Kotimaa

Poliisilla on avaamatta yli 2 000 vihjeviestiä lapsiin kohdistuneista seksuaali­rikoksista: ”Viestit jäivät hautumaan jonnekin sähkö­posti­laatikkoon”

Rikosylikomisario Sari Saranin mukaan vihjeet lasten hyväksikäytöstä verkossa lisääntyivät merkittävästi joitain vuosia sitten, mutta poliisi ei reagoinut siihen.

Keskusrikospoliisilla on avaamatta yli 2 000 vihjeviestiä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista verkossa, kertoo rikosylikomisario Sari Sarani HS:lle.

Saranin työpaikalla kyberrikostorjuntakeskuksessa tutkitaan muun muassa äärimmäisen raakaa videomateriaalia, jossa lapsia käytetään hyväksi. Vihjeitä erilaisesta verkossa tapahtuvista seksuaalirikoksista alkoi tulla yhä enemmän jo joitakin vuosia sitten.

”Suomessa kävi sillä tavalla, että kun tämä verkossa tapahtuvien juttujen määrä alkoi kasvaa joitakin vuosia sitten, ne vihjeet ja viestit jäivät hautumaan jonnekin sähköpostilaatikkoon. Ja meillä oli tyyliin kaksi henkeä, jotka niitä availi”, Sarani kertoo.

Esimerkiksi ulkomailta kansainvälisen yhteistyön seurauksena tulleista vihjeistä poliisi ei kirjannut rikosilmoituksia. Saranin mukaan kirjaamiskäytännöt lapsiin verkossa kohdistuneista rikosvihjeistä muuttuivat tämän vuoden alussa.

”Voidaan ajatella, että ennen tämän vuoden alkua suuri osa netissä tapahtuvasta [poliisille vinkatusta] rikollisuudesta on jäänyt kirjaamatta kokonaan”, Sarani sanoo.

Poliisi on keskittynyt tutkimaan törkeimpiä tapauksia.

Julkisuuteen on tullut viime aikoina esiin useita tapauksia, joissa rikosepäilyt verkossa tapahtuneesta lasten houkuttelusta ovat kohahduttaneet.

Maaliskuussa poliisi tiedotti tutkivansa pedofiilirinkiä, jonka uhreista on jaettu materiaalia verkkoon.

Niin sanotussa Oulun grooming-vyyhdessä käräjäoikeus on tuominnut erillisissä oikeudenkäynnissä useita miehiä saman 13-vuotiaan uhrin verkkohoukuttelusta ja seksuaalisesta väkivallasta.

Heinäkuun lopussa Helsingin poliisi kertoi epäilevänsä ”Enoksi” kutsuttua miestä lukuisista lapsiin kohdistuneista rikoksista vuodesta 2006 alkaen. Miehen epäillään muun muassa käyttäneen nuoria hyväksi asunnollaan ja levittäneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää materiaalia.

Keskiviikkona poliisi puolestaan tiedotti epäilevänsä noin 30-vuotiasta miestä laajasta hyväksikäyttösarjasta. Mies lähestyi poliisin mukaan uhrejaan sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää: Noin 30-vuotiasta espoolaismiestä epäillään laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosten sarjasta: uhreja 52, nuorimmat 9-vuotiaita

Tilannekuva lapsiin kohdistuneen seksuaalirikollisuuden kehittymisestä vaihtelee riippuen siitä, keneltä asiasta kysyy.

Tutkijat viittaavat usein vuoden 2013 lapsiuhritutkimukseen, jonka mukaan lasten kokema seksuaalirikollisuus ei näyttänyt lisääntyvän. Ilmoitusherkkyys poliisille taas tutkimuksen mukaan kasvoi.

Poliisi puolestaan uskoo, että yli viiden vuoden takainen tutkimus ei anna realistista kuvaa tilanteesta. Sarani sanoo, että paljastavaa työtä lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ei ole tehty koskaan ja verkko loi samaan aikaan uusia mahdollisuuksia rikosten tekemiseen.

”Meillä on ollut poliisissa sellainen ongelma, että tämä ilmiö on päässyt varsinkin verkossa kasvamaan vaivihkaa. Tähän ei ole reagoitu.”

Poliisin omien tilastojen mukaan hyväksikäyttöjutut ja niiden yritykset ovat vuodesta 2014 saakka kääntyneet muutaman vuoden laskun jälkeen nousuun viime vuonna ja pysyneet alkuvuoden perusteella yhä kasvu-uralla.

Tosiasiassa tilaston perusteella on mahdotonta sanoa yhtään mitään. Ensiksikin lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat piilorikollisuutta. Lisäksi jo pelkästään tilastointitapa aiheuttaa täysin ennakoimatonta heittoa tilaston ja todellisuuden välille.

”Näissä tilastoidaan [poliisin tietoon tulleita] tekoja, eli se ei ole sama kuin esimerkiksi uhriluku. Ne tilastoituvat ilmoitushetkellä ja saattaa olla, että osa teoista on tapahtunut edellisenä vuonna tai jo paljon aikaisemmin. Eli siellä voi olla asioita, jotka saattavat muuttaa todellisuutta hyvinkin paljon”, poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta sanoo.

Myös Heikkinen on kuitenkin sitä mieltä, että verkko on luonut uusia mahdollisuuksia luottamuksen rakentamiseen, mikä usein edeltää rikosta. Aiemmille sukupolville luottamus on täytynyt synnyttää kasvotusten.

”Hyvä tuttu saattaa olla sellainen, jota ei ole koskaan nähnyt, mutta on sitten verkossa keskustellut ja tutustunut”, Heikkinen kuvaa nykytilannetta.

Saranin mukaan esimerkiksi sosiaalisen median palvelut ovat lisääntyneet merkittävästi, minkä hän uskoo muuttavan tilannetta vuoden 2013 lapsiuhritutkimuksen jälkeen. Käytännössä rikosten sarjatehtailulle on syntynyt uusia mahdollisuuksia.

Sarani pitää hyvänä, että julkisuus on tuonut verkon seksuaalirikollisuuden myös julkiseen tarkasteluun. Poliisissakin on ohjattu lisää henkilökuntaa selvittämään juttuja.

”Maailmassa on paljon pienempiäkin ongelmia ruvettu ratkomaan isolla kädellä.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    2. 2

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    3. 3

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    4. 4

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

      Tilaajille
    5. 5

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Monen suositun mökkijärven pinta on poikkeuksellisen alhaalla

    8. 8

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    9. 9

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    10. 10

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää