Kotimaa

Tutkimus: Korkea verenpaine keski-iässä vaurioittaa aivoja, seuraukset näkyvät vanhuudessa

Verenpainetta pitäisi alkaa seurata nelikymppisenä, tutkijat suosittelevat.

Varhaisen keski-iän vuosina ollut korkea verenpaine heijastuu aivojen toimintaan vanhuudessa, Britanniassa tehty tutkimus osoittaa. Se ilmestyi The Lancet Neurology -lehdessä.

Tutkimukseen osallistui vuonna 1946 syntyneitä ihmisiä, joiden terveyttä on seurattu vuosikymmeniä. Heistä tähän tutkimukseen poimittiin ne, joiden kognitio eli tiedon havaitseminen, huomaaminen ja muistaminen oli kunnossa 70 vuoden iässä.

Tutkittavien verenpaine oli mitattu useita kertoja elämän aikana. Korkeaksi katsottiin verenpaine 140/90 mmHg (elohopeamillimetriä) tai vielä suurempi.

Tutkijat mittasivat tutkittavilta aivojen tilavuuden noin 70 vuoden iässä. Samalla saatiin tietoa hippokampuksesta, aivojen valkeasta aineesta, Alzheimerin tautia edeltävistä amyloidiplakeista ja ihmisen tiedonkäsittelyn kyvyistä.

Korkea verenpaine 53-vuotiaana ja nopea verenpaineen nousu edeltävien kymmenen vuoden aikana oli yhteydessä useampiin vaurioihin aivojen valkeassa aineessa.

Vielä aiemmin korkealle noussut verenpaine oli yhteydessä pienempään aivojen tilavuuteen. Tämä tulos on niiltä, joiden verenpaine oli korkea 43-vuotiaana ja noussut selvästi edellisen seitsemän vuoden aikana.

Yhteyttä amyloidiplakkeihin ei löytynyt.

Tulokset osoittavat, että korkea verenpaine voi alkaa vaurioittaa aivoja jo aiemmin kuin on arvioitu. Se myös näytti, että ikävuodet 30–50 voivat olla erityisen merkityksellisiä aivojen terveyden kannalta.

Jotta aivot säilyisivät mahdollisimman terveinä, säännölliset verenpaineen mittaukset pitäisi aloittaa 40 vuoden iässä tai jopa aiemmin, tutkijat esittävät.

Niin voitaisiin estää tutkimuksessa löydettyjä muutoksia, jotka ajan mittaan voivat johtaa aivojen toiminnan heikkenemiseen. Se voi näkyä arjessa ajattelun vaikeutumisena tai käyttäytymisen muuttumisena.

Mittaukset ovat ainoa tapa todeta korkea verenpaine, sillä ihminen ei itse tunne sitä.

Korkea verenpaine on Suomessa tavattoman yleinen. Noin joka toisen yli 30-vuotiaan miehen ja lähes joka toisen naisen käytössä on verenpainelääke tai verenpaine on korkeaksi määritelty 140/90 elohopeamillimetriä tai enemmän.

Kohonnut verenpaine on tärkeimpiä sydän- ja verisuonitautien vaaratekijöitä. Pitkään jatkuessaan se vaurioittaa valtimoita ja johtaa ateroskleroosiin eli valtimoiden kovettumiseen.

Seurauksena voi olla aivoverenkierron häiriö kuten aivoinfarkti tai aivoverenkierto. Toistuvista pienistä aivoinfarkteista voi seurata muistisairaus.

Korkea verenpaine aiheuttaa myös sydämen vajaatoimintaa ja vaurioita munuaisiin.

Verenpainetta lasketaan elintapoja muuttamalla ja tarvittaessa lääkkeillä. Verenpainelääkkeitä syö noin miljoona suomalaista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vastustajan kannattajien ele liikutti vaimonsa menettäneen valmentajan kyyneliin: 92 000 katsojan stadion loisti vaaleanpunaisena

    9. 9

      Vuonna 1995 salaperäinen Sacklerin suku toi markkinoille kipulääkkeen, jota kaupattiin aggressiivisesti vaaroista huolimatta – Nyt perhettä syytetään satojentuhansien amerikkalaisten kuolemasta

    10. 10

      Hallitus aikoo selvittää pakkoavioliittojen erillisen kriminalisoimisen – Oikeusministeri Henriksson: ”Kyse traagisista ihmiskohtaloista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    10. 10

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    11. Näytä lisää