Kotimaa

Karhu eksyi lähelle Mikkelin keskustaa ja seurasi kahta poikaa: Mikä ajaa karhun keskelle asutusta?

Tiistaina karhu eksyi asutusalueelle Mikkelissä, sunnuntaina poliisi lopetti Joensuussa piha-alueilla liikkuneen karhun.

Tiistaina Mikkelin keskustan lähelle Kalevankankaalle ilmestyi karhu. Kaksi kymmenvuotiasta poikaa oli pyöräillyt koulun jälkeen Raviradantiellä, ja karhu oli lähtenyt seuraamaan poikia.

Sunnuntaina poliisi puolestaan lopetti piha-alueella tavatun karhun Joensuussa. Touko–elokuussa Huhtilammen, Uskalin ja Palon alueilla on kirjattu yli 20 ilmoitusta piha-alueilla liikkuneista karhuista.

Paikalliset ovat joutuneet hätistelemään karhuja pihoiltaan. Seuraava ilmoitus roska-astioita kaataneesta karhusta tehtiin jo maanantaina.

Mikä ajaa karhun kaupunkiin tai asutusalueille? Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman johtajan Janne Sundellin mukaan osittain syitä voi vain spekuloida.

”Yleensä ihmisasutuksen lähelle päätyvät karhut ovat kuitenkin nuoria yksilöitä, jotka etsivät elinpiiriään”, karhuja tutkinut Sundell sanoo.

Karhun päätyminen keskusta-alueelle on Sundellin mukaan harvinaisempaa kuin sen liikkuminen esikaupunkialueella. Tavattomia käynnit keskustoissa eivät silti ole.

Sundell muistaa tapauksen, jossa karhu kulki läpi Hämeenlinnan keskustan. Toisessa tapauksessa karhu liikkui yöllä Hangossa ja päätyi keskustan liepeille, kun sitä ajettiin kaupunkialueelta pois.

”Päätyminen asutusalueelle on pikemminkin vahinko kuin tarkoituksellista. Nuoret karhut ovat toisaalta vielä kokemattomia ja saattavat herkemmin etsiä helppoa ravintoa ihmisten elinalueelta, roskia ja sellaista.”

Sundell lisää, että etenkin huonon marjasadon aikaan karhu saattaa tulla puutarhaan omenoiden perässä.

Luontaisesti karhu pyrkii välttelemään ihmistä. Kun tutkijat ovat lähestyneet karhuja, aikuiset uroskarhut ovat Sundellin mukaan useimmiten joko alkuun piiloutuneet ja sitten kaikonneet paikalta tai poistuneet saman tien.

Kokeissa on silti havaittu karhun uteliaisuus. Joissain tapauksissa ohitettu karhu on kokeissakin lähtenyt jonkin matkaa seuraamaan tai kulkenut jäljillä.

”Karhu voi lähestyä ihmistä siinä tapauksessa, ettei saa vainua kohteesta. Se koittaa selvittää, mikä meni ohi tai lähestyy, onko se ihminen vai tuleeko sieltä ruokaa. Silloin se voi tulla vähän lähemmäksi.”

Vaikka karhukannan kasvu on taittunut, pihakäyntejä tulee sitä todennäköisemmin, mitä tiheämpi kanta alueella on. Karhukannan painopiste on edelleen itäisessä Suomessa ja etenkin Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

”Yksi alue on myös Keski-Suomi, josta karhu on levittäytynyt länteen Ähtärin suunnalle. Siellä on perinteisesti ollut toinen vahva alue. Karhuja voi kuitenkin tavata missä tahansa.”

Luonnonvarakeskus arvioi Suomen metsissä liikkuvan ennen syksyn metsästyskauden alkua 2020–2130 karhuyksilöä.

Nuorten karhujen liikkeistä ei tiedetä kovin paljon, sillä niille ei ole voitu laittaa seurantapantoja. Isot petoeläimet saattavat Sundellin mukaan liikkua pitkiäkin matkoja.

Mitä tiheämpi karhukanta alueella on, sitä pidemmälle karhu joutuu lähtemään löytääkseen vapaan alueen. Naaraspoikaset jäävät yleensä lähemmäs emonsa elinaluetta kuin urokset.

”Karhulla ei kuitenkaan siinä mielessä ole varsinaista reviiriä, että ne ajaisivat toisiaan pois. Tietysti nekin hakevat vähän omaa koloaan”, Sundell sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kultakuume nousee maailmalla – Toimittaja osti oman kultaharkon Helsingin keskustasta

    2. 2

      Tällainen on viehättävä ihminen – Deittisovellusten algoritmit perkaavat syvintä yksityisyyttä ja rakentavat parinmuodostuksesta raadollista peliä

    3. 3

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    5. 5

      Murhakultin johtaja visioi maailmanloppua ja jakoi seuraajilleen huumeita – Tarantino ja Netflix tarttuivat Charles Mansonin järkyttävään tarinaan

    6. 6

      Pakeneeko raha Hongkongista? Ihmiset tekevät varasuunnitelmia samaan tapaan kuin alueen siirtyessä Kiinalle 22 vuotta sitten, sanoo Nordean pääekonomisti

    7. 7

      Miten tulla onnelliseksi? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä

    8. 8

      ”Kielletyt nautinnot” eivät enää ole mitään kiellettyjä, vaan ihan kaikkien lempipuuhaa – muutos näkyy jo Ruotsissa ja kohta meillä

    9. 9

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    10. 10

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    4. 4

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    5. 5

      Antti Hakkalan vaimo kuoli kaikkien edessä, ja nyt Hakkala kertoo, miten julkisuus antoi lohtua heille molemmille

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimusryhmä sukelsi Titanicin hylylle ensi kertaa lähes 15 vuoteen ja järkyttyi sen kunnosta

    7. 7

      ”Kielletyt nautinnot” eivät enää ole mitään kiellettyjä, vaan ihan kaikkien lempipuuhaa – muutos näkyy jo Ruotsissa ja kohta meillä

    8. 8

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    9. 9

      Moni rakastettu eines sisältää kuluttajan tietämättä paljon broileria – HS löysi 15 tuotetta, joiden nimet johtavat harhaan

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa lakanakaupat aloittivat toisilleen kuittailun lehti­mainoksissaan, ja sana­sodaksi äitynyt jälki on upeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää