Kotimaa

Junaliikenne poikki pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä huomiseen aamupäivään asti, junat korvataan busseilla

Rataliikennekeskus kertoo, että puutavaravaunun suistumisesta aiheutuneet raivaustyöt ja radan korjaus kestävät arviolta keskiviikon aamupäivään asti. Yöjunat jäävät odottamaan radan aukeamista Seinäjoelle ja Tampereelle.

Puutavaravaunun suistuminen raiteilta on katkaissut junaliikenteen pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä, kertovat VR ja rataliikennekeskus.

Rataliikennekeskus kertoo tiistai-illan tiedotteessaan, että raivaustyöt ja radan korjaus kestävät arviolta keskiviikon aamupäivään asti.

Vaurio aiheutui tavaraliikenteen vaihtotyössä Ylöjärvellä, rataliikennekeskus kertoo.

”Kun vaunuja on siirretty raiteelta toiselle, yksi tavaravaunu on suistunut pois kiskoilta. Se on sellaisessa paikassa, että junat eivät mahdu sitä ohittamaan”, kertoo liikennepäällikkö Timo Hämäläinen rataliikennekeskuksesta.

Vaunu on päätynyt poikittain, mikä alustavasta arviosta poiketen pidentää tilanteen kestoa. Vaunun suistuminen on lisäksi vaurioittanut raiteita niin, että kisko on liikkunut pois paikaltaan. Ratavaurio voidaan korjata vasta, kun vaunu on nostettu kiskoille.

Kaukoliikenteen iltajunia korvataan Tampereen ja Parkanon välillä busseilla. Pääradalla kulkevat yöjunat jäävät odottamaan radan aukeamista Tampereelle ja Seinäjoelle. Aamun junien tilanteesta VR päättää sen mukaan, miten korjaustyöt pääsevät etenemään.

VR pyytää matkustajia varautumaan viivästyksiin, jotka voivat kestää useita tunteja. Vaurion ilmetessä Vaasasta Tampereelle kulkenut intercity, joka oli ehtinyt jo Ylöjärvelle, joutui tapahtuneen vuoksi lähtemään takaisin Parkanon asemalle korvaavaa bussikuljetusta varten.

Myöhemmin illalla toinen, Oulusta Tampereelle kulkenut intercity pysähtyi kokonaan Seinäjoelle. Koska junassa oli alle 20 matkustajaa, heille järjestettiin kuljetus perille takseilla, VR kertoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    3. 3

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    7. 7

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    10. 10

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää