Kotimaa

Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

Keski-Suomen ely-keskuksen ylijohtajan mukaan asiaa selvitellään parhaillaan. ”Hieman puolin ja toisin tullut väärinymmärretyksi.”

Saarijärveläisellä Milla Wellingillä oli ajatus. Hän halusi perustaa kovan työttömyyden kanssa kipuilevaan Joensuuhun ompelijaopiskelijoiden rekrytointikoulutusta.

Welling ajatteli, että näin kaikki voittaisivat: hän saisi pidettyä osan Rasavil-ulkoiluvaatteiden ja Tepsut-kenkien tuotannosta Suomessa ja Joensuuhun saataisiin mahdollisesti työpaikkoja.

Vaikka Wellingillä on omien sanojensa mukaan vuosikymmenten kokemus yrittäjyydestä, hän päätti hakea apua Keski-Suomen ely-keskuksesta.

Lopputulos tuntui tylyltä: Wellingin mukaan idea tyrmättiin ja kotimaisen tuotannon sijaan ely-keskuksen virkailija kehotti aloittamaan tuotannon Pietarissa.

”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa vai mitä tapahtuu”, Welling sanoo.

Ely-keskusten tehtäviin kuuluvat esimerkiksi yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut, elinkeinoelämän kehittäminen sekä työmarkkinoiden toiminta ja työllisyys.

Alunperin Welling kääntyi Keski-Suomen ely-keskuksen puoleen pyytääkseen apua lastenvaatteiden tuotantoa suunnittelevan yrityksen tuotannon kehittämissuunnitelman sekä kansainvälistymissuunnitelman tekemiseksi.



Lastenvaatteiden valmistusta suunnitteleva yritys on vielä perustamatta, koska esimerkiksi omistuspohjasta ei ole päätetty. Yritystä valmisteleva Welling ei tällä hetkellä ole yrittäjä vaan opiskelija, mutta hänellä on omien sanojensa mukaan vuosikymmenten kokemus yrittäjyydestä.

Toimintaa on hänen mukaansa valmisteltu jo vuoden verran ja esimerkiksi verkkokaupan perustamista, logistiikkaa ja kansainvälistymisen kuvioita on jo selvitetty. Hänen mukaansa yritykseen on jo käytetty omaa rahaa yli 100 000 euroa.

Jalkineille on jo esimerkiksi hankittu alihankkijavalmistaja Italiasta, ja takkien koe-erää on valmisteltu Virossa. Tuotanto on kuitenkin toiminut Wellingin mukaan takkuillen. EU:n alueelta on vaikea löytää sopivaa tehdasta, Welling sanoo.

Joensuussa kauppatieteitä ja oikeustiedettä opiskelleen Wellingin alustavana suunnitelmana oli, että kaupungissa voisi käynnistää tulevien vuosien aikana opiskelijoiden rekrytointikoulutusta. Kaupungissa on hänen tietojensa mukaan tällä hetkellä työttömänä olevia ihmisiä, joilla on käsityötaustaa. Tarkoituksena oli hänen mukaansa aloittaa muutaman henkilön kouluttamisella kaupungissa parin vuoden päästä ja laajentaa työllistettyjen määrää vuosien kuluessa.

Idean taustalla on Wellingin mukaan eräs toinen kotimainen yritys, jolla on kotimaassa sijaitsevassa kaupungissa varasto, varastomyymälä ja muutama ompelija.

Wellingin mukaan Joensuussa on suhtauduttu hankkeeseen myönteisesti. Wellingillä on tiimissään myös henkilö, joka tuntee hyvin Joensuun työllistämisen ongelmat. Joensuun työttömyysaste on ollut 15:n prosentin tuntumassa, selvästi korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.

Wellingin kokemuksen mukaan varsinkin toinen kahdesta ely-keskuksen kanssa käydyssä keskustelussa osallisena olleesta virkailijasta oli kuitenkin tyrmännyt hänen esimerkiksi kansainvälistymistä ja rekrykoulutusta koskevat ideansa tämän viikon maanantaina tapahtuneessa tapaamisessa.

Hänen mukaansa lopulta toinen virkailijoista oli ehdottanut tuotannon harkitsemista Pietarissa.

Wellingin mukaan lopulta häntä kieltäydyttiin auttamasta esimerkiksi kehityssuunnitelman ja kansainvälistymissuunnitelman teossa. Welling kertoo saaneensa kielteisen päätöksen kehityssuunnitelman tekemisestä ja hankehakemuksen valmistelusta tiistaina.

 

”Hieman puolin ja toisin tullut väärinymmärretyksi.”

HS on nähnyt Wellingin muun muassa ely-keskuksen kanssa sähköpostitse käymää kirjeenvaihtoa, muun muassa tämän antaman palautteen saamastaan kohtelusta.

Keski-Suomen ely-keskuksen ylijohtaja Pasi Patrikainen kertoo selvittelevänsä asiaa ja keskustelleensa virkailijoiden kanssa. Hän ei kiistä Wellingin kokemusta tai asioiden nousemista puheenaiheeksi, mutta hänen mukaansa kyse on väärinymmärryksestä.

Virkailijoiden kertoman mukaan he eivät ole sanoneet asiasta aivan niin suoraan kuin Welling on kokenut.

”Hieman puolin ja toisin tullut väärinymmärretyksi”, Patrikainen kuvailee näkemystään tapahtuneesta HS:lle.

Hänen käsityksensä on, että asiantuntijat eivät ole varsinaisesti suoraan kehottaneet lähtemään Pietariin, mutta se on tullut puheeksi asiasta ja eri vaihtoehtoista muuten keskusteltaessa.

”En voi suoraan kieltää, että asiasta ei ole keskusteltu”, Patrikainen sanoo.

 

”En olekaan ainut, jolle on sanottu, että tuotanto pitää perustaa Suomen ulkopuolelle.”

Palautekirjeessään ely-keskukselle Welling kirjoittaa, että ”ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu siltä, että tämä maa ei ansaitse minkäänlaista yritystoimintaa”. Kovin kaukana ei ollut, että hän olisi ilmoittanut perustavansa ”koko yrityksen sittenkin suoraan Kanadaan. Tai ainakin Viroon”, Welling kirjoitti.

Kun tieto Wellingin kokemuksista levisi sosiaalisessa mediassa, selvisi, että hän ei ole kokemuksensa kanssa yksin.

”En olekaan ainut, jolle on sanottu, että tuotanto pitää perustaa Suomen ulkopuolelle”, Welling kirjoitti ely-keskukselle.

Patrikaisen mukaan kotimaisia tekijöitä pyritään ely-keskuksessa tukemaan ”kaikin keinoin”.

Tarkoituksena ei ole ollut tyrmätä vaan avustaa, Patrikainen sanoo. Hänen kokemuksensa on, että kielteinen päätös oli annettu sen vuoksi, että ennen sitä Wellingin olisi vielä selviteltävä joitakin yksityiskohtia. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, etteikö päätös vielä voisi muuttua.

”Kun tilanne etenee, niin totta kai katsotaan uudelleen”, Patrikainen sanoo.

Patrikainen on ollut yhteydessä Wellingiin, pahoitellut tämän kokemaa ja tarjonnut tilaisuutta keskustella asiasta ja selvittää sitä. Myös Pohjois-Karjalan ely-keskus otti Wellingiin heti yhteyttä ja tarjosi apuaan kuultuaan tapauksesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    3. 3

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    4. 4

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    5. 5

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    6. 6

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    7. 7

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    8. 8

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    9. 9

      Hassan Blasimin teos ei kelvannut Finlandia-palkinnon kilpailukirjaksi, koska italialais­kustantamo julkaisi sen arabiaksi viime vuonna

    10. 10

      Auto putosi Tuusulanväylältä kuusi metriä lasten koulutielle, kuljettaja kuoli: ”Onni onnettomuudessa, ettei kukaan ollut väylällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    4. 4

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    10. 10

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää