Sodan luonne on muuttunut, ja siksi Venäjä on nopeammin valmis toimintaan, kertoo tuore väitös

Venäjän näkemyksen mukaan sodan luonteessa on tapahtunut merkittävä muutos, koska sodan ja rauhan välinen raja on muuttunut epäselvemmäksi. Perinteinen sodan uhka-aika on jäänyt käytännössä historiaan.

Muutoksen taustalla ovat teknologian kehittyminen ja sotalaitosjärjestelmän muuttuminen. Sodan luonteen muutoksen takia Venäjä valmistautuukin nyt käyttämään sotilaallista voimaa entistä nopeammin ja yllätyksellisemmin.

Näihin tuloksiin on päätynyt everstiluutnantti (evp) Pentti Forsströmhttps://www.hs.fi/haku/?query=pentti+forsstrom, 56, väitöskirjassaan, joka tarkastetaanhttps://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/vaitos-venajan-sotilasstrategian-muutoksesta perjantaina Maanpuolustuskorkeakoulussa Helsingissä. Venäjän sotilasstrategia muutoksessa -nimisessä väitöskirjassa tutkitaan Venäjän sotilasstrategiaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alusta vuoden 2016 loppuun.

Väitöstutkimuksen mukaan Venäjä on kehittänyt strategisen pidäkejärjestelmän, jolla pyritään luomaan suotuisat olosuhteet ja ennakoimaan uhkaavat tilanteet. Pidäkkeellä tarkoitetaan ennalta ehkäisevää pelotetta, joka on muuttunut ydinaseisiin turvautumisesta laajemmaksi keinovalikoimaksi, josta sotilaallinen voima on vain yksi osa.

Forsströmin mukaan Venäjän sotilasstrategiassa on tapahtunut muutos, jossa sotilaallinen pidäke voidaan muuttaa viiveettä asevoimien ennakoivaksi käytöksi. Venäjä pyrkiikin sotilasstrategiassaan vaikuttamaan kohteeseen tai vastustajaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Tutkimuksessa päätellään, että ”Venäjä pyrkii kehittämään myös suorituskykyjä, joilla pystytään ennalta vaikuttamaan häiritsevästi tai lamauttavasti tai jopa tuhoavasti sotilaallisen toiminnan kohteeseen ennen kuin se muuttuu sotilaalliseksi uhaksi Venäjän sotilaalliselle turvallisuudelle”.

Käytännössä Venäjä on pyrkinyt tavoitteeseensa kymmenen viime vuoden aikana kehittämällä puolustusvoimistaan jatkuvan valmiuden asevoimia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nykyisten perussotatoimiyhtymien eli prikaatien olisi kyettävä lähtemään tehtäväänsä tunnin sisällä käskystä.

Se on vielä hiukan arvoitus, kuinka hyvin Venäjä on onnistunut.

Esimerkiksi sotilasprofessori Petteri Laluhttps://www.hs.fi/haku/?query=petteri+lalu arvioi HS:n haastattelussahttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005486560.html vuoden 2017 lopulla, ettei Venäjä ole päässyt tavoitteeseensa. Syynä on se, että maavoimien prikaatit ovat myös varusmiesten koulutusyksikköjä. Varusmiehiä ei voida käyttää taisteluissa ennen kuin heillä on takanaan vähintään puolen vuoden koulutus.

Lalun mukaan lopputulos on se, että 5 000–6 000 sotilaan pysyvän valmiuden prikaatit ovat käytännössä noin tuhannen hengen pataljoonan kokoisia taisteluosastoja, joita prikaatissa on yksi tai kaksi.

Forsström pitää oleellisena osana jatkuvan valmiuden kehittämisessä Venäjän siirtymistä viiteen sotilaspiiriin, joiden alueilla olevat joukot muodostavat voimaryhmän. Kukin voimaryhmä on alistettu omalle operatiivis-strategiselle johtoportaalle.

Voimaryhmät muodostuvat eri puolustushaarojen joukoista. Niiden arvioidaan muodostavan riittävän pidäkkeen alueellisten ja paikallisten konfliktien syntymiselle.

”Voimaryhmän sotilaallinen voima on arvioitu riittäväksi tilanteeseen ja resursseihin nähden. Sen nopea lisääminen jossakin suunnassa merkitsee vähentämistä toisessa”, Forsström kirjoittaa.

Käytännössä Venäjän asevoimat toimivat siis maantieteellisesti viidessä strategisessa suunnassa eli läntisessä, eteläisessä, keskisessä, itäisessä ja pohjoisessa. Kaksi näistä on Suomen naapurissa: läntinen sotilaspiiri ja viisi vuotta sitten perustettu pohjoinen Sever-johtoporrashttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002781489.html, joka on rakennettu Venäjän pohjoisen laivaston pohjalle.

Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 sen asevoimat jäivät 15 eri valtion alueelle. Asevoimissa oli sotilaita peräti 4,2 miljoonaa. Tästä kokonaisuudesta Venäjä peri valtaosan.

Neuvostoaikaisten asevoimien uudistaminen ja jatkuva supistaminen nykyiseksi vajaan miljoonan sotilaan sotavoimaksi on vienyt Venäjältä lähes kolme vuosikymmentä. Varsinainen tehokas reformi alkoi vasta vuonna 2008 Dmitri Medvedevin https://www.hs.fi/haku/?query=dmitri+medvedevintullessa presidentiksi.

Esimerkiksi vuonna 2008 Venäjän asevoimissa oli vielä noin 1 100 kenraalia, yli 25 000 everstiä ja yli 87 000 everstiluutnanttia.

Tämä kertoi siitä, että Venäjän asevoimissa oli valtava ylitarjonta korkeista upseereista, koska heidän määränsä oli mitoitettu 4,2 miljoonan sotilaan asevoiman tarpeiksi. Sen kokoiseen sotavoimaan Venäjällä ei ollut varaa eikä tarvetta.

Forsströmin mukaan asevoimien uudistaminen viivästyi Venäjällä kolmesta syystä. Ensimmäinen oli asevoimien kehittämisen ja taloudellisten voimavarojen välinen epäsuhta: asevoimat olivat aivan liian suuret käytettävissä olevaan rahaan nähden.

Toisena tekijänä oli rakenteen epätasapaino: joukkoja oli liikaa käytettävissä olevaan henkilöstön ja erityisesti varusmiesten vahvuuteen nähden.

Kolmanneksi poliittinen johto ei kyennyt tai halunnut ratkaista ongelmaa, eikä sotilaallinen johto halunnut hyväksyä todellisuutta ja päästää irti menneestä.

Tärkeän kolmannen tekijän Forsström katsoo ratkenneen siten, että kovat päätökset teetettiin ”anonyymillä managerilla”.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ennen uudistusten alkua vuonna 2008 Vladimir Putininhttps://www.hs.fi/haku/?query=vladimir+putinin seuraajaksi presidentiksi nostettiin Dmitri Medvedev ja hänen puolustusministerikseen Anatoli Serdjukovhttps://www.hs.fi/haku/?query=anatoli+serdjukov. Heistä kumpikaan ei ollut palvellut turvallisuusorganisaatioissa kuten väistyvä presidentti Putin ja hänen puolustusministerinsä Sergei Ivanovhttps://www.hs.fi/haku/?query=sergei+ivanov.

Forsströmin mukaan Venäjän ylimmän sotilaspoliittisen johdon vaihto viittaakin siihen, etteivät KGB-taustaiset Putin ja Ivanov ”halunneet ottaa harteilleen vaaraa poliittisesta itsemurhasta, mikä liittyi satojentuhansien ’armeijasilovikkien’ irtisanomiseen ja asevoimien todelliseen uudistamiseen, vaan he jättivät sen ’ulkoa haetuille managereille’.”

Käytännössä siis Medvedeville ja Serdjukoville.