Kotimaa

Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

Alkavan viikon sää on pari kolme astetta tavanomaista viileämpää.

Uutta syyshelle-ennätystä odottaneet saanevat alkavalla viikolla pettyä. Mittaushistorian toiseksi myöhäisintä hellepäivää vietettiin vajaa viikko sitten, mutta nyt alkavalle viikolle on luvassa on yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

”Mustaa jäätä voi esiintyä aamutuimaan ja yöllä Etelä-Suomea myöten viikon puolivälin jälkeen”, päivystävä meteorologi Hannu Valta sanoo.

Hänen mukaansa Jäämereltä Suomeen virtaava kylmä ilma laskee lämpötilan pari kolme astetta tavanomaista alhaisemmaksi. Etelä-Suomessa päivälämmöt pysyvät 10 asteen tuntumassa, Lapissa ne jäävät noin viiteen asteeseen.

Suurin piirtein keskiviikon tai torstain kohdalla tuulet heikkenevät ja pilvipeite repeilee sillä seurauksella, että yöt ja aamut kylmenevät. Hallaa ja yöpakkasia saattaa esiintyä Etelä-Suomessa asti.

Viikon puolivälin jälkeen voi meteorologin mukaan sataa lunta tai räntää ainakin Pohjois-Lapissa, mahdollisesti myös Keski-Lapissa.

”Varsinkin päivällä voi tulla lumikuuroja Pohjois-Lapissa. En tiedä, tuleeko sitä niin paljon, että se jaksaa jäädä maahan, mutta muutama sentti ainakin korkeimmissa paikoissa”, hän sanoo.

Maanantaina pohjoistuuli on yhä kohtalaista ja päivällä puuskaista, mutta sen jälkeen ilmavirtaus heikkenee. Maanantaina esiintyy myös jonkin verran hajanaisia sateita eri puolilla Suomea. Idässä ja pohjoisessa tulee paikoitellen yli viisi milliä vettä, muualla sademäärät jäävät vähäisemmiksi. Tiistaina ja keskiviikkona esiintyy meteorologin mukaan vielä paikoin sadekuuroja, mutta ei mitään laaja-alaisempaa.

”Länsirannikolla mereltä voi ajautua sadekuuroja, siellä on sen verran kylmä ilma ja lämmin meri. Meri laukaisee sadekuuroja ja ne voivat ajautua Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen Pohjanlahdelta”, Valta sanoo.

Maanantain jälkeen ei kuitenkaan hänen mukaansa ole luvassa suurempia sateita.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ura on ohi

    2. 2

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    3. 3

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    4. 4

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    5. 5

      Mari Wellingin tuulilasi pommitettiin umpeen kananmunilla kesken ajon: Pian lähikauppaan ilmestyi poikajoukko etsimään munia

    6. 6

      Syyrian hallinto ja kurdijoukot tekivät sopimuksen vastatakseen Turkin hyökkäykseen – Asiantuntija arvioi, miten sodan asetelmat muuttuvat

    7. 7

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    8. 8

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    4. 4

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    5. 5

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    8. 8

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    10. 10

      Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää