Kotimaa

Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

Kiireiseen arkeen haetaan helpotusta kansalaisopiston kursseilta. Opettajina toimivat ammattijärjestäjä, uniterapeutti ja kotitalousopettaja kertovat, mitkä niksit ovat helpottaneet heidän arkeaan.

Maanantaina arki vyöryy taas päälle. Auttaisiko tunteeseen jooga tai mindfulness vai pitäisikö mennä suoraan stressinhallintakurssille? Ainakin ”Taklaa tavarat” -kurssi kuulostaa hyödylliseltä.

Kansalais- ja työväenopistojen kurssiesitteistä voi lukea kiireisen nykyihmisen tarpeet: on paljon kursseja rentoutumiseen, itsetuntemukseen, arjen kiireiden selättämiseen ja elämänhallintaan. Yhden illan lyhytkurssit ovat yhä suositumpia.

Kaikki eivät kursseille ehdi tai pääse, joten HS kysyi kolmelta opistokurssin vetäjältä arkea helpottavia vinkkejä. Ammattijärjestäjä kertoo, miten kodin järjestäminen helpottaa elämää. Uniterapeutti antaa neuvoja hyvään uneen ja kotitalousopettaja nopeaan arkikokkaukseen.

Aloita kodin järjestäminen vaikka yhdestä hyllystä

Ammattijärjestäjä Nina Päivinen:

”Tavaratulva on nykyään valtava. Monet tavarat on hankittu helpottamaan elämää, mutta ajatus kääntyy päälaelleen, jos tavaraa on liikaa. Se voi aiheuttaa pahaa oloa, vaikka kotona pitäisi olla miellyttävää ja rauhoittavaa.


Kodin järjestämisellä saa aikaa ja tilaa kodin elämään. Ajan kuluessa koteihin on kertynyt paljon tavaraa. Omat keinot tai voimat eivät aina riitä niiden karsimiseen ja kodin järjestämiseen. Usein ei tiedetä, mistä lähteä liikkeelle.

Ennen tavaroiden järjestämistä tavaroita pitää karsia ja pysäyttää uuden tavaran tulo kotiin. Heräteostokset on lopetettava. Kun alat tehdä karsintaa, mieti jo valmiiksi, mihin viet poistetut tavarat. Jos poistopussit pyörivät nurkissa, voi tulla kiusaus hakea tavaraa takaisin hyllyyn.

Kannattaa valita yksi huone tai yksi hylly, josta aloittaa järjestämisen. Esimerkiksi vessa tai kylpyhuone on pieniä tiloja, joiden tavaroihin ei ole tunnesidettä, ja järjestely onnistuu nopeasti. Se innostaa tarttumaan isompiin kohteisiin.

Karsiessa tavaraa kannattaa miettiä, haluaako antaa kullekin tavaralle tilaa kotoa. Käytätkö tätä esinettä tulevaisuudessa? Montako kappaletta saksia tai monetko ulkohousut tarvitset?

Vaatekaapissa kannattaa tarkastella vaatteiden määrää ja kuntoa. Mieti, mitä vaatteita käytät jatkuvasti. Kannattaa suosia monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita. Luovu ’tavoitevaatteista’ eli niistä, joihin suunnittelet joskus mahtuvasi.

On yksilöllistä, mikä on kullekin sopiva määrä vaatteita. Usein vaatekaapin karsinnan jälkeen käy niin, että puolen vuoden jälkeen vaatteita haluaa karsia lisää. Koko ajattelutapa muuttuu.


Kodin järjestäminen muuttaa myös ostokäyttäytymistä. Kaupassa ostoksia harkitsee tarkemmin. Säästyy rahaa.

Joku tekee isoja järjestelyprojekteja, mutta järjestellä voi myös 15 minuuttia päivässä, hylly tai laatikko kerrallaan. Kun järjestelyn pilkkoo osiin, huomaa, että prosessi kuitenkin etenee. Se etenee myös omassa päässä: on helpompi arvioida tavaran tarpeellisuutta ja tehdä luopumispäätöksiä.

Hyvän järjestyksen avain on se, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Iltaisin kannattaa katsoa, että tavarat päätyvät paikoilleen. On myös tärkeää, että säilytyspaikka ei ole tupattu täyteen, jotta sieltä löytää etsimänsä.

Säilytystilan lisääminen ei ole usein ratkaisu. Ensin karsitaan ja vasta sitten mietitään, tarvitaanko lisää säilytyskalusteita.

Omassa kodissani järjestämisen selkein hyöty tuli siivoukseen käytetyssä ajassa. Muutama vuosi sitten käytin kaksikerroksisen talon siivoamiseen lähes kahdeksan tuntia. Aikaa meni tavaroiden siirtelyssä pois imurin ja pölyrätin tieltä.

Nyt siivoan saman talon 1,5 tunnissa. Aiemmin haaveilin siivoojasta. Nykyään nautin siivouksesta, koska siihen ei kulu enää pitkää aikaa.

Kodin järjestämisessä kannattaa olla kärsivällinen ja itselleen armollinen. Tavaramäärä ei ole hetkessä tullut kotiin eikä se sieltä hetkessä lähdekään.”


Stressin selättäminen auttaa unen saamisessa

Uniterapeutti Mari Sydänvuori:

”Uniongelmien syyt voi jakaa kolmeen luokkaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat stressi ja paineet elämässä. Uneen vaikuttavat myös kova viriketulva ja siihen koukuttuminen.

Kolmantena tulee suorittaminen: unikouluun tulee ihmisiä, jotka ovat lukeneet unettomuuden hoidosta kaiken ja noudattavat ohjeita. Silti he eivät nuku. On syntynyt traaginen oravanpyörä, jossa unta yritetään saada suorittamalla.


Monilla uniongelmaisilla hermosto on jatkuvassa hälytystilassa. Öisin havahdutaan pienimpäänkin rasahdukseen.

Nukahtaminen on ihan konkreettisesti irti päästämistä. Se on vaikeaa nykyihmisille, joilla on tarve hallita elämäänsä. Unikoulussa tutkitaan, miten irti päästäminen onnistuisi. Elämän rauhoittaminen ja virikkeiden karsiminen tekevät tilaa hyvälaatuiselle unelle.

Jokaisella on oma tapansa rauhoittua. Se voi olla saunomista, luonnossa liikkumista, joogaa, hierontaa, ystävän kanssa olemista.

Lisäksi olisi hyvä, että jokaisella olisi paikka, jossa hän kokee olevansa kannateltu ja hoidettu. Se antaa turvallisuuden ja riittävyyden tunnetta ja kertoo hermostolle, että kaikki on hyvin.

Kursseilla annan hoivaa: rentouttavaa kosketushoitoa ja korva-akupunktiota. Käytän unikouluissa myös suggestiivisia syvärentoutuksia. Eli toistan rauhoittavia lauseita, jotka kertovat mielelle, ettei tarvitse olla varuillaan.

Kursseilla tärkeitä ovat myös vertaistukikeskustelut. Henkisen tuen lisäksi ihmiset saavat toisiltaan hyviä vinkkejä.

Joudun myös itse tekemään asioita nukahtamisen eteen. Rauhoitun meditoimalla. Nykyään teen sen hyvin yksinkertaisesti: istun alas, pistän silmät kiinni ja istun hiljaa mitään tekemättä 20–30 minuuttia.

Hiljaa istuminen voi tuntua aluksi piinaavalta. Voi olla helpompaa aloittaa meditointi dynaamisella meditaatiolla, jossa mielelle annetaan jotain tekemistä meditaation ajaksi. Netistä löytyy paljon vinkkejä.

Uniongelmien kanssa voi tulla toimeen, mutta se vaatii sitkeyttä ja sitoutumista. Itsekään en joka ilta haluaisi istua alas rauhoittumaan. Mutta kun muutaman kerran olen jättänyt sen tekemättä, olen joutunut yöllä nousemaan ylös istumaan.

Uniongelmat eivät ole hävinneet, mutta minulla on rutiineja, jotka auttavat hallitsemaan tilannetta riittävästi. Avain on rauhoittuminen.”

Suunnittele hyvin, äläkä pelkää valmisruokia

Kotitalouden suunnittelijaopettaja Kati Lindfors:

”Olen viisihenkisen harrastavan perheen äiti. Tiedän, että joskus ruuan pitäisi olla puolen tunnin päästä pöydässä, mutta olen vasta kaupassa ja pää lyö tyhjää. Nopealle arkiruualle on tarvetta.

On hankalaa, jos vasta työpäivän päätteeksi alkaa miettiä, mitä tänään tekisi ruuaksi ja menee vasta sitten kauppaan.


Suunnittelu helpottaa ruuanlaittoa. Viikon ruokalistan miettiminen ja ainesten hankkiminen etukäteen on hyvä idea. Itse ruuanlaitto on nopeaa, kun on tiedossa, mitä aikoo kokata, ja ainekset ovat valmiiksi kaapissa.

Keitot ja erilaiset kastikkeet riisille tai pastalle ovat näppäriä ja nopeita ruokia.

Kiirepäivän pelastajaruokia ovat myös munakas ja ruokaisa sekasalaatti. Molempiin voi laittaa jääkaapista löytyviä tähteitä, ja molemmat valmistuvat nopeasti.

Jollekin päivälle voi suunnitella pataruuan, jonka hauduttaa edellispäivänä valmiiksi. Seuraavana päivänä pitää vain keittää perunat, riisi tai pasta. Ruokaa voi tehdä myös isomman annoksen, jolloin samaa ruokaa riittää useaksi päiväksi tai pakastettavaksi.

Jokaisella on varmasti samat perusruuat, joita tekee usein, koska koko perhe tykkää niistä. Itselläni niitä ovat jauheliha- ja kanakastike, tortillat, makaronilaatikko, lohikeitto, jauhelihakeitto, kasvissosekeitto, texmex- ja kanasalaatti sekä pinaattikeitto ja -letut.

Wokki kypsyy tosi nopeasti, mutta pilkkominen vie aikaa. Siinä voi hyvin oikaista ja ostaa valmiiksi pilkottuja kasviksia pakastealtaasta. Nykyään niitä saa tuorepussissakin.

Puolivalmisteet ja einekset ovat hyvä apu kiireiseen arkeen. Niitä voi yhdistää itse tekemään. Pakastealtaiden tarjontaa kannattaa tutkia.


Jos ruuanlaitossa aikaavievin osuus on kaupassa käynti, voi harkita kaupan ostospalveluita, joissa pakataan ostokset valmiiksi tai tuodaan kotiovelle.

Ei kannata tavoitella sankarinviittaa, vaan tehdä itse sen verran kuin ehtii ja kykenee. Ja aina kannattaa yrittää osallistaa myös muita perheenjäseniä ruuan valmistamiseen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    3. 3

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    4. 4

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    5. 5

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    6. 6

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    7. 7

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    8. 8

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    9. 9

      Yhdysvaltain miljardien dollareiden opioidi­käräjiltä pohja pois: lääkeyhtiöt välttivät syytteet viimeisen yön sovittelussa

    10. 10

      Auto putosi Tuusulanväylältä kuusi metriä lasten koulutielle, kuljettaja kuoli: ”Onni onnettomuudessa, ettei kukaan ollut väylällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    4. 4

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    10. 10

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää