Kotimaa

Vankien jengiytymistä pelkäävä oikeus­ministeriö haluaa sallia vankien salakuuntelun, asiantuntijan mielestä esitys loukkaa syvästi perusoikeuksia

Oikeusasiamies ja oikeuskansleri epäilevät muutoshankkeiden vaarantavan vankien perusoikeuksia.

Lisääntyvää kameravalvontaa, salakuuntelua, rahaliikenteen valvontaa ja tietojen luovuttamista poliisille. Tätä on luvassa vankiloihin, jos oikeusministeriön kaavailema lakiesitys hyväksytään.

Lausuntokierroksella esitys sai ymmärtämystä, mutta myös purevaa kritiikkiä vankien perusoikeuksien polkemisesta.

Niin ehdotuksessa kuin lausunnoissa näkyy huoli järjestäytyneen rikollisuuden ja radikalisaation lisääntymisestä vankiloissa.

Näitä vastaan tarvitaan uusia konsteja ja myös vankilan sujuvaa yhteistyötä poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten kanssa. Nykyinen laki oli lisäksi puutteellinen ja epäselvä.

Kokonaan uusi asia olisi mahdollisuus valvoa vankien maksukortin käyttöä.

Rikosseuraamuslaitos (Rise) on vuodesta 2016 hankkinut suljetuissa vankiloissa oleville vangeille Mastercardin, koska käteisrahan käytöstä vankiloissa luovuttiin. Kortissa ei ole luotto-ominaisuutta, vaan rahaa on käytettävissä niin paljon kuin tilillä on rahaa.

Kortilla voi tehdä ostoksia vankilan kanttiinista, mutta se toimii myös siviilielämässä. Kortilla saa nostettua rahaa automaateista, ja sitä voi käyttää normaalin Mastercardin tapaan.

Tilille siirretään kaikki rahat, jotka vangilla on tullessaan vankilaan. Myös omaiset voivat tallettaa tilille rahaa, ja vankila voi maksaa sinne vangin etuuksia.

Pelkona on, että korttia käytetään rahanpesuun tai muuhun rikolliseen toimintaan.

”Rahavaroja voidaan siirtää maksukorttitilille myös siinä tarkoituksessa, ettei sitä valvota samalla tavoin kuin maksulaitosten tilejä”, esityksessä todetaan.

Tämän takia Riselle ehdotetaan mahdollisuutta valvoa korttien käyttöä. Valvontavaiheessa vankeja ei yksilöitäisi, mutta yksittäisen vangin tili voitaisiin ottaa tarkempaan tarkasteluun, jos sillä tapahtuu jotain poikkeuksellista, kuten suuria rahansiirtoja tai epäilyttävän vilkasta toimintaa.

Esityksestä ei ilmene, miten paljon siitä on viitteitä, että korttia käytetään rikolliseen toimintaan.

Työryhmässä vahvasti edustettuna ollut Rise pitää muutosta ”ensiarvoisen tärkeänä”, koska se antaa paremmat mahdollisuudet estää vankilassa tehtäviä rikoksia.

Samalla Rise ilmoittaa haluavansa pitää kiinni nykyisestä käytännöstä, jonka mukaan maksukorttia ei vankilassa anneta vangin haltuun. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan kortit olisi annettava vangeille, mutta Rise katsoo, että tämä vaarantaisi merkittävästi turvallisuutta.

”Maksukorttien hallussapito voisi johtaa siihen, että yhä useampi vanki joutuisi painostuksen ja uhkailun kohteeksi vankilassa”, Rise huomauttaa.

Tämän torjuminen on Risen mielestä niin tärkeää, että laissa pitäisi säätää, että kortit eivät vankilassa ole vangeilla.

Painavimmat epäilyt maksukorttien valvonnalle tulivat oikeusasiamiehen kansliasta. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen ihmettelee, miksi vangit käyttäisivät juuri Riseltä saamaansa maksukorttia rikoksen tekemiseen, koska heillä voi olla myös ulkopuolisia tilejä ja rahaliikennettä. Hän ei olekaan vakuuttunut siitä, että valvonta on tarpeellista.

Rahaliikenteen kontrollin lisäksi valvonta kiristyisi vankilan yleisissä tiloissa.

Niissä on jo nyt kameravalvontaa, mutta siitä ei ole nimenomaisesti säädetty laissa. Tämä puute olisi tarkoitus korjata. Samassa yhteydessä ikään kuin sivumennen säädettäisiin mahdollisuudesta kuunnella ja tallettaa ääntä vankilan yleisissä tiloissa.

Salakuuntelumahdollisuus olisi kokonaan uutta. Ehdotusta ei perustella lainkaan.

Apulaisoikeusasiamies Pölösen mielestä kyse on kaikkea muuta kuin pienestä asiasta.

”Sille ei esitetä mitään konkreettisia edellytyksiä, vaan se voisi kohdistua käytännössä mihin tahansa vankilan yleiseen tilaan ja kehen tahansa tilassa oleskelevaan yleisen ilmoituksen perusteella. Ehdotettu säännös on omiaan loukkaamaan syvästi useita perusoikeuksia”, Pölönen huomauttaa.

Hänen mukaansa tieto kuuntelusta on jo ajatuksena ahdistava. Vangeilla on mahdollisuus ihmiskontakteihin usein vain vankilan yleisissä tiloissa, koska valtaosa asuu yhden hengen selleissä.

”Vankien, kuten kaikkein muidenkin ihmisten keskustelut, voivat sisältää esimerkiksi perhe-elämän ja muiden yksityisasioiden luottamuksellista käsittelyä, terveydentilaa koskevia seikkoja tai muita sellaisia asioita, jotka vanki ehdottomasti haluaa pitää vain itsensä ja keskustelukumppaninsa tiedossa.”

Pölönen arvioi, että vankilan turvallisuutta vaarantavan keskustelun osuus kaikesta keskustelusta lienee pieni. Yleinen kuuntelumahdollisuus ei olekaan missään suhteessa siihen, miten paljon sillä rajoitetaan perusoikeuksia, kuten yksityiselämän suojaa, sananvapautta sekä laajemmin vapautta ja koskemattomuutta.

Kuuntelu koskisi myös vankilan henkilökuntaa, Pölönen muistuttaa.

Hänen mielestään kuuntelua pitäisi voida kohdistaa vain nimettyihin henkilöihin silloin, kun sille on riittävät perusteet. Tämä mahdollisuus laissa on jo nyt.

Tiedonvaihtoa vankilaviranomaisten ja poliisin välillä olisi myös tarkoitus tehostaa.

Ehdotuksen mukaan vankila voisi jatkossa oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille tai muille esitutkintaviranomaisille sellaisista seikoista, jotka se nyt voi luovuttaa, jos niitä pyydetään. Ongelma on, että poliisi ei voi tehdä pyyntöä, jos se ei tiedä, mitä tietoa on olemassa.

Erimielisyyttä nostatti ajatus siitä, että poliisi pääsisi teknisen käyttöyhteyden avulla tutkimaan Risen turvallisuustietorekisterin tietoja. Tästä työryhmä ei itsekään ollut yksimielinen.

Erityisasiantuntija Sami Peltovuoma Risestä huomautti eriävässä mielipiteessään, että merkittävä osa rekisterin tiedoista on erittäin arkaluonteista, vankilähteiltä saatua vihjetietoa.

”Näiden tietojen käsittely edellyttää suurta varovaisuutta, koska eri rekistereistä tietoja yhdistelemällä on joissakin tapauksissa mahdollista rajata vihjetiedon antaneen vangin henkilöllisyys pieneen kohdejoukkoon.”

Tietojen oikeellisuus tarkastetaan vasta viiveellä. Nykyisin Rise toimittaa poliisille ja muille viranomaisille tietoa analysoidussa muodossa viikoittain, Peltovuoma jatkoi.

Hän mainitsee, että turvallisuustietorekisterin syöttömäärät romahtivat ajanjaksolla 2008–2017 alle puoleen, koska väki ei luottanut siihen, että tiedot suojataan. Vuonna 2017 syöttöjä oli noin 9 100, kun kymmenisen vuotta aiemmin niitä oli lähes 22 000.

Nyt luottamusta on saatu parannetuksi, ja syöttömäärät ovat kääntyneet kasvuun. Vankilavirkailijoiden kanssa käymiensä keskustelujen perusteella Peltovuoma kertoi olevansa varma, että syötöt loppuvat kokonaan, jos poliisi pääsee suoraan rekisteriin.

Poliisissa suoraa käyttöyhteyttä pidetään erittäin tärkeänä. Näin toteavat Poliisihallitus ja keskusrikospoliisi.

Sen sijaan esimerkiksi oikeuskansleri Tuomas Pöysti suhtautuu ehdotukseen epäillen.

Perusoikeuksien näkökulmasta ehdotus on käsitelty hyvin suppeasti, hän huomauttaa ja listaa useita ongelmia. Hän muistuttaa, että teknistä käyttöyhteyttä ei saa käyttää tarpeettomaan tiedonhankintaan ja lainvastainen tietojen käsittely pitää estää.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

    5. 5

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mitä Putinin ja Erdoğanin Syyria-sopimus oikeasti tarkoittaa? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    8. 8

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    9. 9

      Helsingin valtuusto haluaa lisätietoa pormestarien ilmiriidasta, suora lähetys käynnissä juuri nyt

    10. 10

      Kuohunta Thaimaan hovissa jatkuu: kuningas erotti kuusi jäsentä ”erityisen pahan” käytöksen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    5. 5

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa, murhatutkinta käynnistetty

    7. 7

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    8. 8

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    9. 9

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    10. 10

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää