”Jos joku päättää ampua poliisia, siinä on aika monta moraalista pidäkettä ohitettu” – Poliisiin kohdistunut väki­valta on kaksin­kertaistunut Suomessa 2000-luvulla

Vaikka poliisin kohdistuvat ampumiset ovat harvinaisia, väkivalta on monimuotoistunut ja sen intensiteetti on tutkijan mukaan kasvanut.

Kesäkuussa 2016 tapahtuneessa välikohtauksessa Vihdissä mies ampui poliisin.

Poliisiin kohdistuva väkivalta ei ole harvinaista, vaan sen määrä kasvaa sekä Suomessa että muualla Pohjois-Euroopassa, sanoo oikeustieteen tohtori Henri Rikander.

Kuluvan viikonlopun aikana Suomessa on ammuttu kolmea poliisia. Sunnuntain kahteen poliisin kohdistuneiden ampumisten lisäksi poliisia ammuttiin ilma-aseella kasvoihin Jyväskylän Säynätsalossa lauantaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat