Kotimaa

”Loviisalaisesta peltihallista on ponnistettu maailmalle”, Australian merivoimien 41 uutta laivavenettä valmistetaan Suomessa

Abudhabilaisten omistama suomalaisyhtiö myi 41 rhib-venettä Australiaan.

Loviisalainen Boomeranger Boats rakentaa Australian merivoimille 41 niin sanottua rhib-venettä (rigid hull inflatable boat). Kaupan veroton arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Veneet ovat osa Australian merivoimien uusien Arafura-luokan partioalusten varustusta.

Australia panostaa parhaillaan vahvasti puolustukseensa ja merivoimiinsa. Ostoslistalla on partioalusten lisäksi muun muassa uusia fregatteja ja sukellusveneitä.

Rhib- tai rib-veneissä on pyritty yhdistämään kumiveneen ja perinteisen veneen hyvät puolet.

Rhib-veneessä on kova pohja, joka tuo siihen tasapohjaista kumivenettä paremman suuntavakavuuden. Veneessä olevat ilma- tai vaahtotäytteiset ponttonit taas lisäävät turvallisuutta ja vaimentavat aaltojen iskuja.

Rhib-veneellä voidaankin ylläpitää suurempaa nopeutta kovassa merenkäynnissä kuin perinteisellä kovakylkisellä veneellä.

Boomeranger Boats työllistää runsaat 50 ihmistä, ja sen liikevaihto on tänä vuonna noin 12 miljoonaa euroa.

Yritys on viime vuosina ollut vahvassa kasvussa. Se on juuri laajentanut valmistustilojaan kolmanneksella. Yhtiö myytiin joitakin vuosia sitten Abu Dhabin kansalliselle puolustustarvikeyhtiölle International Golden Groupille.

Boomeranger Boats on erikoistunut viranomaisten tarvitsemiin rhib-veneisiin, joita on myyty jo noin 30 maahan. Suomessa sen valmistamia veneitä on muun muassa Merivoimilla, poliisilla ja Rajavartiolaitoksella, joka tosin ei ole kuulemma ostanut boomerangereita viime vuosina.

”Jonkinlaista ylpeyttä siitä tunnetaan, että loviisalaisesta peltihallista on ponnistettu maailmalle”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Miika Tammi.

Tammi kuulostaakin ylpeältä boomerangerilaisistaan. Itse hän on parhaillaan Intiassa, jonka merivoimille yritys on myynyt kuusi lentokoneesta pudotettavaa venettä ilmapudotusjärjestelmineen.

”Se on aika uniikkia, mitä me teemme.”

Tammi sanoo Boomerangerin markkinaraon olevan niin pieni, että he ”joutuvat etsimään kaikki maailman projektit”, jotta tehtaalle riittää töitä.

Australian merivoimat on tilannut 12 Arafura-luokan partioalusta. Ne ovat 80 metriä pitkiä laivoja, joiden uppouma on runsaat 1 600 tonnia. Ne on suunniteltu toimimaan rannikon lähellä.

Arafura-luokan laivat ovat siis hiukan suurempia kuin Suomen merivoimien kaksi suurinta taistelualusta eli Hämeenmaa-luokan miinalaivat Hämeenmaa ja Uusimaa.

Uudet partiolaivat on suunniteltu alustarkastuksiin, partiointiin ja esimerkiksi miinantorjuntaan. Niiden tehtävänkuva onkin jossain merivoimien ja merivartioston välimailla.

Aluksissa on 40 hengen miehistö, ja ne on varustettu 40 millimetrin tykillä ja kahdella raskaalla konekiväärillä.

Laivat rakennetaan Australiassa, mutta ne ovat alun perin saksalaisen Lürssen-telakan suunnittelemia ja tyyppinimeltään OPV 80 (Offshore Patrol Vessel).

Vastaavaa alustyyppiä Lürssen on rakentanut Bruneihin, ja niidenkin varustukseen kuuluu Boomeranger-vene.


Alun perin Lürssenin suunnittelemaan alukseen kuuluu vain yksi perästä laskettava laivavene, mutta australialaiset halusivat useita veneitä.

Boomeranger rakentaa jokaiseen Australian partioalukseen kolme rhib-venettä, joista yksi on 10,5 metriä pitkä ja kaksi muuta 8,5 metriä pitkiä.

Lyhyemmät kaksi venettä lasketaan nostureilla veteen partioalusten sivuilta ja pitempi vene perärampin kautta.

Tammen mukaan Australian merivoimat varautuu pahimpaan eli siihen, että partioalukset joutuvat pelastamaan kovassa merenkäynnissä uppoavasta laivasta esimerkiksi pakolaisia. Silloin tarvitaan useita veneitä pelastustehtäviin.

Laivaveneet ovatkin niin tärkeä osa partioalusten varustusta, että Australian merivoimat ei jättänyt niiden valintaa telakalle vaan halusi valita ne itse.

”Australialaiset tulivat viime vuoden syyskuussa Loviisaan, ja me järjestimme koeajot”, Tammi kertoo.

Suomen merivoimat auttoi ja lainasi testejä varten sille myytyä Boomeranger-venettä. Kelit olivat testejä varten loistavat, kun Loviisan edustalla oli 4–5 metrin korkuisia aaltoja.

”Olivat todella tyytyväisiä tuotteeseemme”, Tammi sanoi.

”Kyllä se itseäkin mietitytti, että eikö Australiassa ole todellakaan ketään, joka voisi nämä toimittaa. Mutta kun kävin ensimmäistä kertaa Australiassa ja kolusin kaikki paikat, niin totesin, että ei ole.”

Ensimmäisiä Arafura-partioaluksia on alettu juuri rakentaa. Telakoilta valmistuu uusi alus noin kahdeksan kuukauden välein, joten laivaveneidenkin toimitusaika on noin kymmenen vuotta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Asuintalot rakennettiin liian matalalle Vantaalla, vedet valuvat kadulta pihoille: ”Kyllä virhe on meillä tapahtunut”

    3. 3

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihin

      Tilaajille
    4. 4

      Somen kautta amerikkalaisten tiukka moraali hiipii Suomeen – taustalta löytyy Trumpin hallituksen kiistelty laki

    5. 5

      Slushissa vieraillut John Collison, 29, teki itsestään miljardöörin – menestystuote löytyy myös Hesburgerin sovelluksesta

    6. 6

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    7. 7

      Katajanokan vanhimmasta talosta myydään useita luksusasuntoja: Kalleimman hintapyyntö liki neljä miljoonaa euroa

    8. 8

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    9. 9

      Alusvaatejätti Victoria’s Secret perui vuosittaisen muoti­näytöksensä

    10. 10

      Poliisi tutkii Vanhan Vaasan sairaalan matkalaskusotkua törkeänä petoksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    4. 4

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    5. 5

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    7. 7

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihin

      Tilaajille
    8. 8

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    10. 10

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    7. 7

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    10. 10

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    11. Näytä lisää