Kotimaa

Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

Sarjan toinen käsikirjoittaja ja näyttelijä Tommi Korpela kertoi yleisösuosion tulleen lopulta tekijöille yllätyksenä.

Ruotsin-risteilylle sijoittuva minisarja M/S Romantic nähtiin keväällä Ylellä ja nousi hetkessä suomalaisten suosikiksi. Lauantaina Silja Serenadella järjestettävälle faniristeilylle osallistui liki sata sarjan fania.

Alunperin idea faniristeilystä sai alkunsa kaveriporukan sisäisestä ajatuksesta, kun markkinointialalla työskentelevä Matti Markkola kirjoitti Facebook-sivuilleen maaliskuussa seuraavasti:

”Voidaanko järjestää M/S Romantic -risteily, jossa katsotaan tämä moderni klassikko uudelleen? (...) ehkä ensi syksynä! Ehtisi säätää kunnon setit, ohjelmaa ja vieraita yms.”

Markkolan yllätykseksi kirjoitus sai niin paljon vastakaikua ja tykkäyksiä, että ideaa kannatti alkaa kehittää ihan tosissaan. Faniristeilyn suunnittelemiseksi perustettiin sosiaaliseen mediaan avoin ryhmä, johon kuka tahansa sai kutsua kavereitaan.

Moni ryhmän jäsenistä on musiikkialan verkkojulkaisua Nuorgamia pyörittäneen Markkolan tuttuja media-alalta, mutta ryhmään liittyi paljon hänelle myös ennestään tuntemattomia jäseniä.

”Jossain vaiheessa katsoin, että ryhmä oli kasvanut jo tosi suureksi, enkä tuntenut kuin ehkä puolet siihen kuuluvista.”


Lopulta lauantai-iltana 48 tunnin risteilylle Tukholmaan ja takaisin lähti 80 innokasta. Laiva Silja Serenade on sama, jolla itse sarjaakin kuvattiin.

Faniristeilyn ohjelmaan kuuluu paitsi itse sarjan katsomista, myös siihen liittyvää oheistoimintaa, kuten halvan syömistä, karaokea ja tietenkin risteilybuffet, jolla sarjassakin on iso rooli.

Yllätysohjelmana ennen laivan lähtöä sarjan toinen käsikirjoittaja ja Gusu-nimistä laulajaa esittänyt Tommi Korpela sekä risteilyisäntä Jockena sarjassa nähty Hannu-Pekka Björkman vierailivat tapaamassa faneja.

Björkman ja Korpela vastaanotettiin tapaamiseen huutomyrskyn kera. Korpela kertoi HS:lle ennen tapaamista, että sarjan suosio tuli tekijöille yllätyksenä.

”Ei sellaista voi ennakkoon aavistella. Ja sekin, että sarjaa ovat katsoneet niin monenikäiset katsojat. ”

Sarjan ensimmäistä jaksoa on katsottu Yle Areenassa yli miljoona kertaa. ”Se varmaan kertoo risteilyjen merkityksestä meille suomalaisille. Kaikilla on niihin joku kosketuspinta”, Korpela sanoi.

Korpela ja Björkman pääsivät selittämään synkkäsävyisen komedian suosiota myös fanitapaamisessa. Kertooko se enemmän toiveista ja unelmista vai pettymyksistä? Mikä on hahmojen suurin pettymys?

Korpelan mukaan jokainen hahmo sarjassa joutuu lopulta jollain tavalla pettymään itseensä.

Björkman puolestaan sanoo hahmonsa lopulta pettyvän siihen, että hänen käsityksensä itsestään ja omasta osaamisestaan ei täysin pädekään. ”Hän kokee eräänlaisen realismin ja perfektionismin törmäyksen.”

Yleisöstä kuului Björkmanin vastauksen jälkeen pitkä huokaus. Vastaus taisi olla juuri sellainen kuin M/S Romanticin ”Jocken” kuuluukin sanoa.


Hollolalainen Heidi Toivonen päätti osallistua miehensä ja kahden ystävänsä kanssa risteilylle heti, kun siitä kuuli. Toivonen kertoo katsoneensa sarjan liki yhdeltä istumalta.

”En juuri katso enää televisiota, mutta luin sarjasta arvosteluita ja kuulin kehuja, joten se oli pakko katsoa. Ensimmäinen jakso oli melkoista huutonaurua. Muissa jaksoissa tunnetilat sitten vaihteli.”

Toivosen mukaan se on sarjan vahvuus. Jokainen hahmo aina risteilyisännästä aina juoppoon enoon ja muusikkoon on hänen mielestään tunnistettava. ”Hahmot ovat niin todellisia ja tuttuja kenelle tahansa, joka on laivalla joskus käynyt.”

Toivosen lempi­hahmo on, kuten fani­risteilyn osallistujien epä­virallisen kyselyn tuloksen perusteella monen muunkin, Antti Luusua­niemen rooli­hahmo Kaide, risteily­konkari ja ikisinkku, joka tuo laivalle äskettäin eronneen työkaverinsa Empun.

”Kaiden koko tyyli on niin uskottava.”

Parasta Toivosen mielestä on kuitenkin itse tapahtumapaikka. ”Se, että se tapahtuu risteilyllä. Paikassa, jonne on tultu bilettämään, etsimään onnea, jahtaamaan toiveita.”

Hän itse kertoo käyneensä Ruotsin-risteilyillä nuorempana ja opiskeluaikoinaan. ”Nyt viime aikoina se on jäänyt, kun on pienet lapset.”

Faniristeily on hänen ensimmäisensä sitten sarjan katsomisen. ”Kyllä tuli sellainen olo, että tänne on pakko päästä.”


Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo sarjan lisänneen risteilyinnostusta tai ainakin risteilynostalgiaa. Kaiken kaikkiaan risteilyjen suosio on hänen mukaansa kasvussa.

”Meillä ei ole tästä tehty matkustajatutkimusta, jotta osaisimme sanoa mistä se johtuu. Ainakin aasialaisia matkustajia on enemmän. Toisaalta laivan miehistö kertoo usein matkustajien ottavan myös M/S Romanticin puheeksi.”

Niin myös tänäkin lauantai-iltana. Silja Serenaden risteilypäällikkönä työskentelevä Kyösti ”Köpi” Kosola tervehti Björkmania ja Korpelaa heidän poistuessaan laivasta fanitapaamisen jälkeen ennen laivan lähtöä.

”Minulta kysellään koko ajan, missä on Jocke”, Kosola sanoi Björkmanille nauraen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    2. 2

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    3. 3

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    4. 4

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    5. 5

      Maailman kallein rannekello myytiin yli 28 miljoonalla eurolla Sveitsissä

    6. 6

      Vietnamissa tehtiin havainto maailman pienimmästä sorkkaeläimestä ensimmäistä kertaa 30 vuoteen

    7. 7

      Helsingin juutalaisen seurakunnan ulkopuolelle liimattiin ”jude”-tarroja – Poliisi harkitsee esitutkinnan aloittamista uusnatsien mielenosoituksesta

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      Arjen parhaat pikaruokareseptit: Viisi pastaa, jotka ovat pöydässä alle 20 minuutissa

    10. 10

      Tämä on ollut JVG:n vuosikymmen, mutta nyt Ville Galle sanoo, että se on ohi: ”Lätkäräppi on kuollut”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    3. 3

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    4. 4

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    5. 5

      Yöllä aitaan leikattu reikä kuumentaa Postin lakkoa: Merimiesunionin puheenjohtaja uhkailee jo kauppamerenkulun pysäyttämisellä

    6. 6

      Tämä on ollut JVG:n vuosikymmen, mutta nyt Ville Galle sanoo, että se on ohi: ”Lätkäräppi on kuollut”

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    8. 8

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    9. 9

      Mitkä Helsingin seudun kauppakeskuksista menestyvät, mitkä kuihtuvat? Asiantuntijat kertovat

      Tilaajille
    10. 10

      Tuntuvatko lento­kentän hinnat rahastukselta? Jopa Reissumies kulkee läpivalaisun kautta, kertoo Finavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Erikoisartikkeli kertoo, millainen oli päivä jona synnyit

      Tilaajille
    3. 3

      Seksin puute ja pyykkivuoret eivät riko liittoja, vaan syy on paljon kipeämpi, sanoo terapeutti Maaret Kallio – ja hänellä on ratkaisu

      Tilaajille
    4. 4

      Nykyihmiset eivät jaksa odottaa tai käyttävät systeemiä siekailematta hyväkseen, ja se tukkii sairaaloiden päivystykset, sanoo lääkäri Anna Rajala

      Tilaajille
    5. 5

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    6. 6

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    7. 7

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    8. 8

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    10. 10

      Monen kehossa jyllää näkymätön, pitkä­aikainen tulehdus, joka voi aiheuttaa ikäviä vaivoja – Nämä yhdeksän asiaa on hyvä tietää lievästä tulehduksesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää