Kotimaa

Hyvät ulkoilukelit jatkuvat koko viikon ja loppuviikosta myös lämpenee

Sää jatkuu alkuviikon tavanomaista kylmempänä mutta loppuviikosta lämpenee.

Kaunis ja kuulas syyssunnuntai sai ihmiset liikkeelle ja ulkoilemaan erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Turussa Artukaisissa mitattiin päivän ylimmiksi lämpötiloiksi 10,8 astetta ja Helsingin Kaisaniemessä 10,6 astetta, mikä on muutaman asteen tavanomaista kylmempää.

Aurinkoinen sää houkutteli kuitenkin ulkoilijoita liikkumaan tavallista enemmän ainakin Helsingin keskustassa.

Helsinkiläinen Virpi Siitonen sauvakäveli Töölönlahtea ympäri aurinkoisessa säässä sunnuntaina. Kävelylenkit kuuluvat Siitosen ja hänen miehensä päivärutiineihin joka päivä.

”Aurinkoisella säällä se on tietysti mukavampaa, vaikka olen sitä mieltä, että se on vain pukeutumiskysymys”, Siitonen kertoi.


Hyvä ulkoilusää näyttää Ilmatieteen laitoksen mukaan myös jatkuvan koko seuraavan viikon.

Viikko alkaa päivystävän meteorologi Hannu Vallan mukaan ensin muutaman asteen tavanomaista kylmemmissä lukemissa, mutta poutaa on luvassa liki koko maahan. Ainoastaan Pohjois-Lapissa voi tulla satunnaisia räntäkuuroja.

Päivälämpötilat nousevat maan eteläosissa noin kymmenen asteen tuntumaan ja pohjoisessa viiden asteen vaiheille.

Öisin lämpötilat jäävät alkuviikosta kuitenkin pakkaslukemille. Autoilijoiden on syytä Vallan mukana olla valppaana, sillä kuuraliukkautta on luvalla koko maassa.

Viikonloppua kohden lämpötilat kuitenkin nousevat Etelä-Ruotsista saapuvien lämpimien ilmamassojen mukana, ja loppuviikosta lämpötilat ovatkin pari astetta tavanomaista lämpimämpiä.

Etelässä lämpötila ylimmät lämpötilat kohoavat noin viidentoista asteen lukemiin. Myös poutasäätä on luvassa.

”Aivan viikon lopussa voi sitten alkaa taas kääntyä uudelleen kylmempää suuntaan, mutta ennusteessa on siltä osin vielä hieman epävarmuuksia”, Valta sanoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      EU ja Britannia sopuun brexit-sopimuksesta – Boris Johnson: ”Hoidetaan tämä erinomainen sopimus maaliin”

    5. 5

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    6. 6

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    7. 7

      Kampista katoaa kerralla kaksi klassikkoravintolaa: Rivoli ja Rivoletto lopettavat toimintansa

    8. 8

      Pääministeri Orbán: Unkarin on ”käytettävä voimaa”, jos Turkki toteuttaa uhkauksensa ja päästää pakolaisia Eurooppaan

    9. 9

      Ravintoloita vuosia huijanneen ”herkkusuun” ehdoton vankeusrangaistus jäi voimaan, mittavan rikoshistorian synkin luku oman äidin tappo

    10. 10

      Vanhuksen raiskauksesta epäilty 22-vuotias mies vangittiin Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    4. 4

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    5. 5

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      EU ja Britannia sopuun brexit-sopimuksesta – Boris Johnson: ”Hoidetaan tämä erinomainen sopimus maaliin”

    9. 9

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    10. 10

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää