Kotimaa

Kysely: Ura­äidit kokevat työpaikkansa melko perhe­ystävällisiksi

Yhdeksän kymmenestä jäsenkyselyn vastaajasta kertoi, että perheystävällisyys – esimerkiksi työaikojen joustavuus – on tärkeää työpaikkaan sitoutumisen kannalta. Työterveyslaitoksen taannoisen selvityksen mukaan enemmistö työpaikoista mahdollistaa hyvin työn ja muun elämän yhteensovittamisen.

Työpaikan perheystävällisyys ja etenkin joustavat työajat ovat tärkeitä urasuuntautuneille suomalaisäideille, kertovat Mothers in Business -verkoston tuoreen jäsenkyselyn tulokset.

Noin yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoi, että perheystävällisyys on heille tärkeää tai erittäin tärkeää nykyiseen työpaikkaan sitoutumisen kannalta. Samantyyppiset luvut saatiin perheystävällisyyden merkityksestä uuteen työhön hakeuduttaessa.

Verkkokyselyyn vastanneet noin 790 äitiä olivat omaan tilanteeseensa keskimäärin melko tyytyväisiä. He antoivat nykyisen tai viimeisimmän työpaikkansa perheystävällisyydelle kouluarvosanaksi 8,2.

Verkosto teetti kyselyn jäsenilleen elokuun lopulla. Jäsenet ovat urasuuntautuneita ja tyypillisimmin korkeakoulutettuja äitejä, joista enemmistö on kolmi–nelikymppisiä ja noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla.

Kysely ei siis edusta kaikkien työssä käyvien äitien ajatuksia.

Tärkeimpänä työpaikan ominaisuutena vastaajat pitivät joustavia työaikoja. Ne olivat erittäin tärkeitä yli yhdeksälle kymmenestä. Tärkeinä pidettiin myös muun muassa työyhteisön ja etenkin oman esihenkilön myönteistä suhtautumista, etätöiden mahdollisuutta, joustavia lomakäytäntöjä sekä urakehityksen tukemista kaikissa perhetilanteissa.

Noin puolet kyselyyn vastanneista äideistä kuitenkin kertoi, että he olivat joskus ainakin harkinneet työpaikan vaihtamista työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvien haasteiden vuoksi. Heistä runsas neljännes oli vaihtanut työpaikkaa tästä syystä.

Entä mikä on laajempi tilanne suomalaisilla työpaikoilla?

Viimeisin kattava suomalaistutkimus työpaikkojen perheystävällisyydestä on Työterveyslaitoksen (TTL) vuosina 2014–2015 toteuttama kysely. Sen mukaan kolme neljästä työpaikasta mahdollisti työn ja muun elämän yhteensovittamisen ”hyvin tai erittäin hyvin”.

Miesvaltaisilla työpaikoilla tilanne koettiin huonommaksi kuin naisvaltaisilla ja tasaisen sukupuolijakauman työpaikoilla. Kyselytutkimus oli suunnattu työsuojelupäälliköille ja -valtuutetuille, jotka kertoivat oman työpaikkansa käytännöistä.

Yleisimpiä perhe-elämää helpottavia järjestelyjä olivat työaikojen ja -järjestelyjen joustot, kuten yksilöllinen sopiminen poissaoloista tai työajan liukumista. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman työolobarometrin mukaan 68 prosenttia palkansaajista pystyi viime vuonna hyödyntämään joustavia työaikoja.

 

Joustot eivät yksin riitä, ellei työpaikan kulttuuri tue niiden käyttämistä.

Joustot eivät kuitenkaan yksin riitä, ellei työpaikan kulttuuri tue niiden käyttämistä, sanoo TTL:n työn ja perheen yhteensovittamisen asiantuntija, johtaja Salla Toppinen-Tanner.

”Tarjolla olevat käytännöt eivät välttämättä tarkoita sitä, että ihmiset kokevat pystyvänsä hyödyntämään niitä.”

Siksi niiden mahdollisuutta tulisi Toppinen-Tannerin mukaan tuoda työpaikoilla aktiivisesti esiin. Jos esimerkiksi esimiehet hyödyntävät joustavia työaikoja, on alaistenkin helpompaa turvautua niihin.

”Henkilöstön on koettava, että heitä halutaan ymmärtää ja että tarvittaviin joustoihin ja perhevapaajärjestelyihin suhtaudutaan myönteisesti. Ja että esimerkiksi pienet lapset eivät vaikuta siihen, millaisia mahdollisuuksia vanhemmille tarjotaan ja miten he pystyvät etenemään urallaan.”

Myös Mothers in Business korostaa organisaation kulttuurin ja arvojen merkitystä.

Verkosto kehottaa työnantajia kehittämään malleja työn ja muun elämän yhteensovittamiseksi, vaikka kaikki tehtävät eivät mahdollistaisi esimerkiksi etätyötä tai joustavia työaikoja. Perheystävällisyyden tulisi olla läsnä myös työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmissa.

Myös työntekijöiden kohtaaminen arjessa on tärkeää, sanoo verkoston varapuheenjohtaja Susanna Mikkonen.

”Se, saako työpaikalla olla kokonaisvaltaisesti omana itsenään, vai odotetaanko että yksityiselämä jää työpaikan ovien ulkopuolelle. Minusta on tärkeää, että ihminen nähdään kokonaisuutena ja erilaisiin elämäntilanteisiin pystytään suhtautumaan empaattisesti ja joustavasti.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    2. 2

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    3. 3

      Nainen putosi ketjukarusellista ja kuoli Ranskassa: Suomen huvipuistoissa on käytössä muutama onnettomuuslaitetta vastaava karuselli

    4. 4

      Kommentti: Jos tänään ei tapahdu brexit-ihmettä, Boris Johnson ajetaan tilanteeseen, jonka sijasta hän ”makaisi ennemmin kuolleena katu­ojassa”

    5. 5

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    6. 6

      Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa

    7. 7

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani”

    8. 8

      Suositun Netflix-sarjan tekijät haastettiin Yhdysvalloissa oikeuteen: Heidän väitetään vääristäneen poliisin kiisteltyä kuulustelutekniikkaa

    9. 9

      EU:n laajentuminen uhkaa tyssätä: Ranska haluaa hidastaa Pohjois-Makedonian ja Albanian neuvotteluita

    10. 10

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    3. 3

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    4. 4

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    5. 5

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita

    6. 6

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    7. 7

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    9. 9

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    10. 10

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää