Kotimaa

Kolme vuotta syyttömänä vankeudessa istunut mies vaati miljoonakorvausta, sai 500 000 euroa

Mies vaati valtiolta yli miljoonan euron korvausta.

Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi torstaina yli kolme vuotta syyttömänä vankilassa istuneen miehen korvausvaatimuksen.

Mies vaati oikeudessa valtiolta yli miljoonan euron kärsimyskorvausta. Summa oli lähes kaksinkertainen verrattuna siihen korvaukseen, jonka Valtiokonttori oli aiemmin päättänyt maksaa hänelle.

Nykyisin noin 50-vuotias mies tuomittiin helmikuussa 2014 murhasta ja muista rikoksista elinkautiseen vankeuteen.

Silloisen tuomion mukaan mies oli murhannut 31-vuotiaan miehen ampumalla tätä kahdesti selkään metsässä Äänekosken Konginkankaalla tammikuussa 2013.

Mies vapautettiin monipolvisen oikeusprosessin jälkeen vuonna 2017.

Hän ehti olla kiinni otettuna, pidätettynä, tutkintavankeudessa ja vankilassa 1 268 vuorokautta.

Valtiokonttori päätti maksaa miehelle kärsimyskorvauksena yhteensä 520 000 euroa eli noin 410 euroa jokaiselta vuorokaudelta, jonka hän oli vapautensa menettäneenä.

Korvaussumma ei tyydyttänyt miestä. Hän vaati oikeudessa korvauksen korottamista 1 014 400 euroon.

Käräjäoikeuden mukaan mies ei ole oikeutettu vaatimaansa korvaukseen. Tuomion mukaan Valtiokonttori oli ottanut korvaussummassa riittävällä tavalla huomioon vapaudenmenetyksen keston, epäillyn teon ja määrätyn elinkautisen rangaistuksen.

Valtiokonttorin maksama korvaus on tavanomaista suurempi. Tavallisesti vapaudenmenetyksestä maksetaan korvausta 120 euroa vuorokaudelta.

Mies sai maksettavakseen hieman alle 800 euroa valtion oikeudenkäyntikuluja.

Tuomiosta on mahdollista valittaa ylempään oikeusasteeseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla, yliasia­miehen palkkaa ja etuja heikennettiin

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    6. 6

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    7. 7

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    8. 8

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    9. 9

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    10. 10

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää