Kotimaa

Vanhoja kirjoja on jo niin paljon, että ne ovat ongelma­jätettä: ”Tämä on vähän kuin kalan­perkuuta norjalaisella kala­tehtaalla”, sanoo kirjoja työkseen repivä Roke Laitinen

Vanhoja kirjoja on niin paljon, että osasta on tullut jo ongelmajätettä. Nyt niistä silputaan eristemateriaalia rakennuksiin.

Työntekijä Roke Laitinen irrottaa kevyesti kannet Veikko Huovisen pehmeäkantisesta Siintävät vuoret -kirjasta. Sen jälkeen hän tarttuu Helvi Hämäläisen järeään muistelmateokseen. Tarvitaan vähän enemmän voimaa, mutta Laitinen vääntää kannet irti niteestä ilman mattoveistä.

Vuoroaan odottavat keittokirjat, tietokirjat ja oppikirjat, joista aika on selvästi ajanut ohi. Laitisen käsittelyyn on matkalla myös Valittujen Palojen kirjoja, Alistair MacLeania, Toivo Pekkalaa, Paavo Rintalaa ja Tommy Tabermannia.

”Tämä on vähän kuin kalanperkuuta norjalaisella kalatehtaalla”, Laitinen sanoo Sovatek-säätiön työpajassa Jyväskylässä.

”Nousukauden kirjat ovat kestäviä, pula-ajan kirjat heikkoja.”

 

”Nousukauden kirjat ovat kestäviä, pula-ajan kirjat heikkoja.”

Nykyään vanhoja kirjoja on niin paljon, että osa niistä on muuttunut lähes ongelmajätteeksi.

Kaikille vanhoille kirjoille ei löydy enää lukijoita eikä käyttöä kirjana. Kovien tai muovitettujen kansien takia ne eivät kelpaa sellaisenaan paperinkeräykseen. Iso osa hylätyistä kirjoista poltetaan energiaksi.

Kirjoja repimällä Sovatekin työntekijät antavat kirjoille uuden käyttötarkoituksen: paperisista sisäsivuista tehdään lämmöneristettä rakennuksiin.

Kuntouttavaa työtoimintaa tarjoava jyväskyläläinen Sovatek aloitti maaliskuussa kirjojen lajittelun eristemateriaaliksi Ekovillalle.

”Sana levisi kulovalkean tapaan. Kirjoja rupesi tulemaan hirveitä määriä. Nytkin 600 litran jäteastia tulee melkein päivittäin täyteen”, kertoo Sovatekin tuotantopäällikkö Hannu Hämäläinen.


Ummehtuneelta haisevat ja kosteusvaurioiset kirjat lajitellaan jäteastiaan. Kannet päätyvät poltettaviksi. Myös kiiltäväpintaiset muovimaiset sisäsivut lajitellaan erikseen.

Paperiset sisäsivut ladotaan kuormalavan päälle kuutioksi ja pakataan muoviin. Sovatekille tuoduista kirjoista lajitellaan kuukausittain noin kahdeksan lavallista eristeraaka-ainetta. Hämäläisen mukaan työpajalla on tuotettu puolessa vuodessa noin 30 000 kiloa raaka-ainetta.

”Vähän alussa ihmeteltiin, miten hyvää kirjaa tulee valtavasti: onko tietotekniikkakausi mennyt oikeasti tähän, että hyväkuntoiset kirjat joutavat nyt raaka-aineeksi?”


Nyt alkuihmetys on haihtunut ja kirjojen repiminen lämmöneristeeksi on pajan työtehtävä siinä missä muutkin.

 

”Onko tietotekniikkakausi mennyt oikeasti tähän, että hyväkuntoiset kirjat joutavat nyt raaka-aineeksi?”

Antikvariaateissa tiedetään hyvin, että kaikille kirjoille ei löydy enää ottajia. Moni antikvariaatti valikoi myyntiin ottamansa kirjat tarkasti. Osa ei huoli uusia kirjoja ennen kuin on saanut tyhjennettyä vanhoja varastojaan.

Helsinkiläisen Kampintorin antikvaarisen kirjakaupan kauppias Timo Surojegin kertoo, että kaupaksi käyvät tietynlaiset tietokirjat, kaunokirjallisuuden klassikot ja moderni laadukas kaunokirjallisuus.

Tietosanakirjoja antikvariaatit eivät ole ottaneet vuosiin. Surojeginin mukaan antikvariaatit eivät myöskään halua ”takavuosien päiväperhosia tai bestsellereitä”. Ne eivät enää kiinnosta lukijoita, tai niistä on valtava ylitarjonta.

”Kun tavaraa on julkaistu vuosikymmenten aikana niin paljon, siitä tietty prosentti muuttuu väkisin epäkurantiksi. Kyllä se vain on tosiasia, ettei kaikille kirjoille ole markkinoita eikä niiden varastoinnissa ole mieltä, jos tietää, ettei niille ole kysyntää.”

Surojeginin mielestä on hyvä, jos kirjojen materiaalia käytetään lämmöneristeenä. Hän toivoo kuitenkin, että asiantuntija lajittelisi poistokirjat ennen kuin ne hävitetään, jotta tuhottavaksi ei joutuisi kysyttyjä tai jonkun pitkään etsimiä kirjoja.

 

Antikvariaatit eivät halua ”takavuosien päiväperhosia tai bestsellereitä.

Jyväskylässä Sovatekin poistolaatikkoon tuodut kirjat päätyvät valtaosin revittäviksi. Hannu Hämäläisen mukaan kirjojen omistajat ovat tehneet arvioinnin luopuessaan kirjoista. Joskus työntekijät noukkivat sivuun joitain kirjoja.

Revityt kirjat kuljetetaan Ekovillan tehtaalle, jossa ne lajitellaan uudelleen, murskataan ja kuidutetaan eristeeksi. Kirjojen sivut muuttuvat pumpulimaiseksi puukuitueristeeksi.

Kirjat ovat kuitenkin vain pieni osa raaka-aineesta. Pääosin eriste valmistetaan kotimaisesta keräyspaperista ja painotalojen ylijäämänä syntyvästä jätepaperista.

”Ostamme vuodessa noin 30 000 tonnia paperiraaka-ainetta. Siitä vain noin prosentti eli noin 300 tonnia on vanhaa kirjaa”, kertoo Ekovillan operatiivinen johtaja Lauri Törrö.

”Mutta koska se [kirjojen lajittelu raaka-aineeksi] on kotimaista, työllistävää ja kierrätyshengen mukaista, olemme halunneet sitä tukea ja tehdä.”


Myös Ekovillan omissa tehtaissa kotitalouksien keräyspaperia ja poistokirjoja lajitellaan käsin raaka-aineeksi.

Lämmöneristeeksi päätyvät kirjat toimivat myös hiilinieluna, sillä niihin sitoutunut hiili ei päädy poltettavaksi vaan jatkaa kiertoaan.

Törrön mukaan kilo ekovillaa sitoo jopa 1,23 kiloa hiiltä, koska sen tuotantoprosessi on kehitetty energiatehokkaaksi ja raaka-aine tulee läheltä. Eristeen valmistaminen ei tuota hiilidioksidia enempää kuin siihen sitoutuu puupohjaisena raaka-aineena.


Vanhojen kirjojen valtava määrä tiedetään myös Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksessa. Sen myymälöihin toimitetaan vuosittain noin puoli miljoonaa kiloa kirjoja, jotka viedään lajiteltavaksi Nihtisillan lajittelukeskukseen. Sinne saapuu myymälöistä päivittäin yhdeksän lavallista kirjoja.

Tuoteryhmävastaava Miia Podworskyn mukaan kolmasosa kierrätyskeskukseen tulevista lahjoituksista on kirjoja, kolmasosa tekstiilejä ja kolmasosa kaikkea muuta. Hän suhtautuu myönteisesti kirjojen päätymiseen lämmöneristeeksi.

”Se on erittäin hyvä juttu, että niitä pystytään jotenkin hyödyntämään. Se on meidänkin ydinidea, että luonnonvaroja saataisiin säästettyä.”

Kierrätyskeskuksessa on pohdittu lehtien ja pehmeäkantisten kirjojen lajittelua raaka-aineeksi, jota tietyt tahot voivat hyödyntää. Suunnitelmat eivät kuitenkaan ole edenneet puhetta pidemmälle.

Nykyään Nihtisillassa lajitellaan poltettaviksi muun muassa tietosanakirjat, valtaosa sanakirjoista ja huonokuntoiset kirjat. Hyväkuntoiset kirjat hinnoitellaan ja lähetetään myymälöihin.

Kierrätyskeskuksessa jaetaan kirjoja myös ilmaiseksi. Podworsky arvioi, että noin kolmasosa kierrätyskeskukseen päätyneistä kirjoista löytää uuden omistajan ilmaishyllystä.

Kierrätysmyymälöiden kirjavalikoima uusitaan kolmen kuukauden välein. Silloin myymättä jääneet siirtyvät ilmaisjakeluun ja maksuttakin kelpaamattomat päätyvät poltettaviksi.

 

Kolmasosa kierrätyskeskukseen päätyneistä kirjoista löytää uuden omistajan ilmaishyllystä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Saudi-Arabian kuningas oli rahapulassa vuonna 1933, sitten tapahtui ihme – lauantain iskut olivat hyökkäys maan vaurauden ytimeen

    5. 5

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    6. 6

      Ariana Grande sai maistaa omaa lääkettään, kun haastoi vaateketjun oikeuteen tyylinsä kopioimisesta – on nyt itse syytettynä samasta asiasta

    7. 7

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    8. 8

      Tuusula teki klassisen tietoturvamokan: Yksinkertainen kikka avasi salatut dokumentit kenen tahansa luettavaksi

    9. 9

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    10. 10

      Matkakorttien kioskimyyntiin palvelumaksu? HSL lopettamassa kioskien myyntipalkkioiden maksamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljy­laitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta, sanoo Yhdysvallat – Mutta kuvista ilmenee myös risti­riitaisuus

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    9. 9

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    10. 10

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää