Kotimaa

Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

Uuden tutkimuksen mukaan alkoholin käyttö on aiemmin luultua vaarallisempaa keskivartalolihavuudesta ja rasvamaksasta kärsivillä.

Rasvamaksasta kärsivien ei tulisi nauttia alkoholia lainkaan, kertoo uusi Helsingin yliopistollisen sairaalan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n yhteinen tutkimus.

Aikaisemmin turvallisena rajana on pidetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin keskiviikkona julkaistun tiedotteen mukaan 2–3 annosta vuorokaudessa, mutta tutkimuksen perusteella turvallista vähimmäiskäyttörajaa ei sittenkään olisi.

”Pieninä annoksina käytetyn viininkin todetaan lisäävän rasvamaksataudin etenemisen riskiä, ja muu alkoholi peräti kaksinkertaistaa riskin sairastua oireiseen maksatautiin”, sanoo tutkimukseen osallistunut gastroentrerologian eli vatsaelinsairauksiin liittyvien sisätautien erikoisalan erikoislääkäri ja dosentti Fredrik Åberg tiedotteessa.

Hänen mukaansa rasvamaksaa sairastavan on siis vältettävä alkoholia.

Rasvamaksa on Husin tiedotteen mukaan Suomessa käytännössä jo kansantauti, sillä keskivartalolihavuudesta kärsivistä 70–80 prosentilla on rasvamaksa. Aiemmin keski-ikäisten sairautena pidettyä tautia löydetään nykyään myös nuorilta aikuisilta ja lapsilta.

Rasvamaksa tarkoittaa Duodecimin Terveyskirjaston mukaan rasvan runsasta kertymistä maksasolujen sisään. Se on Duodecimin mukaan yleisin maksasairaus, joka todetaan noin neljäsosalla aikuisista.

Rasvamaksa voi vuosien aikana edetä rasvamaksatulehdukseksi, joka voi johtaa maksakirroosiin ja ennakoida myös esimerkiksi tyypin 2 diabetestä. Loppuvaiheeseen edennyttä kirroosia voidaan hoitaa ainoastaan maksansiirron avulla.

Nyt julkaistun tutkimuksen tavoitteena oli löytää tapoja ennaltaehkäistä oireisen maksataudin kehittymistä, jollaiseksi maksakirroosia kutsutaan silloin, kun se aiheuttaa sairaalahoitoa vaativan komplikaation eli esimerkiksi suolistovuodon, munuaisten akuutin vajaatoiminnan tai maksasyövän.

Tutkimuksen mukaan rasvamaksaa sairastavilla oireisen maksataudin riski kaksinkertaistui niillä henkilöillä, jotka nauttivat päivittäin 10–19 grammaa mitä tahansa alkoholia verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet alkoholia. Muuta alkoholia kuin viiniä nauttivilla kaksinkertaistumisen raja oli 10 grammaa päivässä.

Yhdessä alkoholiannoksessa eli esimerkiksi pienessä pullollisessa keskiolutta tai siideriä tai lasissa mietoa viiniä on noin 10–14 grammaa alkoholia.

”Lihavan maksalle on tuopillisesta olutta yhtä paljon haittaa kuin neljästä tuopillisesta laihan maksalle”, Åberg sanoo tiedotteessa.

Tutkimukseen koottiin terveystietoja 8 345 rasvamaksaa sairastavalta potilaalta. Tutkimuksessa käytettiin myös erilaisia rekisteritietoja ja esimerkiksi sairaaloiden hoitoilmoitusrekistereitä.

Rasvamaksa on usein oireeton, eikä välttämättä näy maksa-arvoissa. Vyötärölihavuus onkin tiedotteen mukaan rasvamaksan selkein merkki. Ensimmäinen oire saattaa ilmetä vasta, kun maksakirroosi on jo edennyt.

Rasvamaksaa voi ehkäistä elintapoja muuttamalla eli pudottamalla painoa ja harrastamalla liikuntaa sekä välttämällä alkoholin käyttöä.

Maksakirroosiin kuolee vuosittain yli tuhat ihmistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    4. 4

      Maailman suurimman lentokoneen tehnyt ukrainalainen Antonov selvisi Neuvostoliiton kaatumisesta, mutta Venäjän ja Ukrainan välirikko syöksi sen ongelmiin

    5. 5

      Influenssarokotteen koostumus muuttui, rokottamiset alkavat normaalia myöhemmin

    6. 6

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    8. 8

      Alkava rasvamaksa sekä diabeteksen ja uniapnean oireet herättivät: Huoli omasta terveydestä sai laihduttamaan

    9. 9

      Minkit löysivät paratiisin Oulun ydinkeskustasta, sitten kaupunki järjesti tehopyynnin

    10. 10

      Kun Putin sienestää, keski-ikäinen suomalaismies jonottaa edamia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Porvari vastaan demari, isoveli vastaan pikkuveli – Hirvolan veljekset käyttävät suurta valtaa Suomessa, mutta tänään ei neuvotella vaan pelataan kovaa

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    4. 4

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    5. 5

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    6. 6

      Caitlin Moran joutui vastoin tahtoaan seksivideolle ja haluaa kertoa siitä avoimesti, sillä seksi on feminismin ytimessä

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    8. 8

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    9. 9

      Poliisi pidätti näyttelijä Jane Fondan, 81, tämän osoitettua mieltään Greta Thunbergin ja muiden ilmastoaktivistien puolesta

    10. 10

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää