammaksi tilanne menee silloin kun kulttuurisilla säännöillä rajoitetaan toisen ihmisen, esimerkiksi lapsen, käytöstä. Saako maahanmuuttaja vaatia tytärtään käyttämään huivia tai burkhaa tai olemaan yöpymättä poikaystävän luona?

Entä sitten ne rajoitukset, joita kantaväestöön kuuluvat vanhemmat asettavat omien lastensa pukeutumiselle, käytökselle tai sukupuolisuhteille?

Yksiselitteistä vastausta ei varmastikaan ole. Jossakin iässä, viimeistään aikuisena, voidaan ajatella, että yksilön täytyy saada tehdä omat ratkaisunsa omassa elämässään ilman, että muut painostavat häntä.

Tosin varmasti suomalaisperheissäkin riidellään aikuisen lapsen valinnoista, kun lakimiesperheen poika tahtoo muuttaa hippikommuuniin tai vegaaniperheen vesa tähtää turkistarhaajaksi.

Mutta yhtä selvä on, ettei kovin moni päästäisi aivan nuorta lasta ulos liian paljastavassa asussa tai yökylään ventovieraan luokse.

Ongelmallista on, jos maahanmuuttajayhteisön normit poikkeavat selvästi valtaväestön normeista.

Ongelmallista tämä on jo senkin takia, että nuori joutuu ristiriitaisten odotusten paineeseen ja pahimmassa tapauksessa hänen täytyy tehdä valinta perheensä ja muun yhteiskunnan välillä. Varsinkin jos tuo yhteiskunta ei kuitenkaan täysin hyväksy häntä vaikkapa ihonvärin takia. Jo käytännön syistäkin maahanmuuttajayhteisön normien olisi hyvä ajan myötä lähestyä valtaväestön normeja.

Maassa maan tavalla on ihan hyvä sääntö, kunhan muistamme, että huonoja tapoja ei kannata jäljitellä. Esimerkiksi alkoholiongelman hankkiminen ei ole kotoutumista Suomeen.

Kannattaa myös muistaa, että monet tavat eivät mitenkään liity arvoihimme: kunnon kansalainen voi laittaa niin samosoja kuin karjalanpiirakoitakin, syödä kinkkua tai olla syömättä.

Ihmisoikeuksiin liittyvien asioiden kohdalla ei kaivata monikulttuurista ymmärrystä tai kulttuurirelativismia: kunniaväkivalta on häpeällistä kulttuuritaustasta riippumatta. Yhteiskunta, joka sen hyväksyy, on siltä osin kehittymättömämpi kuin yhteiskunta, joka ei sitä hyväksy.

Siihen väliin jää harmaa alue, jossa niin maahanmuuttajien kuin kantaväestönkin on hyvä pohtia omia arvojaan ja sitä, mikä on turhaa kulttuurista painolastia, mikä arvokasta ja säilytettävää, mikä on oman identiteetin ydintä, mikä vain satunnainen tapa.

Jos kieltää poikaansa pukeutumasta hameeseen, on hieman vaikea lähteä syyttämään maahanmuuttajaa, joka kieltää tytärtään liikkumasta ilman huivia. Puututaanhan molemmissa lapsen oikeuteen päättää pukeutumisestaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lisää vettä ryöppyää Helsingin taivaalta, suora lähetys keskustasta käynnissä

    2. 2

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    3. 3

      Maailman keuhkot puskevat nyt ilmaan hiiltä: Amazonilla riehuu valtavia metsä­paloja, joiden sytyttämisestä on todennäköisesti maksettu rahaa

    4. 4

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    5. 5

      Nainen lähti Alepasta, hyppäsi autoon ja törmäili pitkin Paloheinää – Kuvat näyttävät, millaista tuhoa epäilty rattijuoppo sai aikaan

    6. 6

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    7. 7

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    8. 8

      Poliitikot vaativat brasilialaista lihaa pois kauppojen hyllyiltä – näin kauppaketjut vastaavat

    9. 9

      Peliyhtiö Remedyn johto myi isoja osake­määriä ennen uuden pelin julkaisua – ”Ymmärrän, että voi syntyä kysymyksiä”

    10. 10

      Yhdysvaltain republikaanien merkittävä miljardööri­tukija David Koch on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    2. 2

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    3. 3

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    5. 5

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    6. 6

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    7. 7

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    8. 8

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    9. 9

      Yhden sijoitustuotteen hinta nousee kohisten, ja se piirtää isomman kuvan talouden tilasta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    11. Näytä lisää