Kotimaa

Ainutlaatuinen tutkimus paljastaa: Moni hakeutuu opintoihinsa tietämättä, mitä todella haluaa opiskella

Tutkimuksessa selvitettiin syitä, miksi opiskelijat hankkivat useamman kuin yhden opinto-oikeuden. Asta Järviselle ”oma juttu” selkiytyi vasta valmistumisen jälkeen.

Jos jo korkeakouluun hakiessa opiskelijoilla olisi paremmin tietoa itselle sopivasta alasta ja tarjolla enemmän ohjausta, he löytäisivät varmemmin oman alansa ja päätyisivät vaihtamaan aiempaa harvemmin alaa.

Moni hakeutuu opintoihinsa vailla selkeää käsitystä siitä, mitä todella haluaisivat opiskella tai millä alalla työskennellä.

Tällainen johtopäätös on vedettävissä Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimuslaitos Otuksen tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin syitä, miksi opiskelijat hankkivat useamman kuin yhden opinto-oikeuden. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu.

Tutkimuksen mukaan arviolta puolet toisen opinto-oikeuden hankkivista hankkii opinto-oikeuden opintojen ensimmäisten vuosien aikana, ennen korkeakoulututkinnon suorittamista.

Viidennes hankki toisen opinto-oikeuden valmistumisen tienoilla. Vain reilu neljännes kyselyyn vastanneista siirtyi uusin opintoihin työelämästä.

Kaksi kolmannesta, 66 prosenttia, vastaajista ilmoitti tärkeäksi syyksi alan vaihtoon kiinnostuksen uutta alaa kohtaan.

Yleisin syy toisen opinto-oikeuden hankkimiselle on tutkimuksen mukaan ”oman jutun” etsiminen, löytäminen tai muuttuminen, sanoo tutkimuksen toinen tutkija Tuukka Salminen.

”Oman jutun” löytämiseen liittyy hänen mukaansa esimerkiksi kokemus soveltumattomuudesta ensimmäiseksi valitulla alalla sekä tähän kytkeytyvä halu vaihtaa alaa.

Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspolitiikan asiantuntija Jani Kykkäsen mukaan tuloksista näkyy tehokkuusajattelu, jossa nuoria on patistettu korkeakouluopintoihin nopeasti ja valmistumaan nopeasti ilman, että heidän on annettu miettiä omia valintojaan.

”Oman polun löytäminen on lähtökohtaisesti hyvä asia. Opiskelijoiden syyllistämisen sijaan pitäisi miettiä, mikä ajaa ihmisiä tekemään valintoja. On ymmärrettävää, että kiinnostuksen kohde kehittyy. Ohjausta tarvitaan enemmän myös korkeakouluopintojen aikana.”

Tutkimuksen mukaan nuorien, vasta korkeakouluopintonsa aloittaneiden sekä työelämästä opiskelemaan palanneiden välillä on kuitenkin suuria eroja syissä, joiden takia toinen opinto-oikeus hankitaan.

Nuoremmilla päätökseen vaikuttaa enemmän suoraan opintoihin ja opiskeluun liittyvät tekijät, vanhemmilla ja pidempään opiskelleilla sen sijaan työllistymiseen liittyvät tekijät.

Ennen tutkinnon suorittamista toisen opinto-oikeuden hankkimiseen päätyneistä kolmasosa kertoi opiskelukavereiden puutteen tai huonon ilmapiirin olleen melko tärkeä tai erittäin tärkeä syy opiskelupaikan vaihtamiselle. Tämä koskee Salmisen mukaan erityisesti nuoria opiskelijoita.

”Erityisesti uusien opiskelijoiden opiskelumotivaation ja -viihtyvyyden kannalta on tärkeää, että opintojen alkuvaiheessa löytyy opiskelukavereita”.



Opintojen edetessä työelämään ja tulevaisuuteen liittyvät tekijät alkoivat sen sijaan painaa enemmän, Salminen kertoo. Noin kolmannekselle vastaajista työllistävämmän ammatin hankkiminen oli ollut tärkeä syy toisen tutkinto-oikeuden hankkimiselle.

Työelämästä opintoihin palaavista 84 prosenttia piti uudelle työuralle suuntautumista melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä syynä toisen opinto-oikeuden hankkimiselle. Omien työllistymismahdollisuuksien parantaminen oli työelämän liittyvistä syistä ylivoimaisin yleisin yksittäinen syy.

Tutkimuksen työllistävämmän ammatin hankkimista tärkeänä syynä pitäneet olivat muita useammin valinneet ensimmäisen opiskelupaikkansa omien kiinnostustensa perusteella, mutta muita harvemmin työllistymisen perusteella.

Ammatillisesta reviirin laajentaminen sekä huoli omasta työllistymisestä olivat myös Asta Järvisen motiivit uuden tutkinnon suorittamiseksi.

Järvinen valmistui puolitoista vuotta sitten englannin ja ranskan kielen opettajaksi Jyväskylän yliopistosta ja on sen jälkeen toiminut Padasjoella opettajan sijaisena. Järvisellä töitä on riittänyt, mutta kieltenopettajilla voi työllistyminen olla vaikeaa, etenkin yliopistokaupungeissa.

Tänä syksynä Leppänen aloitti myös opinto-ohjaajan maisteriopinnot Itä-Suomen yliopistossa töiden ohella. Se tarkoittaa matkustamista Joensuuhun. Vaikka ison osan opinnoista voi suorittaa monimuoto-opiskeluina ja etänä, myös pakollista lähiopetusta on tiedossa.

”Aika sumplimista se on ja vaatii joustoa kaikilta osapuolilta”, hän kertoo.

Keväällä hän aikoo siirtyä täysipäiväiseksi opiskelijaksi.

Kielet olivat Järviselle lempiaineita lukiossa ja sen perusteella hän päätyi hakemaan lukemaan niitä myös yliopistoon alan työllistymisnäkymiä miettimättä. ”Ajattelin, että kielet on ne, mistä tykkään ja olisi kiva osata niitä hyvin.”

Vaikka Järvisen suvussa on opettajia, omalla kohdallaan hän alkoi tosissaan ajatella opettajan uraa vasta muutama vuosi opintojen alettua.

”Ihan alun perin olin oikeastaan päättänyt, että en nimenomaan halua opettajaksi. Lopulta tajusin, että opetus ja koulutus ovat kuitenkin ne, mitkä minua kiinnostavat”, Järvinen kertoo.

Samaan aikaan hän kypsytteli ajatusta opinto-ohjaajan työstä. Hän haki opinto-ohjauksen koulutukseen ensimmäisen kerran jo Jyväskylässä opiskellessaan mutta jäi ensimmäiselle varasijalle.

”Tiesin, että haluaisin vielä jotain muuta kuin kieltenopettajuuden. Halusin laajentaa omaa perspektiiviä ja ammattitaitoa. Ja kyllähän kyse on myös omien uramahdollisuuksien laajentamisesta”, Järvinen sanoo.

Järvistä kiinnostavat paitsi itse opinto-ohjaajan työ myös koulutuksen kehittämiseen ja tutkimiseen liittyvä työ.

Arviolta noin puolet useamman opinto-oikeuden hankkivista suorittaa tutkinnon ensimmäisistä opinnoistaan. Suurin osa niistä, jotka eivät suorita tutkintoa, vaihtavat opiskelupaikkaa opintojen alkuvaiheessa.

Leppäselle oli selvää, että hän suorittaisi myös ensimmäisen tutkintonsa loppuun.

”Muutenkin opintojen aloittaminen tuntui nyt sopivammalta ajankohdalta myös elämäntilanteen osalta.”

Fakta

Näin tutkimus tehtiin


 Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Aineistoina olivat alkuvuodesta 2018–2019 kerättyä laadullinen kyselyaineisto sekä tämän pohjalta maaliskuussa 2019 toteutettu määrällinen kysely.

 Laadullisessa aineistossa useamman opinto-oikeuden hankkineita pyydettiin kertomaan omin sanoin heidän opintopoluistaan ja sen muotoutumiseen vaikuttaneista tekijöistä. Laadullinen aineisto koostui 170 vastaajasta.

 Opintopolkujen kuvauksista tunnistettiin useamman opinto-oikeuden taustalla vaikuttaneita syitä ja näiden syiden välisiä yhteyksiä.

 Määrällinen kysely rakennettiin laadullisen aineiston analyysin pohjalta. Tunnistetuista syistä muodostettiin väittämiä, joiden osalta vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka tärkeitä tekijät olivat olleet useamman opinto-oikeuden hankkimisen kannalta.

 Yhteensä kysymyksiä oli 55. Vastaajalle esitettyjen kysymysten lukumäärä riippui opinto-oikeuksien määrästä.

 Määrälliseen kyselyyn vastasi yhteensä 786 vastaajaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää