Kotimaa

Hallitus lupaa lisää rahaa köyhille perheille, mutta yksin­huoltaja­isä Ilkka tinkii jatkossakin syömisestään: ”Eivät riitä oikein mihinkään”

Hallitus aikoo korottaa lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, elatustukea sekä lapsilisää neljännestä tai useammasta lapsesta

Hallituksen kaavailemat korotukset lapsiperheiden ja köyhien asemaan eivät vakuuta helsinkiläistä yksinhuoltajaisä Ilkkaa. Ilkka esiintyy jutussa etunimellä lastensa yksityisyyttä suojellakseen.

Korotukset tuovat kyllä hieman helpotusta, mutta arkea ne eivät Ilkan mielestä pelasta. Niillä on hänen mielestään enemmän symbolinen merkitys.

”Ne tuntuvat hyvin pieniltä, eivätkä riitä oikein mihinkään. Tärkeämpää olisi varmistaa, että kaikilla olisi mahdollisuus peruselämiseen”, Ilkka sanoo.

Hallitus kertoi talousarvioesityksessään korottavansa lapsilisän yksinhuoltajakorotusta ja neljännestä sekä sitä seuraavista lapsista maksettavaa lapsilisää 10 eurolla. Elatustukea korotetaan 7 eurolla. Perusturvaan ehdotetaan 20 euron korotusta.

HS:n keskiviikkona haastattelemat asiantuntijat kiittelevät hallituksen toimia oikeansuuntaisiksi.

”Olennaisinta on se, että suunta on nyt muuttunut. Vaikka mittakaava ei ole merkittävä, suunta on oikea. Se on erittäin tärkeää”, kiitteli köyhyyttä tutkinut professori Juho Saari HS:ssa keskiviikkona.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pasi Moisio vertasi toimenpiteitä valtamerilaivan suunnan kääntämiseen.

HS seurasi Ilkan tasapainoilua niukan toimeentulon varassa kuukauden ajan ja kertoi siitä tammikuussa.

Lue lisää: Yksinhuoltajaisä Ilkka tinkii omasta syömisestään, jotta lapsille jäisi edes jotain.

Ilkka oli ajautunut taloudelliseen ahdinkoon jouduttuaan sairaslomalle ja työttömäksi linja-autonkuljettajan työstään. Työvoimatoimiston kehotuksesta hän oli aloittanut sähköalan opinnot toiveenaan suuntautua uudelle alalle.

Ilkka oli ollut siinä uskossa, että saisi opiskella uuden tutkinnon ansiosidonnaista työttömyyskorvauksella, kun se häneltä yllättäen evättiin. Opintoihin ei aluksi myönnetty sen koommin ansiosidonnaista kuin opintotukeakaan.

Perustoimeentulotuki ei riittänyt edes vuokraan, vaan hän joutui hakemaan täydentävää toimeentuloa elääkseen. Tili oli kesken kuukauden välillä 20 euroa miinuksella ja Ilkka mietti, mistä saada rahaa ruokaan loppukuuksi.

Nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin, Ilkan taloudellinen tilanne on hieman kohentunut. Valitus ansiosidonnaisen epäämisestä hyväksyttiin, ja keväästä lähtien hän on saanut opiskella ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella.

Silti rahasta on edelleen tiukkaa. Ansiosidonnaista Ilkka saa 990 euroa kuussa. Kolmen huoneen ja keittiön vuokra yksityisen vuokrayhtiön omistamassa asunnossa on 1 238 euroa kuussa. Lisäksi päälle tulee 50 euron vesimaksu.

Asumistukea hän saa 255 euroa, joten hän hakee yhä perustoimeentulotukea. Sitä hän sai esimerkiksi syyskuulta 150 euroa. Sen lisäksi hän saa korotettua yksinhuoltajan lapsilisää, vammaistukea, sekä elatustukea yhdestä lapsesta.

Toistaiseksi tuet siis riittävät nyt elämiseen juuri ja juuri. Ansiosidonnainen ei kuitenkaan ihan riitä opintojen loppuun asti.

Ilkalla on neljä lasta, joista yksi asuu vakituisesti hänen luonaan. Siten yksinhuoltajan korotus koskee lapsista vain yhtä.

Kaksi lapsista asuu arkisin hänen entisen vaimonsa äidin eli lasten isoäidin luona. Vanhimmasta lapsesta tällä on oheishuoltajuus. Lapsella on kehitysvamma, ja hän tarvitsee arkeensa tukea ja terapiaa.

Kolmas lapsi asuu vakituisesti toisella paikkakunnalla perhekodissa. Lapset ovat iältään 10–14-vuotiaita.

Lapset kuitenkin viettävät isänsä luona usein viikonloppuja, mikä näkyy menoissa.

”Aika niukasti sitä saa edelleen elää ja laskea menoja. Monesti se jää tukia hakiessa huomaamatta, että minulla on neljä lasta huolehdittavana, vaikka paperilla heistä asuu kotona vain yksi”, Ilkka sanoo.


Enää häntä ei kuitenkaan asumistuen saamiseksi vaadita muuttamaan pienempään asuntoon. Ilkka sai kaupungin perheneuvonnasta lausunnon, jossa perusteltiin suuremman asunnon tarvetta sillä, että hänellä on ajoittain muut lapsensa luonaan.

Ilkka on saanut lisäksi opiskelijakortin, jolla saa alennusta esimerkiksi joukkoliikenteessä. Se on helpottanut arkea. Vieläkään hän ei ole oikeutettu opiskelijaruokailuun opinahjossaan. Siksi hän tinkii yhä päivisin syömisestään ja jättää lounaan koulussa väliin.

Näillä näkymin Ilkan pitäisi valmistua sähköalan opinnoistaan keväällä 2020. Hän kertoo edenneensä opinnoissaan hyvin. Yhä he tekevät joka päivä yhdessä läksyt kotona asuvan lapsensa kanssa, kumpikin omansa.

Lasten kanssa hän kertoo liikkuvansa ulkona ja muutenkin ulkoilevansa.

”Olemme tehneet yhdessä ulkona pidempiä lenkkejä ja myös uimassa käydään yhdessä.”

Selkä on sen johdosta nyt paremmassa kunnossa ja Ilkka uskookin olevansa työkykyinen. Ajatus tulevasta työllistymisestä saa siksi hänet toiveikkaaksi.

Ensi vuoden keväällä edessä on jo alan työharjoittelut ja sen jälkeen Ilkka voi mahdollisesti jo osittain hakea töitä. Edellytys työn tekemiselle on, että kyseessä on päivätyö, jotta hän voi huolehtia kotona asuvasta lapsestaan.

Tulevaisuudessa Ilkka toivoo, että lapset saavat koulutuksen ja saavat hyvän tulevaisuuden. Siinä mielessä hallituksen kaavailema toisen asteen koulutuksen maksuttomuus olisi iso helpotus.

”Esimerkiksi oppikirjat ovat tätä nykyä todella kalliita ja niiden hankkimiseen pitäisi alkaa säästää ajoissa tai ottaa lainaa”, Ilkka sanoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    2. 2

      Huuhkajat otti vahvan otteen EM-paikasta: tilanne 1–0, toinen puoliaika menossa – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsintaottelua

    3. 3

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    4. 4

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin Wikileaks-yhteysmies Roger Stone tuomittiin syylliseksi seitsemään rikokseen

    7. 7

      HS seuraa fanijuhlia: Maali villitsi Huuhkajien kannattajat, nyt mennään kisoihin!

    8. 8

      ”Materialismi on tämän yhteiskunnan juttu” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus ajoi pohjalaiset hurmioon

    9. 9

      Valkean aavikon alta löytyi jääkautinen salaisuus – maan alta erottuvat yhä mammuttien ja niitä metsästäneiden ihmisten jalanjäljet

    10. 10

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    4. 4

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    8. 8

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    9. 9

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Malesialaiskoneen alasampumisen tutkijat julkaisivat äänitteitä Ukrainan separatistien ja Venäjän upseerien puhelinkeskusteluista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää