Kotimaa

Tutkijat keräsivät käyttäjiltä huume­jäämiä sisältäneitä pusseja: vain puolessa sisältö oli täysin sitä mitä piti

Suomalaistutkijat keräsivät käyttäjiltä huumejäämiä sisältäneitä pusseja: vain puolessa sisältö oli täysin sitä mitä piti. Osa näytteistä ei sisältänyt ollenkaan psykoaktiivisia aineita.

Tuore huumausainetutkimus osoittaa, että kaduilla tai verkossa myytävät huumeet eivät välttämättä ole sitä, mitä niiden myyjä antaa olettaa.

A-klinikkasäätiön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin Diakonissalaitoksen omistaman Hoiva oy:n yhteistyössä toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin, liikkuuko suomalaisilla huumausainemarkkinoilla aineita, jotka eivät todelliselta sisällöltään ole sitä, minä ne on myyty.

Laboratoriotutkimuksia varten huumeita käyttäviltä kerättiin huumejäämiä sisältäviä tyhjiä pusseja helsinkiläisessä terveysneuvontapisteessä.

Tyhjien muovipussien lisäksi tutkittavaksi tuotiin annoksen sekoittamiseen tarkoitettuja klikkikuppeja, filttereitä ja nuuskaamiseen käytetty pilli.

Näytteitä tuoneilta kysyttiin huumeainepussien väitetystä sisällöstä ja siitä, mitä he itse uskoivat aineen olevan. Useimmissa näytteistä oletettiin olevan amfetamiinia, alpratsolaamia tai ekstaasia.

Tutkittavaksi saatiin noin sata näytettä, joista vain noin puolen sisältö vastasi täysin myyntihetkellä väitettyä. Näytteistä analysoitiin vain päihdyttävät aineet, ei esimerkiksi muita jatkeaineita tai epäpuhtauksia.

Näytteistä 21:stä löytyi myydyn aineen lisäksi jotain muuta ainetta ja 17:ssä oli täysin toista ainetta. Kahdeksasta näytteestä ei löytynyt mitään psykoaktiivista ainetta.

”Tutkimus osoittaa, että selkeästi liikkeellä on myös aineita, joita myydään jotain muuna kuin mitä ne oikeasti ovat”, A-klinikkasäätiön tutkimuksesta vastannut tutkija Teemu Kaskela kertoo.

Kaskelan mukaan pilottitutkimuksen perusteella ei voi kuitenkaan tehdä yleistyksiä siitä, kuinka laajasti tällaisia aineita suomalaisilla markkinoilla liikkuu.

Huumausaineiden todellista sisältöä on tutkittu laboratoriossa aiemminkin. Tutkimus valottaa Kaskelan mukaan ensi kertaa sitä, vastaavatko huumeita käyttävien arviot käyttämistään aineista niiden todellista sisältöä.

Pääosin aineita oli jatkettu psykoaktiivisilla aineilla, jotka muistuttavat vaikutuksiltaan toisiaan: amfetamiinin seasta löytyi muita stimulantteja, kuten kofeiinia tai metamfetamiinia, ja MDA-näytteestä löytyi sitä muistuttavaa ekstaasia.

Jos näyte ei sisältänyt lainkaan myyntitilanteessa kerrottua ainetta, se koostui useimmiten jostakin tätä vaikutuksiltaan läheisesti muistuttavasta aineesta. Metamfetamiinina hankittu aine olikin amfetamiinia tai ketamiini metoksetamiinia.

Tutkimusnäytteissä ei havaittu erittäin vaarallisia aineita, kuten fentanyyliä. Kaskelan mukaan menetelmää voisi käyttää juuri vaarallisten aineiden havaitsemiseen ja paikallistamiseen markkinoilla.

Uudella menetelmällä olisi mahdollista saada nopeasti paikallista tietoa kadulla liikkuvien huumausaineiden sisällöstä, kun huumejäämä saadaan käyttäjiltä itseltään.

”Tiedonkeruumenetelmällä pystymme saamaan samanaikaisesti sekä laboratoriotiedon että käyttäjän antamat tiedot siitä, minä ainetta on myyty”, Kaskela sanoo.

Tieto voisi olla hyödyksi paitsi huumausaineiden käyttäjille myös päihdehoidon ja ensiavun henkilökunnalle sekä muille viranomaisille.

2010-luvulla markkinoille on tullut useita huumausainelainsäädännön ulkopuolella olevia päihdyttäviä aineita. Huumeiden ostaminen on verkon kautta mahdollista uusille ryhmille, ja aineiden kirjo on monipuolistunut.

Vähintään viidesosa tutkittujen näytteiden aineista oli hankittu Tor-verkon avulla. Yli puolet oli hankittu tutulta ihmiseltä kasvokkain ja noin neljäsosa tuntemattomalta ihmiseltä kasvokkain.

Näytteitä tuoneet jaoteltiin kahteen ryhmään, joista toiset eivät olleet aiemmin käyttäneet päihdepalveluja. Jäämänäytteistä kolmasosan toi tällainen henkilö.

”Se oli kiinnostavaa, koska tällainen tutkimusasetelma avaa mahdollisuuden tuottaa tietoa käyttäjäryhmistä, joilla ei ole mitään aikaisempaa kontaktia päihdehoitojärjestelmään”, Kaskela sanoo.

Tutkimus osoitti myös, että huumeita käyttävät ovat kiinnostuneita käyttämiensä aineiden todellisesta sisällöstä ja saattavat muuttaa käyttötapojaan tiedon perusteella.

Kaksi kolmesta näytteen tuoneesta haki tuloksen näytteestään. Heistä noin puolet ilmoitti muuttavansa tulosten perusteella käyttötapaansa tai jättävänsä aineen käyttämättä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuusi asiaa, jotka opin vaginasta tänä kesänä

    2. 2

      Piinaava niskakyhmy yleistyy, vie yöunet ja kipeyttää pään – Näin tunnistat ”someniskan” ja pääset siitä eroon

    3. 3

      Ihmiskunnan historian kenties kunnian­himoisin hanke etenee: Uusi teknologia saattaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

    4. 4

      Mitä tehdä, kun oma lapsi hävettää? Asiantuntija vastaa ja neuvoo välttämään tuhoisaa virhettä

    5. 5

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    6. 6

      Koulujen kielitarjonta yksi­puolistuu ja epätasa-arvoistuu, vaikka muuta luvattiin – Mitä oikein tapahtui?

    7. 7

      Kuuden tunnin työpäivä ja neljä työ­päivää viikossa: Mitä seuraisi Sdp:n Sanna Marinin ”utopian” toteutumisesta?

      Tilaajille
    8. 8

      Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

    9. 9

      Keskellä Tikkurilaa on piilossa historiallinen alue, joka on juuri nousemassa uuteen kukoistukseen

    10. 10

      Minttu Mustakallio joutui taistelemaan ollakseen muutakin kuin eksoottinen tummaverikkö: nyt hän antaa tv-roolissaan koululaitokselle ”kaiken takaisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    3. 3

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    4. 4

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    5. 5

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    6. 6

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    7. 7

      Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

    8. 8

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

      Tilaajille
    9. 9

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    10. 10

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää