Kotimaa

Jo 4 500 peshmerga­taistelijaa sotii suomalais­opein, ja on toden­näköistä, että heitä päätyy sotaan Turkkia vastaan

Suomalaisten kouluttamia kurditaistelijoita päätynee sotaan Turkkia vastaan. ”Jos mennään oikein tylyyn sotaan, voi olla, että siihen liittyy enemmän kurdeja Irakin puolelta.”

Siitä ei ole varmaa tietoa, onko suomalaisten kouluttamia kurditaistelijoita jo mukana Pohjois-Syyrian taisteluissa, sanoo Maavoimien valmiuspäällikkö Pasi Hirvonen.

”Emme tiedä, enkä tiedä, olisiko meillä mitään mahdollisuutta sitä edes selvittää. Jos vastaan yksityishenkilönä, niin mahdollisesti heitä on siellä mukana”, hän arvioi.


”Ja mitä pitemmälle tilanne kehittyy, varsinkin jos siellä mennään oikein tylyyn sotaan, jossa kurdit taistelevat jokaisesta kylästä, kaupungista, risteyksestä ja sillasta, niin voi olla, että siihen liittyy enemmänkin kurdeja Irakin puolelta.”

Turkki aloitti keskiviikkona Pohjois-Syyrian kurdialueella sotilasoperaation, jonka tarkoituksena on luoda ”puskurivyöhyke” maiden väliselle rajalle.

Jos kurdien ja Turkin välinen yhteenotto kärjistyy ja laajenee, on todennäköistä, että kurdit lähettävät taisteluun parhaiten koulutettuja joukkojaan.


Suomalaiset ovat kouluttaneet vuodesta 2015 lähtien noin 4 500 kurdien peshmergataistelijaa. Koulutus on tapahtunut osana kansainvälistä Isisin-vastaista OIR-operaatiota (Operation Inherent Resolve).

Kurdien lisäksi suomalaiset ovat kouluttaneet viime vuoden alusta alkaen myös Irakin hallituksen turvallisuusjoukkojen henkilöstöä.

Kaiken kaikkiaan monikansallinen OIR:n koulutusorganisaatio (Kurdistan Training Coordination Center, KTCC) on antanut sotilaskoulutusta jo 44 000 kurdisotilaalle.

 

”Huoli on siitä, että sytytettiin uudelleen ruutitynnyri, jonka kuviteltiin jo sammuneen.”

Suomalaisten kouluttajien pääleiri on Kurdistanin autonomisella alueella Pohjois-Irakissa. Camp Lion -niminen leiri sijaitsee Erbilissä, ja siellä työskentelee noin 80 suomalaista.

Suomalaisten joukossa on niin Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa kuin reserviläisiäkin. Heitä työskentelee kouluttajina, suojausosastossa ja esikuntatehtävissä aina puoli vuotta kerrallaan.

Erityisen tiiviisti suomalaiset sotilasneuvonantajat olivat mukana kurdien taistelussa terroristijärjestö Isisiä vastaan vuosina 2016–2017, kun sota huipentui Mosulin kaupungissa.

Tuolloin Suomi lähetti kurditaistelijoiden mukaan neuvonantajiksi noin 50 ammattisotilaan joukon.

Sen jälkeen kun Isis kukistui Mosulissa, suomalaiset palasivat tavanomaisempiin koulutustehtäviin. Monet muut OIR-operaatioon osallistuvat maat ovat olleet Suomea tiiviimmin mukana Isisiä vastaan suunnatussa kurdien varsinaisessa taistelutoiminnassa.

Eversti Hirvosen mukaan suomalaiset kouluttavat kurditaistelijoille esimerkiksi joukkue- ja komppaniatason taktista toimintaa sekä räjähteiden raivaamista.

”Olemme myös opettaneet erityistaitoja, kuten taistelupelastamista ja taistelukentän ensihoitoa. Siihen on annettu sekä materiaalia että koulutusta.”


Suomalaisten sotilaskoulutukseen ei pääse noin vain. Käytännössä koulutukseen rekrytoinnin ja joukkojen muodostamisen tekee kurdien paikallishallinto, joka on havaittu erittäin toimivaksi.

”Ne ovat kurdien autonomisen alueen virallisia sotajoukkoja”, Hirvonen kuvaa koulutettavia.

”Kurdien alue edustaa siellä hyvin järjestäytynyttä yhteiskuntaa tai ainakin niin hyvää kuin se niissä oloissa voi olla.”

Käytännössä sotilaskoulutus on järjestetty niin, että suomalaiset kouluttajat menevät koulutettavan joukon luo ja järjestävät koulutuksen.


Miten helppoja koulutettavia kurdit ovat?

”Hyvää soturiainestahan kurdit ovat. He ovat motivoituneita ja innokkaita.”

Jotkut yksittäiset taistelijat ovat kuulemma joskus ”vetäneet herneen nenään”, kun ovat kokeneet kärsineensä vääryyttä. Se ei ole kuitenkaan poikkeuksellista sotilaskoulutuksessa, varsinkin kun opettajan ja oppilaan välillä on kulttuuriero.

Hirvonen myöntää, että Pohjois-Syyrian tilanne antaa aihetta huoleen.

”Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että Isis pystyy kokoamaan itsensä, kun kurdijoukot, jotka kantoivat päävastuun joukkojen ja tappioidenkin osalta, ovat nyt joutuneet taisteluun Turkkia vastaan”, hän sanoo.

”Huoli on siitä, että sytytettiin uudelleen ruutitynnyri, jonka kuviteltiin jo sammuneen.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    2. 2

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    3. 3

      Daniela Yrjö-Koskinen vetää legendaarista helsinkiläisyritystä jo neljännessä polvessa: ”Tämä on kuin neljäs sisarus”

    4. 4

      Koulut katoavat, koulumatkat pitenevät ja rahaa palaa yhä enemmän – ”Sivistyshistorian suurin mullistus” pyyhkii tuhansia peruskouluja Suomen kartalta

      Tilaajille
    5. 5

      Erno kohtasi Timon, ja siitä syntyi jotain poikkeuksellista – Neljä suomalaismiestä kertoo ystävyydestä, joka romuttaa mielikuvan äijäilevistä kaveruksista

      Tilaajille
    6. 6

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    7. 7

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    8. 8

      Trump vertasi virkarikostutkintaa lynkkaukseen, monet järkyttyivät sanavalinnasta

    9. 9

      Yhdysvaltain Ukrainan-lähettiläs todisti Trumpin virkarikostutkinnassa – vahvistaa presidentin painostaneen Ukrainaa sotilasavustuksella

    10. 10

      Kaapo Kakko joutui vilttiketjuun, valmentajalta lyhyt ja epämääräinen perustelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä – valtiovarainministeri Lintilä: ”Pitää suhtautua vakavasti”

    5. 5

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    6. 6

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    7. 7

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    8. 8

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    9. 9

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    10. 10

      Alahuone meni äänin 329–299 Boris Johnsonin brexit-lain taakse, mutta torppasi pikakäsittelyn äänin 322–308 – EU-eroa tuskin lokakuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää