Kotimaa

Adoptoitavista lapsista suurin osa on Suomessa syntyneitä, ulkomailta adoptoitujen osuus on pudonnut nopeasti

Adoptioon liittyvässä keskustelussa useimmin esille nousee ulkomailta adoptointi. Todellisuudessa kuitenkin nykyään yli kolme neljästä Suomessa adoptoitavasta on syntynyt Suomessa.

Ulkomailta adoptoitujen määrä on pudonnut viime vuosina selvästi, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Nykyään suurin osa Suomessa adoptoitavista on myös syntynyt Suomessa.

”Ulkomailta adoptiota hakevien lukumäärässä on ollut selkeä lasku. Ehkä perheellisyyden yleinen väheneminen näkyy myös adoptioissa”, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula.

Adoptioiden kokonaismäärä nousi marginaalisesti. Suomessa tehtiin vuonna 2018 yhteensä 404 adoptiota, joista tyttöjä oli 212 ja poikia 192.

Adoptoiduista ulkomailla syntyneitä oli 95 ja Suomessa syntyneitä 309. Vielä vuonna 2005 ulkomailta adoptoitiin yhteensä 338 lasta, ja Suomessa syntyneitä adoptoitiin samana vuonna 177.

”Useissa kohdemaissa lastensuojelutyö on vahvistunut. Ulkomaille luovutetaan aiempaa vähemmän lapsia, sillä heille löydetään entistä useammin uusi perhe kotimaasta. Kokonaan avuntarve ei kuitenkaan ole poistunut”, Pärssinen-Hentula toteaa.



Adoptioista perheen sisäisiä oli lähes kaksi kolmasosaa.

Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan prosessia, jossa aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli adoptoi puolisonsa biologisen lapsen. Mikäli lapsella on olemassa toinen biologinen vanhempi, on tämän luovuttava juridisesta vanhemmuudesta ennen adoptiota.

”Uusperheiden adoptiot ovat tyypillisiä perheen sisäisiä adoptioita. Adoptiolla vahvistetaan lapsen juridista asemaa”, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Kaisa Tervonen-Arnkil.

Perheen sisäisistä adoptioista 127 tapahtui samaa sukupuolta olevien avioparien tai rekisteröityjen parien perheissä.

Täysi-ikäisten adoptointi on lisääntynyt. Vuonna 2018 adoptoitiin 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä yhteensä 131. Valtaosa täysi-ikäisten adoptioista oli perheen sisäisiä adoptioita.



Suomen jälkeen viime vuonna adoptoitujen yleisin syntymämaa oli Thaimaa, josta adoptioita tehtiin 22. Etelä-Afrikasta adoptoitiin 13, ja Kiinasta yhdeksän. Nämä maat ovat olleet adoptiomaiden kärkitrio myös aiempina vuosina.

”Thaimaa on ollut viime vuosina suosittu kohdemaa. Hakijoita houkuttelee muun muassa suhteelliset joutuisat adoptioprosessit”, Pärssinen-Hentula kertoo.

Ulkomailla syntyneiden adoptioista noin 60 prosenttia oli kahden vanhemman adoptioita. Näissä adoptioissa vanhempien tyypillisin ikä oli 40–44 vuotta, ja adoptoitava lapsi oli alle viisivuotias lähes 60 prosentissa tapauksista. Vuonna 2012 voimaan tulleessa adoptiolaissa alaikäisen adoptoivalle vanhemmalle on määritelty 50 vuoden yläikäraja, joka rajaa pois osan hakijoista.

Suomessa syntyneiden adoptioista kahden vanhemman adoptioita oli vain 16 prosenttia.

Oikaisu 26.8. klo 9:52: Perheen sisäisiin adoptioihin liittyvä sitaatti kuuluu Pelastakaa lapset ry:n kehittämispäällikkö Kaisa Tervonen-Arnkilille, ei aluetoiminnan johtaja Kristiina Mattiselle.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    2. 2

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    8. 8

      Ilmastopaneelin puheenjohtajan mielestä tiukka ilmastopolitiikka on etu suomalaisille vientiyrityksille: ”Suomessa on tästä omituinen harha”

    9. 9

      Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    10. 10

      Aalto-yliopiston professori nimitti korkeakoulua arvostelleita opiskelijoita ”kaheleiksi”, yliopiston mukaan kommentit ovat asiattomia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää