Kotimaa

Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

Epäiltyjen toimintaan on poliisin mukaan liittynyt saatananpalvontaa, natsismia ja erilaisia fetissejä. Epäillyt ovat kiistäneet ainakin osan rikosepäilyistä.

Neljää henkilöä vastaan on nostettu syytteitä poikkeuksellisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä Pohjanmaalla. Rikosepäilyt ovat osa laajaa kokonaisuutta, josta keskusrikospoliisi tiedotti viime keväänä.

Suomalaismiesten epäillään muun muassa raiskanneen lapsia, kuvanneen tekojaan ja jakaneen niistä tehtyjä tallenteita. Esitutkinnan mukaan hyväksikäytettyjä uhreja on kuusi.

Epäiltyjen toimintaan on poliisin mukaan liittynyt saatananpalvontaa, natsismia ja erilaisia fetissejä.

Keskusrikospoliisi on epäillyt, että yksi seksuaalirikoksen uhreista on huumattu metamfetamiinilla. Poliisi on myös kertonut, että törkeimmässä tapauksessa huumattua suomalaislasta raiskattiin kymmenen tuntia.

Poliisin mukaan seksuaalirikoksia on kuvattu myös suorana verkkoon.

Epäillyt seksuaalirikokset ajoittuvat vuosiin 2007–2014 ja kuva-aineistoa koskevat rikokset vuosiin 2007–2017. Teoista epäillyt miehet ovat pääosin kiistäneet rikosepäilyt tai jättäneet ottamatta kantaa, ovatko he syyllistyneet tekoon.

Lue lisää: ”Tavallinen kaveri” aiheutti ison järkytyksen Töysässä – Moni paikallinen muistaa seksuaalirikosvyyhdin pääepäillyn matkailubisneksestä

Pääepäiltyä vastaan on nostettu syytteet törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä, kuvien hallussapidosta, törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, lapsen hyväksikäytöistä ja törkeistä raiskauksista.

Toinen mies on saanut syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta, törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä ja kuvien hallussapidosta.

Kolmas epäilty on saanut syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Neljättä epäiltyä syytetään muun muassa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Viidennen epäillyn osalta syyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä.

Osa rikosepäilyistä on ehtinyt vanhentua. Kyse oli epäillyistä pahoinpitelyrikoksista, joissa miesten epäiltiin antaneen uhreille päihteitä.

Syytteet käsitellään aikanaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Samat miehet saattavat joutua vastaamaan vielä muihinkin syytteisiin, sillä samaan kokonaisuuteen liittyviä muita rikosepäilyjä on syyteharkinnassa muualla Suomessa.

Muiden rikosepäilyjen syyteharkinnat suoritetaan Helsingin ja Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastoissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    3. 3

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    4. 4

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    5. 5

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    6. 6

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    7. 7

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    8. 8

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    9. 9

      Thaimaan kuningas esitteli jalkavaimoaan kymmenillä valokuvilla: Rakastajatar sai virallisen aseman, kuningatar istui vieressä katsellen

    10. 10

      Hämmentynyttä Wikileaksin perustajaa Julian Assangea kuultiin oikeudessa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää