Kotimaa

Äiti ja isäpuoli jättivät 6-vuotiaan pojan yksin kotiin yöksi, tuomittiin lapsen heitteille­panosta

Poliisit löysivät lapsen aamulla asunnosta

Käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin äidin ja isäpuolen, jotka jättivät kuusivuotiaan lapsen yön ajaksi yksin kotiin. Isänsä luona asunut poika oli ollut viikon äidillään. Viimeisenä iltana äiti ja tämän uusi puoliso olivat lähteneet kotoa ja jättäneet pojan yksin nukkumaan, haastehakemuksessa sanotaan.

Paikalle hälytetyt poliisit olivat löytäneet pojan aamulla.

”Lapsi on ollut yksinään asunnossa seuraavaan aamuun noin kello kahdeksaan saakka, jolloin paikalle hälytetyt poliisit ovat havainneet, että hän on ollut asunnossa yksinään”, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan lapsi oli niin pieni, että äiti ja isäpuoli aiheuttivat tälle hengen- tai terveydenvaaran. Isäpuoli myönsi kuulustelussa rikoksen, mutta äiti kiisti sen.

Äiti tuomittiin myös kunnianloukkauksesta. Syyttäjän mukaan hän teki hätäkeskukseen ja kaupungin sosiaalitoimelle valheellisen ilmoituksen, jossa hän syytti kymmenenvuotiasta poikaa lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

”Ottaen huomioon sen, että poliisi on aloittanut ilmoituksen vuoksi tutkinnan, on naisen teko ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä pojalle ja hänen vanhemmilleen taikka heihin kohdistuvaa halveksuntaa”, syytteessä sanotaan.

Syytteen mukaan valheellisen ilmoituksen motiivina oli huoltajuusriita. Nainen kiisti myös kunnianloukkauksen.

Rikokset tapahtuivat Jämsässä vuonna 2017. 37-vuotias äiti tuomittiin 50 päiväsakkoon ja 32-vuotias isäpuoli 40 päiväsakkoon.

STT on saanut Keski-Suomen käräjäoikeudelta vasta haastehakemuksen ja tuomiolauselman. Tiedossa ei siis ole vielä, tuomittiinko nainen ja mies syyttäjän teonkuvauksen mukaisesti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    5. 5

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    8. 8

      Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää