Kotimaa

Silminnäkijät: Raskaasti aseistautunut poliisi ampui uhkaavasti käyttäytynyttä miestä – ”Mies huusi vihaisesti”

Merkonomiopiskelija Janette Blomberg oli oppitunnilla, kun hän kuuli voimakasta huutoa.

Savon ammattiopiston tiloissa Kuopiossa tapahtui tiistaina puolenpäivän jälkeen veitsihyökkäys, jossa kuoli yksi ja loukkaantui kymmenen ihmistä. Poliisi on vahvistanut, että epäilty tekijä on vuonna 1994 syntynyt koulun oppilas.

Lue yhteenveto tapahtumista: Yksi kuoli ja kymmenen loukkaantui, epäilty käytti ”sapelityyppistä teräasetta” – tämä tapauksesta tiedetään

Varaosamyyjä Roosa Kokkonen auttoi tiistaina hyökkäyksessä loukkaantunutta opettajaa. Kokkonen työskentelee Mekonomen Levänen oy:n palveluksessa samassa kauppakeskuksessa, jossa hyökkäys tapahtui.

”Istuin työpisteelläni, kun yhtäkkiä alkoi kuulua avunhuutoja ja että ’soittakaa ambulanssi’. Sitten käytävää pitkin juoksi tänne päin opettaja ja kaksi opiskelijaa”, Kokkonen kertoi.

Opettaja ja opiskelijat olivat olleet luokassa, jossa väkivallanteko alkoi.

”Kuulin heiltä, että saman luokan oppilas oli tullut luokkaan myöhässä jonkin kassin tai pussukan kanssa. Hän oli ottanut miekan siitä esiin rauhallisesti ja siitä tilanne oli kuulemma edennyt. Luokanvalvoja oli saanut tilanteessa vamman, mutta he eivät tienneet muuta. He olivat juosseet luokasta pakoon niin kovaa kuin pääsivät.”

Opettaja oli Kokkosen mukaan saanut teräaseesta viiltohaavan käteensä. Kokkonen auttoi häntä Mekonomenin tiloissa tyrehdyttämään runsaasti vuotavaa haavaa. Ambulanssi vei naisen myöhemmin sairaalaan.

Viranomaiset evakuoivat hieman myöhemmin ihmiset pois kauppakeskuksen tiloista. Kokkonen kertoo kuulleensa tällöin muilta opiskelijoilta, että luokkahuoneessa oli loukkaantunut myös muita ihmisiä.

Kokkosen mukaan jotkut kauppakeskuksessa olleet ihmiset ovat kertoneet kuulleensa laukauksia, mutta hän ei itse kuullut niitä.

Koulussa opiskellut silminnäkijä kertoi Iltalehdelle, että tunti alkoi kahdeltatoista, kun varttia myöhemmin koulun oppilas tuli luokkaan mukanaan pitkä laukku.

”Hän kaivoi sieltä miekan, joka ei edes näyttänyt oikein aidolta. Nosti miekan pystyyn ja löi opettajaa."

Nainen kertoo miehen jahdanneen opettajaa, kun tämä pakeni takahuoneeseen.

”Sitten alkoi kaikilla pakokauhu. Jotkut pakenivat jo edeltä. Kaikille tilanne ei kuitenkaan mennyt perille.”

Merkonomiopiskelija Janette Blomberg, 16, oli oppitunnilla, kun hän kuuli voimakasta huutoa luokkatilan ulkopuolelta.

”Se oli vihaisen kuuloista ja kuulosti miehen huudolta. Mielestäni se oli suomea, mutta siitä ei saanut kunnolla selvää.”


Opettaja neuvoi opiskelijoita pysymään luokassa, kunnes he saisivat luvan poistua.

”Sitten saatiin lupa lähteä luokasta ja mentiin nopeasti ulos suorinta tietä. Matkalla näin verta lattialla.”

Blomberg näki kaksi haavoittunutta. Molemmat olivat hänen mukaansa naisia. ”Toinen oli tietääkseni vanhempi naisopettaja. Toinen oli oppilaitoksen oppilas.”

”Kun lähdettiin ulos, näin, kun toista loukkaantunutta talutettiin ulos käytävällä. Hänen kätensä oli kääritty paperiin.”

Ulos päästyään Blomberg kertoi nähneensä rakennuksen toisessa kerroksessa ”liekkejä ja savua”. Pelastuslaitos on vahvistanut, että rakennuksessa oli tulipalo.

Blomberg odotteli kauppakeskuksen edustalla kyytiä kotiin.

”Olo on nyt vähän semmoinen, että mitä tässä tapahtuu.”

”Sain Wilma-viestin, että huomenna ei tarvitse tulla kouluun.”

Silminnäkijähavaintojen mukaan raskaasti aseistautunut poliisi ampui uhkaavasti käyttäytynyttä miestä Kuopion Hermannin ensimmäisessä kerroksessa.

Töissä ollut HitMix-radion toimittaja Anssi Saarelainen kertoo HS:lle, että tapahtumia edelsi palohälytys, jossa ihmisiä kehotettiin olemaan rauhallisesti.

”Meillä on ikkunastudio Hermannin kakkoskerroksessa. Ikkunasta näin, että sisään tulee vahvasti aseistautunut poliisipartio sisään. Ainakin toisella poliisilla oli kypärä ja luotiliivit päällä. Partiolla oli myös poliisikoira mukana”, Saarelainen sanoo HS:lle.

”Puoli minuuttia eteenpäin kuului kovaäänistä käskyttämistä. Sen jälkeen näin, kun joku ihminen liikkui uhkaavasti poliisia päin. Näytti selvästi siltä, ettei hän totellut käskytystä. Kyseinen henkilö näytti myös siltä, että hän aikoo lyödä poliisia. En osaa sanoa, oliko hänellä kättä pidempää mukana. Sen jälkeen kuulin kaksi laukausta.”

Noin 10 minuuttia myöhemmin Saarelainen kertoi tapahtumista radiolähetyksessä.

”Tuntui kuin olisin vetänyt ensimmäistä kertaa radiolähetystä, mutta olin kuitenkin tapahtumiin nähden yllättävän rauhallinen,” Saarelainen kertoo.

Hetkeä myöhemmin poliisi eristi rakennuksen ja haki myös Saarelaisen pois toimituksesta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaiset myivät orjia Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa – Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaa­vallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    5. 5

      Maailman pisin matkustajalento laskeutui Sydneyyn, lento kesti yli 19 tuntia

    6. 6

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    7. 7

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    8. 8

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    4. 4

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää