Kotimaa    |   Kolumni

Kansainväliset yliopistolistaukset ovat osin mielivaltaisia yksinkertaistuksia, jotka hukkaavat yliopistojen täyden arvon

Kansainväliset yliopistolistaukset antavat summittaisen kuvan laadusta, ja niitä pitäisi lukea ilman kiihkoilua, kirjoittaa arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Viime viikolla ilmestyi taas Times Higher Educationin yliopistoluokitus, ja Helsingin yliopisto iloitsi kolmen pykälän noususta sijalle 96 maailman yliopistojen joukossa.

Hehkutuksen vastapainona käynnistyi myös kritiikki: yliopistojen ranking-mittaukset ovat hölynpölyä, ne pitäisi sivuuttaa olankohautuksella ja huippupuhe on vain huiputuspuhetta.


Totuus löytyy parhaiten kärjistysten välistä. Yliopistojen laadun mittaamisessa on tosiaan paljon mielivaltaisuutta – ei ole esimerkiksi sattuma, että valtaosa kärkiyliopistoista on englanninkielisiä. Lisäksi on käytännössä mahdotonta määritellä eri laatukriteerien painoarvoa objektiivisesti.

Toki esimerkiksi kansainvälisten julkaisujen määrä kertoo laadusta, mutta miten se tulisi suhteuttaa vaikkapa yliopiston kykyyn vetää puoleensa opiskelijoita tai saada patentteja? Yliopistoluokitukset mittaavat suureita, jotka eivät ole objektiivisesti eivätkä numeraalisesti mitattavissa.

 

”Kvantiteetit ovat mitattavissa, kvaliteetit eivät.”

Vaa’an avulla voi helposti todeta, että tämä leipä on viidenneksen tuota painavampi. Mutta kuka voi väittää, että on objektiivista todeta tämän leivän olevan viidenneksen, eikä esimerkiksi kolmanneksen, tuota parempaa? Laadusta voimme antaa epätarkkoja, summittaisia arvioita, mutta emme tarkkoja numeraalisia arvoja.

Retuperän WBK:n musiikkiesitys häviää Berliinin filharmonikoille ja kotikylän taidemaalari Rembrandtille, mutta numeraalisesti näitä sinänsä todella olemassa olevia eroja on mahdoton ilmaista.

Toisaalta yliopistolistauksissa on totuuden siemen, ja niiden lintukotolaiset kriitikot heittävät lapsen pois pesuveden mukana. Kyllä Oxfordin yliopisto on Oulua parempi, vaikka mitä tekisi, ja Harvard Helsinkiä laadukkaampi.

Listauksia on helppo kritisoida, eikä sijalta 96 sijalle 93 nousemisessa ole mitään muuta todellista juhlittavaa kuin se, että noin korkealla oleminen osoittaa, että pienen maan yliopisto on kiistatta laadukas. Mutta onko se parempi vai huonompi kuin sijalla 90 tai 100 oleva, riippuu mittauskriteereistä, jotka eivät liity yksiselitteisellä tavalla laatuun.

 

”Yliopistolistauksia pitäisi lukea maltilla ja turhia kiihkoilematta.”

Lisäksi yliopistojen muut tehtävät tapaavat unohtua näissä listauksissa. Mikä on vaikkapa Helsingin yliopiston merkitys suomalaiselle ja suomenkieliselle sivistykselle? Tai muualla Suomessa olevien yliopistojen merkitys alueelliselle tasa-arvolle?

Yliopistolistauksia pitäisi lukea maltilla ja turhia kiihkoilematta. Ne kertovat omalla epätarkalla tavallaan laadusta ja on nurkkakuntaista väittää muuta. Mutta aivan yhtä naurettavaa on kuvitella, että niitä voitaisiin lukea kuin olympialaisten tulosluetteloa, jossa keihäänsä sentin verran kauemmas viskannut on parempi kuin toiseksi jäänyt.

Listaukset antavat summittaisen kuvan laadusta, ja sitä pitää täydentää vielä yliopiston muilla tehtävillä ja niistä suoriutumisella ennen kuin voimme antaa yliopistoille niille kuuluvan arvon.

Hieno saavutus, Helsinki, olla siinä sadannen sijan korvilla, hieman korkeammalla tai matalammalla kuin viimeksi!
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      EU ja Britannia sopuun brexit-sopimuksesta – ”Tämä on paras mahdollinen neuvottelutulos”

    2. 2

      Patruunavyö aiheutti epäilyn aseistautuneesta miehestä Turun kristillisellä opistolla, poliisin mukaan tilanne turvallinen

    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    5. 5

      Pääministeri Orbán: Unkarin on ”käytettävä voimaa”, jos Turkki toteuttaa uhkauksensa ja päästää pakolaisia Eurooppaan

    6. 6

      Kommentti: Kuka putoaa kyydistä? Triplan kauppakeskus on yllätyksetön, mutta nyt alkavassa pudotuspelissä sillä on yksi valtti

    7. 7

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    8. 8

      Teemu Pukin maali valittiin hienoimmaksi taidonnäytteeksi

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Brexit oli yhden miehen virhearvio, josta paisui koko kansakunnan piina ja nöyryytys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    4. 4

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    5. 5

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    9. 9

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää