Kotimaa

Poliisipäälliköiden virka­rikos­syytteiden käsittely jatkuu, syyttäjät moittivat aiempaa tuomiota kikkailusta ja poliisi­johdon suosimisesta

Käräjäoikeus hylkäsi juhannuksen alla kaikki syytteet Helsingin poliisin tietolähdetoiminnan epäselvyyksistä.

Helsingin poliisin tietolähdetoimintaan liittyvien epäselvyyksien käsittely tuomioistuimessa jatkuu. Helsingin hovioikeus on myöntänyt syyttäjille jatkokäsittelyluvan korkeita poliisipäälliköitä koskevassa virkarikosasiassa.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi ennen juhannusta kaikki syytteet. Syytettyinä ovat muiden muassa entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin entinen poliisikomentaja Jukka Riikonen ja nykyinen poliisipäällikkö Lasse Aapio.

Käräjäoikeuden mukaan Helsingin poliisin tietolähdetoiminnassa ei syytteiden tekoaikoina noudatettu tietolähdetoiminnan järjestämistä ja toteuttamista koskevia velvoittavia säännöksiä ja määräyksiä.

Helsingin poliisilaitoksessa työskennelleiden syytettyjen osalta syytteet kuitenkin hylättiin, koska silloin ei ollut valtakunnallista tietolähderekisteriä, joihin lähteet olisi voitu merkitä.

Ylin poliisijohto ei käräjäoikeuden mukaan ollut tietoinen epäselvyyksistä, joten myös heidän syytteensä hylättiin.

Epäselvyydet liittyivät Jari Aarnion johtaman huumepoliisin toimintaan.

Syyttäjät lähtevät valituksessaan siitä, että käräjäoikeus on arvioinut sekä lakia että esitettyä näyttöä väärin ja syytetyille edullisesti.

Hylkäävä päätös sisältää kyseenalaista kikkailua, ja näkökulma on ”valikoiva käräjäsalitodellisuus”, todetaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen allekirjoittamassa tiukkasävyisessä valituksessa.

Syytteissä on kysymys siitä, että syytetyt eivät ole tehneet mitään tietolähdetoiminnan järjestämiseksi säännösten mukaisesti, syyttäjät painottavat.

He ihmettelevät esimerkiksi sitä, miksi toistuvat epäilyt lainvastaisesta toiminnasta eivät käräjäoikeuden mukaan synnyttäneet esimiehille velvollisuutta selvittää asiaa. Riittäväksi on katsottu, että he olettivat jonkun toisen puuttuvan virheelliseen menettelyyn.

Kukaan syytetyistä ei vuosien varrella myöskään tuonut esiin sitä, ettei lähteitä voida kirjata, koska valtakunnallinen rekisteri puuttuu, syyttäjät jatkavat.

Heidän arvionsa mukaan käräjäoikeus jätti kirjaamatta syytettä tukevaa näyttöä ja kirjasi todistajien lausumia virheellisesti niin, että ne olivat syytetyille edullisia.

”Käräjäoikeus on arvioinut yksittäisiä tapahtumia ja sitä koskevaa todistelua pistemäisesti pilkkomalla kokonaisuuden ja etsinyt yksittäisistä tapahtumista vastaajille edullisia seikkoja.”

Syyttäjät korostavat, että kyse on vakavista syytteistä, koska tietolähdetoiminnan dokumentoinnilla pyritään turvaamaan sen valvonta ja viime kädessä tietolähteen henki ja terveys. Sillä myös torjutaan poliisin korruptiota.

Helsingin hovioikeudesta arvioidaan, että asian käsittely alkaa viimeistään alkuvuodesta 2020. Tällä hetkellä näyttää siltä, että käsittelystä tulee yhtä laaja kuin käräjäoikeudessa. Siellä käsittelyyn käytettiin 50 istuntopäivää.

Fakta

Poliisijohdon syytteet kytkeytyvät Aarnio-juttuun


 Syytteet koskevat epäselvyyksiä Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoiminnassa eli yhteistyössä alamaailman tietolähteiden kanssa.

 Jari Aarnion johtama huumepoliisi ei noudattanut tietolähdetoiminnasta annettuja säännöksiä.

 Korkeaa poliisijohtoa syytetään valvonnan laiminlyönnistä, koska he eivät puuttuneet tähän epäkohtaan.

 Syytteessä ovat muiden muassa entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin entinen poliisikomentaja Jukka Riikonen, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio ja keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot.

 Syytteessä on myös Aarnio ja kaksi hänen alaistaan.

 Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa 2019 kaikki syytteet.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    5. 5

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    6. 6

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

    8. 8

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    9. 9

      Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää